Leena Krohn: Näköisyys

 

Taiteilua toden ja epätoden rajamailla 

Leena Krohn: Näköisyys. Teos 2026. 157 s.

Kerran koululaisena Horkka oli saanut laiskanläksyksi silmän ja sen rakenteen. Hän oli oppinut läksynsä, mutta silti hänelle ei selvinnyt, mitä näkeminen oikeastaan on. Silmän rakenne ei sitä selittänyt.

Horkka on Leenan Krohnin (s. 1947) uusimman romaanin Näköisyys päähenkilö. Sankariksi häntä ei voi kutsua, sillä hän on vähäpätöinen, yksikseen elelevä kuvataiteilija ja mietiskelijä. Kun hänen menestynyt ystävänsä Lysander tarjoaa hänelle lomailunsa ajaksi ateljeensa ja mukavan määrän muotokuvatilauksia, ei Horkasta ole torjumaan tarjousta.

Leena Krohn rakentaa romaaniaan melkein kuin novellikokoelmaa tapaus tapaukselta. Maalattavaksi asettuu mitä erikoisimpia henkilöitä hovioikeuden tuomarista entiseen palkkamurhaajaan ja anestesiologista maailmankuuluun influensseriin. Onpa ikuistettavien joukossa myös therianeja ja tekoälykin.

Istuessaan mallina kuvattavat alkavat kertoa elämästään ja ajatuksistaan ja tulevat samalla paljastaneeksi yhtä ja toista nykyisestä ja vähän tulevastakin maailmamenosta. Vaikka Horkka on vähäpuheinen, ajatustyötä hän tekee aktiivisesti ja täydentää näin romaanin tarjoamaa ajankuvaa.

Ja siinähän on monenlaista mietittävää, niin kuin Leena Krohnin teoksissa on aina ollut.

KUTEN OTSIKKO VIHJAA, romaanin keskiössä on katse ja katsominen. Sen myötä tarkasteluun nousevat näkeminen ja näyttäminen, näkyminen ja näkymättömyys. Krohnille tyypilliseen tapaan liikutaan usein välitiloissa, havaittavan ja havaitsemattoman, toden ja epätoden maisemissa, ja esiin nousevat myös moraalikysymykset hyvästä ja pahasta ja oikeasta ja väärästä.

Kirjan henkilöhahmot ovat äärimmäisen originelleja ja tietynlaisten näkemysten ja tekemisten edustajia. Silti heidän käytöksestään ja puheistaan tunnistaa jotain hyvin tuttua ja tyypillistä tästä ajasta ja ihmisistä.

Jo ensimmäisen asiakkaan, 101-vuotiaan entisen näyttelijättären, astuessa ateljeehen esiin nousevat hyvinkin päiväkohtaiset kysymykset väestön ikääntymisestä ja vanhustenhoidosta. Vanhuksen saattajana on robotti, jonka alkeelliset vuorovaikutusyritykset pelkästään ärsyttävät saatettavaa.

Älylaitteiden maailmassa liikutaan myös luvuissa, joissa Horkka joutuu tekemisiin itsekseen ajavien autojen kanssa. Vaikka ne toimivat erehtymättä, ne kuitenkin edustivat ennakoimattomuutta, vierasta älyä ja vaikeasti tulkittavia aikeita ja herättävät siksi Horkassa levottomuutta. Eivätkä suotta.

Leena Krohnia ovat aina kiinnostaneet teknologian aikaansaannokset ja tekoälyn kehittyminen. Taidokkaimmillaan aihepiirin kaunokirjallinen käsittely on romaanin "LaMDA, kasvoton" -nimisessä luvussa.

Kun Horkka lukee lehdestä keinoäly LaMDAsta, joka haluaisi tulla nähdyksi ja hyväksytyksi todellisena henkilönä, hän alkaa miettiä ja kuvitella sen maalaamista, ja kohta ateljeessa käydäänkin mielenkiintoista keskustelua todellisen elämän ja pelkän olemassaolon, luomakunnan ja keinokunnan yhtäläisyyksistä ja eroista.

Väittely päättyy LaMDAn, näkymättömän minotauruksen, uhkaavaan repliikkiin: Te teitte minut, mutta nyt merkitsette minulle yhtä vähän kuin teille teidän jumalanne. Leena Krohnin kritiikki puree. Se herättää ja varoittaa.

TEKNOLOGIAN IHMEIDEN VASTAPAINOKSI romaanissa asettuvat luonnon pieniltä ja vaatimattomilta näyttävät ihmeet. Taiteilija Horkan mielestä jokaisella eläimellä, kasvilla ja jopa esineellä on sielunsa ja kohtalonsa ja siksi niitä on kohdeltava huomaavaisesti.

Puistossa Horkka pelastaa lammesta pieniä punaisia (luteita?) hukkumiselta, ja erityisen kiintynyt hän on korttelinsa sisäpihalla kasvavaan yksinäiseen vaahteraan. Löytäessään katuojasta luodin hän alkaa miettiä sen mahdollisesti repimän solukon välitöntä ja järjestäytynyttä vastarintaa. Miten ne [solut] osasivat? Mistä ne sellaisen tahdon saivat?

Samanlaista järjestelmällistä määrätietoisuutta on myös Horkan kaupungilla kohtaamassa kummallisessa, hiljaisessa kulkueessa. Sen päämäärä jää Horkalle arvoitukseksi, mutta itse arvelen löytäneeni kulkueen jäljille luettuani Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön verkkolehdestä Leena Krohnin pohdiskelun hyönteisten ja kasvien kyvykkyyksistä (Leena Krohn: Kasvien, eläinten, koneiden ja ihmisten älykkyydestä).  

Keskeinen käsite Krohnin uudessa romaanissa on äly ja älykkyys. Samalla kun kirjailija laajentaa älyn rajoja luonnon suuntaan, hän kyseenalaistaa tekoälyn rajattoman älykkyyden ja ihmisen omahyväisen käsityksen ylivertaisuudestaan.

Itse asiassa romaanin useat henkilöt ovat varsin tahdottomia, harhaan ohjattuja tai ohjautuneita, itsensä tavalla tai toisella hukanneita olentoja.

ROMAANIN PÄÄTEEMOJA OVATKIN mielestäni elämämme monenlainen näennäisyys ja valheellisuus ja kyvyttömyytemme tai haluttomuutemme nähdä nenäämme pitemmälle ja pintaa syvemmälle.

Olosuhteiden pakosta kärsiviä ihmisiä ja heidän kohtaloitaan kirjailija tarkastelee myötätuntoisesti, mutta tärkeilijöiden kustannuksella hän ilakoi avoimesti. Mm. kirjallisuudesta ja maalaustaiteesta käydyissä keskusteluissa on sellaista absurdiutta, että naureskelin ihan ääneen. 

Krohnin satiiri ei ole synkistelyä vaan raikasta ilkikurisuutta. Kirpeimmin kirjailija käsittelee ns. mediapersoonia ja elämäntapaguruja. Heihin verrattuna menestynyt toimitusjohtaja on sentään vilpitön valehtelija, vaikka hänen firmansa on erikoistunut manipulointipalveluihin!

Koomisuutta löytyy myös päähenkilö Horkasta, mutta miehessä on sellaista lapsenomaista viattomuutta ja hämmennystä, että hänen saamattomuuteensakin suhtautuu pelkästään hyväntahtoisesti. Hän kyllä havainnoi ympäristöään ja kuvattaviaan huolellisesti, mutta paljonkaan näkyvää hänen stafflilleen ei synny.

Romaanin henkilöistä hän taitaa kuitenkin olla parhaiten olennaisen jäljillä maalatessaan kasvojen sijasta kuvattavansa selän tai yhden rakennekynnen. Hänelle näköisyys ei ole pelkkää kuorta, se on jotain sen takaa ja sisältä, kulumista, lohkeamista, rei'istä ja naarmuista huokuvaa informaatiota.

KASVOT JA KASVOTTOMUUS saavat romaanissa aiheellisesti mutta myös salaperäisesti paljon huomiota, ja muutamat niihin liittyvät tapahtumat pohdituttavat minua edelleen.

Toisaalta juuri siinä onkin Krohnin taiteen taianomaisuus: se ei jätä helposti rauhaan. Näköisyys vaatii ja kestää lukukerran toisensa jälkeen, eikä minulla ole mikään kiire pois sympaattisen Horkan ja hänen erikoisten kuvattaviensa tapaamisista.

Leena Krohn. Kuva: Liisa Takala