Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä



 Anni Swan - nainen, äiti ja kirjailija 


Riitta Konttinen: Tarinankertoja. Anni Swanin elämä. Siltala 2022. 437 s.


Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Pikku pappilassa, Ollin oppivuodet... Muistan hyvin Anni Swanin Koottujen kertomusten kansikuvatkin, niin hartaasti näiden nuortenkirjojen uusia painoksia luettiin ystäväpiirissäni 1950-luvun alussa.

Ennen nuortenkirjoja Anni Swan (1875-1958) oli kuitenkin ehtinyt jo meritoitua satukirjailijana ja julkaissut useita satukokoelmia. Silti tuotteliaan kirjailijan elämä ei ollut vain tarinointia. Tietokirjailija ja taidehistorioitsija Riitta Konttisen (s. 1946) Anni Swanista laatima elämäkerta Tarinanakertoja kertoo niin monitoimisesta naisesta, että hänen tarmoaan ja ehtivyyttään ei voi kuin ihmetellä.


KIRJAILIJAN LÄHTÖKOHDAT olivat harvinaisen suotuisat. Swanin perhe osoittautuu tyttöjen kouluttamisen malliesimerkiksi. Anni Swanin syntyessä perheessä oli jo kuusi tytärtä, ja "samaa sorttia" tuli Annin jälkeen vielä kaksi, mutta se ei ollut ongelma edes isä Swanille.

Opettaja ja lehtimies Gustaf Swanin mielestä tyttöjen järjenjuoksu sujui yhtä hyvin kuin poikien, ja myös äiti kannusti tyttäriään opintielle ja itsenäiseen elämään. Vaikka suuren sisarusparven opiskelua mutkistivat mm. toimeentulohuolet, valmista tuli. Ylioppilaaksi päästyään Anni ilmoittautui oitis Aleksanterin-Yliopistoon, vaikka päätyi sittemmin Jyväskylän seminaariin ja kansakoulunopettajaksi.    

Anni Swanin sukutausta ja perhehistoria ovat elämäkerran alussa niin yksityiskohtaiset ja nimistä kirjavat, että niiden kahlaaminen vaatii sinnikkyyttä. Selonteot osoittautuvat kuitenkin aiheellisiksi, kun Konttinen myöhemmin selvittelee kirjailijan tuotannon virikkeitä ja esikuvia.

On kiinnostavaa jälleen kerran havaita, kuinka pieni ja toisiinsa sidoksissa sivistyneistö oli runsaat sata vuotta sitten. Swanit, Krohnit, Järnefeltit, Sibeliukset, Haaviot... Kaikki ovat läheisissä tekemisissä joko sukusitein, avioliitoin tai taide- ja tiedepiireissä. Ystävät ja sukulaiset auttavat auliisti toisiaan, ja perhe pitää tiiviisti yhtä. 

Asiaan kuului, että lapsetkin osallistuivat yhteisiin hankkeisiin kykyjensä mukaan. Lappeenrantaan 1884 muuttaneen Swanin perheen kielitaitoiset tyttäret avustavat isäänsä tämän lehtityössä Lappeenrannan Uutisissa jo varhaisina teinivuosinaan. He tekevät käännöstöitä ja lukevat korjausvedoksia, ja pian Anni innostuu itsekin kokeilemaan kertojan taipumuksiaan.

Voisalmensaareen rakennettu huvila Hopeavuori teetti kesätöitä kaikilla, mutta se oli tärkeä Anni Swanille myös luontonsa takia. Kirjailija kertoo Hopeavuoren olleen lapsuutensa Vanajaveden Rekolan ja oman perheensä Puulaveden Kotavuoren ohella elämänsä rakkaimpia paikkoja. Näitä ympäristöjä löytyy useista hänen saduistaan ja romaaneistaan.


NAISEN PERINTEISEN ROOLIN murtaminen ja muuttaminen ei suotuisista lähtökohdista huolimatta ollut mikään yksinkertainen asia. Ympäriltä löytyi monia naisia, jotka olivat naimisiin mentyään joutuneet luopumaan työstään ja urastaan, ja vapauttaan vaaliva ja omasta kutsumuksestaan tietoinen Anni Swan torjui pitkään ajatuksen sitoutumisesta. Ihailijoita riitti, mutta "tyttönen mustakulma" ei lämmennyt edes Eino Leinon helskyttelystä.

Torjunnan taustalla saattoi elämäkerran mukaan olla myös epärealistisia prinssiodotuksia ja seksuaalisuuden ja eroottisuuden pelkoa, mikä ei suinkaan ollut epätavallista tuon ajan naisilla.

Kun Anni Swan vihdoin ja onnekseen suostui häntä pitkään odottaneen Otto Mannisen kosintaan, työt ja ura jatkuivat lähes entiseen tapaan. Runoilija ja suomentaja Otto Mannisesta Anni Swan sai kuin saikin sen henkisesti ja älyllisesti tasa-arvoisen elämänkumppanin, jollaista oli itselleen kaavaillut, ja toisistaan puolisot löysivät kirjalliseen työhönsä parhaan avun ja ymmärryksen.

Kihlapari Anni Swan ja Otto Manninen kesällä 1906.
                                          Riitta Konttisen Tarinankertojan kuvitusta.

Opettamisesta Anni Swan joutui jossain vaiheessa luopumaan mm. terveydellisistä syistä, mutta perheeseen syntyneet  kolme poikaa pitivät huolen siitä, että lasten maailma oli koko ajan silmien alla. Satuja ja kertomuksia syntyi entiseen tapaan, vaikka tarinoiden sisältö ja tyyli Ante Panten ja Sunte Punten matkassa muuttuivatkin.


ERITYISESTI ALKUTUOTANTONSA SADUISSA Anni Swanin on nähty purkaneen paljolti itseään, ristiriitaista sisintään, tunteitaan, ajatuksiaan ja suurta kiintymystään luontoon, mutta suomenkielisen symbolisen taidesadun syntyyn ja viljelyyn vaikutti myös ajan henki.

Vuosisadan vaihteen taiteellinen ja kirjallinen ympäristö, symbolismi, vaati kääntymään ulkoisesta todellisuudesta kohti sisäisen todellisuuden kuvaamista, ja satujen kertojalle sellainen sopi hyvin.

Konttinen kirjoittaa: Satujen kielellä ja satuhahmojen kautta [Anni Swan] pystyi puhumaan itselleen tärkeistä sukupuoleen, rakkauteen, pelkoon, mielihyvään ja naisen asemaan liittyvistä ongelmista. 

Moderni, kapinallinen tyttö, joka sittemmin oli tavallinen Anni Swanin nuorisokirjoissa, on saduissa vähintäänkin jo idullaan, ja fantasian turvin naisen puhe pääsi kuin vaivihkaa kuuluville muuten kovin miehisessä maailmassa. 


SWANIN VÄHITTÄINEN SIIRTYMINEN 1910-luvulla saduista nuortenkirjoihin johtui monestakin syystä. Symbolismin väistyessä tilaa sai yleensäkin realistisempi kerronta, ja toisaalta nuortenkirjoja suomentanut Anni Swan halusi, että tarjolla olisi myös aidosti suomalaista nuorisokirjallisuutta. Lisäksi maailmantapahtumilla ja kirjailijan omalla perhearjella oli varmasti niilläkin vaikutuksensa muutokseen.

Kun Konttinen esittelee ja erittelee Swanin nuortenromaaneja, mielessä käy tämän tästä ajatus, miltähän Kaarinan kesäloma tai Sara ja Sarri vaikuttaisivat nyt ja tässä iässä luettuina? Taidanpa kokeilla... 

Kirjallisesti kiinnostavaa tietoa on paljon, mutta  mm. tieto Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa -suomennoksesta hämmästyttää: nonsensen toi siis Suomeen Anni Swan ja jo vuonna 1906!

Samalla riemastuin: tyhmiä aikuisia, byrokraatteja ja koululaitosta rienaava Carroll sopii hyvin Konttisen teoksen tarjoamaan kuvaan itsenäisesti ajattelevasta, kriittisestä ja rohkeasta "mustasta joutsenesta". Kaikkea muuta kuin tätimäinen käännösvalinta!


TARINANKERTOJAN alaotsikko Anni Swanin elämä on sikäli tärkeä, että Riitta Konttisen teos ei ole vain kirjallisuushistoriaa vaan yhtä paljon henkilöhistoriaa.

Konttinen lainaa 16-vuotiaan Annin päiväkirjaa, jossa tänä miettii tulevaisuuttaan: surua vai iloa, rauhaa vai rauhattomuutta, pettymystä vaiko toiveiden täyttymystä? Konttinen jatkaa: Loppujen lopuksi hän sai kaiken, niin onnelliset kuin raskaat ajat. Suurin murhe oli varmasti nuoren runoilijanalun Sulevi-pojan sairastuminen ja menehtyminen keuhkotuberkuloosiin.

Elämäkerrasta välittyy kuitenkin kuva hyvin tasapainoisesta ja sopeutuvasta ihmisestä. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen näyttää onnistuneen erinomaisesti, ja muutkin elämisen alueet osoittautuivat hallittaviksi. Luonnossa viihtynyt kirjailija kesti hyvin Kotavuorensa erakkoelämää, mutta isossa sisarusparvessa kasvaneena hän oli myös  sosiaalinen ja aina valmis yhteisiin hankkeisiin ja iloiseen seuranpitoon laajan ja nimekkään ystäväpiirinsä kanssa.

Riitta Konttinen käy Tarinankertojassaan läpi sellaisen määrän viime vuosisadan alun historiaa ja erityisesti kulttuurihistoriaa, että elämäkerran lukeminen käy hyvin myös kertauksena tuolloisen yhteiskunnan, politiikan ja kulttuurielämän monenkirjaviin ilmiöihin ja tapahtumiin.

Toista kiloa tuhtia tavaraa, mutta kannatti urakoida! 

Riitta Konttinen. Kuva: Laura Malmivaara



Kommentit

  1. Tämä täytyy lukea. Anni Swanin kootut ja sadut ovat ihania teoksia ja nainen niiden takana kiehtova, tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit. Uskon, että viihdyt Tarinankertojan parissa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Delia Owens: Suon villi laulu

Pirkko Saisio: Passio

Meri Valkama: Sinun, Margot