sunnuntai 13. marraskuuta 2016

13. marraskuuta 2016


Klassikkosatuja aikuisille päivitettyinä 

Michael Cunninghamin versioita ryydittävät realismi ja huumori



Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (A Wild Swan and Other Tales). Kuv. Yoko Shimizu. Suom. Kristiina Drews. Gummerus 2016. 151 s.


Nyt ei ole kyseessä fiksu poika. Ei voi taata, että tämä kaveri muistaisi viedä äitinsä kemoterapiaan tai sulkea ikkunat, kun alkaa sataa.
  Puhumattakaan että poika kannattaisi lähettää myymään lehmää, kun häneltä ja hänen äidiltään on rahat loppu, ja kun lehmä on heidän viimeinen oljenkortensa.

Näin alkaa yksi kymmenestä satuversiosta, jotka yhdysvaltalainen, Tunnit-romaanistaan suurelle yleisölle tuttu kirjailija Michael Cunningham on muokannut vanhoista klassikkosaduista ja julkaissut kokoelmassa Villijoutsenet ja muita kertomuksia. Ellette jo arvaa, mistä alkuperäissadusta on kyse, jatkan lainausta parin virkkeen verran:

Tässä on nyt poika, joka ei pääse äidin ainoan vielä jäljelle jääneen omaisuuden kanssa edes kaupunkiin asti, vaan on jo puolimatkassa myynyt lehmän kourallisesta papuja jollekulle ventovieraalle. Kaveri väittää, että pavut ovat taikapapuja, ja Jaakolle se ilmeisesti riittää.


TAIKAJAAKKO eli vanhalta nimeltään Jaakko ja pavunvarsi on erinomainen esimerkki Cunninghamin päivitystekniikasta. Kirjailija säilyttää sadun pääpiirteet lehmineen, papuineen ja jättiläisineen, mutta lisää tarinaan omiaan, tuo henkilöitä nykyaikaan, kyseenalaistaa heidän tekemisiään ja motiivejaan, lystäilee heidän kustannuksellaan, inhimillistää satuolennot ja miettii tapahtumien psykologisia ja sosiologisia mekanismeja. Jatkan Jaakko-esimerkkiä:

Maailmassa on paljon samanlaisia poikia. Poikia, jotka luottavat hulluihin lupauksiin, uhkarohkeisiin yrityksiin, jotka uskovat olevansa synnynnäisiä voittajia. Heillä on loistava idea elokuvan käsikirjoitukseksi - tarvitaan siis vain joku, joka kirjoittaa sen heidän puolestaan. He toimivat tiskijukkana kaverin juhlissa varmana siitä, että ennemmin tai myöhemmin sisään eksyy joku klubin omistaja, joka palkkaa heidät soittamaan levyjä suurille kansanjoukoille. He jättävät ammattikoulun kesken, koska he parin lukukauden jälkeen tajuavat, että se on suora tie luuserin kohtaloon. Parempi elellä lapsuudenkodin makuukamarissa, tilapäisesti työttömänä, kunnes maine ja varallisuus osuvat kohdalle.

Cunningham ei tyydy saduissaan vain päähenkilön ja hänen tekemistensä esittelyyn. Taikajaakossakin luonneanalyysissa ovat myös Jaakon yksinhuoltajaäiti ja jättiläisen vaimo. Joissakin satuvariaatioissa, esimerkiksi Hannu ja Kerttu -mukaelmassa Vanha hullu eukko, pääroolin nappaa kokonaan alkuperäissadun sivuhenkilö.

Perinteisesti sadut on rajattu tiukasti olipa kerran -aloituksen ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti -lopetuksen väliin. Cunninghamin saduissa selvitellään kuitenkin mieluusti myös sitä, mitä tapahtui ennen sadun alkua ja sen loppumisen jälkeen. Millainen naisenalämä johti imelän piparkakkutalon pykäämiseen? Miten sujui Tuhkimon ja hänen prinssinsä avioelämä? Millainen elämä odotti mutaatioksi jäänyttä kahdettatoista villijoutsenveljeksistä?


SEKSUAALISUUS kuuluu alkuperäisten kansansatujen henkeen. Kannattaa muistaa, että kansansadut oli alun perin tarkoitettu aikuisille, ja esimerkiksi Grimmin veljekset karsivat ja muokkasivat kokoamiaan satuja hyvinkin reippaasti, ennen kuin ne kelpuutettiin lastenkamareihin.

Cunninghamkin kohdentaa satunsa aikuisille, mutta seksuaalisuutta käsitellään kokoelmassa lähinnä vihjaillen ja pilke silmäkulmassa. Cunningham on kyllä Freudinsa ja Bettelheiminsa lukenut mutta tekee myös omia sukelluksiaan henkilöidensä alitajuntaan ja jättää lukijallekin päättelytilaa.

Satujen tavallinen teema on rakkaus. Cunninghamin sadut kuitenkin poikkeavat lastensatujen puhtoisesta romantiikasta. Yksinäiset turvautuvat tilapäissuhteisiin, parinmuodostus on epätäydellistä, puolisoilla on yksityistä ja yhteistä salattavaa, ja onnellistenkin liitot natisevat. Tervetuloa rakkauden pimeälle puolelle, julistetaan Tittelintuure-sadun versiossa Pikkumies.

Myös vanhempien ja lasten välisiä suhteita Cunningham erittelee psykologisen tarkasti ja paikoin hyvinkin pisteliäästi. Tittelintuure-sadun pääteemaksi kirjailija on kehitellyt lapsettomuuden, jonka kipeyttä korostaa entisestään lapsettoman luotaantyöntävä ulkonäkö. Lapsen saaminen ei käy niin kuin tilaisi pizzan. Ei etenkään, jos satut olemaan epämuodostunut, pienikasvuinen mies, jonka ammatti, jos sellainen pitää mainita, on...


POIKKEAVUUDET ovat satujen vakioaiheita. Samalla kun erilaisuus pelottaa, sadut opettavat sietämään sitä niin itsessä kuin muissa.

Cunninghamilla ei selvästikään ole halua esiintyä minkään sortin oppimestarina, mutta ohjelmansa on hänelläkin. Huutia saa kaikki rikkeettömän kaunis ja hyvä. Elämä on arkista ja epätäydellistä, mutta se menettelee, jos ei odota mahdottomia. Anderssenin Tinasotamies-sadun uusversio Tinassa, lujasti on siitä erinomainen ja ihastuttavan lohdullinen esimerkki. 

Samalla, kun Cunninghamin satuvariaatiot panevat katsomaan vanhoja satuja sankareineen uudesta näkökulmasta, ne tarjoavat kriittisiä välähdyksiä nykyisestä elämänmenosta. -  Suosittelen lämpimästi cunninghamlaisia satutuokioita!


Kuva: Richard Phibbs










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti