Vera Politkovskaja - Sara Giudice: Äitini - Anna Politkovskajan taistelu totuuden puolesta

Enemmän kuin tavallinen toimittaja

Vera Politkovskaja - Sara Giudice: Äitini - Anna Politkovskajan taistelu totuuden puolesta. Suom. Elina Melender. Gummerus 2023. 211 s.

Lokakuussa 2006 tunnettu venäläinen journalisti ja toisinajattelija Anna Politkovskajan (1958-2006) ammuttiin kotitalonsa rappukäytävään. Tekijät saatiin selville, mutta murhan tilaaja jäi pimentoon. Murhan tapahtuessa Politkovskajan tytär Vera oli 26-vuotias ja odotti ensimmäistä lastaan.

Millaisena Vera Politkovskaja muistaa äitinsä toiminnan? Millainen ilmaisuvapaudestaan sananmukaisesti henkeen ja vereen taistellut toimittaja oli kotioloissa ja perheensä parissa? Mistä hän oikein ammensi vimmansa ja rohkeutensa?

Mm. tällaisia kysymyksiä risteili mielessäni tarttuessani Vera Politkovskajan yhdessä italialaisen toimittajaystävänsä Sara Giudicen kanssa työstämään muistelmateokseen. Kirjan kansiteksti kertoo osan teoksen tuotosta menevän Suomen PENin sananvapaustyön tukemiseen.

MUSTAVALKOKUVIN ELÄVÖITETTY muistelmateos on sivumäärältään vaatimaton, mutta se keskittyy tehokkaasti ja avoimesti olennaisiin tapahtumiin ja muistoihin.

Äiti oli hankala ihminen, aloittaa tytär muistokirjansa ja jatkaa äidin olleen vaikea sekä Venäjän viranomaisille että tavalliselle kansalle.

Syy siihen, miksi kansalaisetkin pitivät häntä hankalana, johtui tietysti valtion tiedotusvälineiden propagandasta. Kun toimittaja-äidin artikkelit kertoivat valtaapitäville epämiellyttävistä asioista, hänen toimintaansa pyrittiin kaikin keinoin mustamaalaamaan ja estämään. Mutta "Moskovan hullua naista" ei vain saatu vaikenemaan.

Anna Politkovskaja tunnetaan erityisesti Tšetšenian toisen sodan (1999-2009) raportoijana. Hän oli viikkolehti Novaja gazetan palveluksessa ja kirjoitti artikkeleita pakolaisleireistä ja reportaaseja sotilaiden Tšetšeniassa tekemistä rikoksista niin suoraan ja kaihtelemattomasti, että ärsytti jopa kollegojaan.

Työ vaati oleskelua sota-alueilla, ja tytär muistelee, miten sukulaiset ja ystävät yrittivät saada äitiä luopumaan vaarallisista matkoista mutta turhaan: - - kukaan muu ei mene ja ne ihmiset tarvitsevat apua! Äiti sentään lupasi, että heti kun hänestä olisi tulossa isoäiti, hän lakkaisi käymästä Tšetšeniassa.

Mutta siihen oli vielä aikaa. Sitä ennen ehti tapahtua myös tšetšeenimilitanttien vuoden 2002 tuhoisa isku moskovalaiseen teatteriin ja Beslanin järkyttävä koulukaappaus vuonna 2004, joista niistäkin Vera Politkovskajan muistelmissa on henkilökohtaista kerrottavaa.

PUTININ ROOLI kirjan tapahtumissa on ratkaiseva eikä vain muisteltavan elämän- ja kuoleman vaiheissa. Äidin toiminnan takia alituisen uhkan alla joutuivat elämään myös sukulaiset, mm. lapset Vera ja Ilja. Vaikka äiti yritti parhaansa mukaan kätkeä huolensa, oli pakko antaa lapsillekin ohjeita vaaratilanteita varten.

Vera Politkovskaja on sittemmin joutunut itsekin suoraan kokemaan, millaista toimittajan elämä Putinin johtamassa "demokratuurissa" on. Tšetšeniassa saatuja oppeja toteutetaan nyt "erikoisoperaatiossa" Ukrainassa, ja niitä kritisoivan Vera Politkovskajan on täytynyt paeta tytärtään suojellaksen länteen, vapauteen.

Muistelmissa käydään läpi monia jännittäviä ja pelottavia tapahtumia, ja kirjan tekijät tietävät, miten tekstistä tulee muutenkin lukijoita kiinnostavaa ja puhuttelevaa. Mutta minkäänlaista sensaatiomaisuutta kirjasta en löydä.

Teoksen tarjoamat tiedot ja muistot Anna Politkovskajasta vaimona ja äitinä ovat loppujen lopuksi aika niukat ja vaikuttavat sattumanvaraisilta. Silti niistä hahmottuu hämmästyttävän selkeä kuva tarmokkaasta ja tehtävästään tietoisesta naisesta, jota eivät muut määräilleet. Äidin omapäisyydestä saivat osansa myös lapset.

Äidin pääteesi oli hyvin yksinkertainen: - Jos et tee niin kuin minä sanon, joudut kanssani vaikeuksiin.

Vera Politkovskaja luonnehtii äitinsä persoonaa monimutkaiseksi. Äiti halusi lastensa parasta, mutta hänen vaativuutensa ja ehdottomuutensa tuotti usein konflikteja, ja sama toistui hänen kaikissa ihmissuhteissaan. Se, missä määrin äiti vanhemmiten olisi mahdollisesti pehmennyt, jäi valitettavasti hänen läheisiltään kokematta.

SANONTA TYÖSTÄ TEKIJÄNSÄ OPETTAJANA pätee ehkä myös ihmisen käytöksen suhteen. Mietin, missä määrin jatkuva vääryyksien näkeminen ja niistä raportointi, hylkiöksi luokittelu, vaientaminen ja yksin jäämisen kokemus vaikuttavat tehtävälleen täydellisesti omistautuneeseen ihmiseen.

Jos hän on jo luonteeltaan taistelija, eikö hänestä tulee sellaisessa tilanteessa entistä kiihkeämpi ja päättäväisempi. Uhkarohkea? Hengestäänkin piittaamaton?

Ymmärsikö Anna Politkovskaja, miten hänelle ennen pitkää Putinin Venäjällä tulisi käymään? Eikä vain hänelle vaan monille muillekin vallanpitäjän vaarallisiksi luokittelemille. Vera Politkovskaja nostaa näkyvästi esille myös Aleksei Navalnyin tapauksen.

Äitini eli Anna Politkovskajan taistelu totuuden puolesta puhuu asioista, jotka lienevät paljolti tiedossa mutta joita ei ole syytä unohtaa. Muistelmateos vakuuttaa myös periksi antamattoman tahtonaisen ja oman tiensä kulkijan henkilökuvana.

Vera Politkovskaja kirjoittaa: Äiti ei pitänyt tavasta, jolla tietyt miestoimittajat leikkivät sotaa saadakseen adrenaliinin kohoamaan. Hän lähti todistajaksi, kuuntelemaan uhreja ja sanoittamaan tuskaa. Minulle hän sanoi: - Olen kuin runoilija. Elän elämää ja kirjoitan sen, mitä näen.