Tommi Kinnunen: Kaarna

29. huhtikuuta 2017

Hannu Väisänen ja Pirkko Saisio ilon apostoleina

Hannu Väisänen (teksti ja kuvat): Esi-isät. Otava 2017. 171 s.

Pirkko Saisio: Spuuki Spaidermän ja raju Nonna. Kuv. Remu Välisaari. Siltala 2017. 194 s.

Kaikki synnintuntoiset, ottakaa vastaan Hannu Väisäsen tarjoama armahdus! Uuden kirjansa Esi-isät saatesanoissa Väisänen kyllä tunnustaa, että ihmiset ovat jossain määrin mahdottomia, he mukiloivat toisiaan, varastelevat, juopottelevat, kavaltavat kassan, harjoittavat orjakauppaa, riitelevät rajapyykeistä, syövät enemmän kuin kupu kestää jne.

Mutta, hän jatkaa, ihmisiä toruttaessa unohdetaan todelliset syylliset. Unohdetaan esi-isät, nuo toisiaan tyrkkivät henkiolennot, joita ihmisten kuuluisi kumartaa. He ovat se likainen sammio, josta ihmiset ammentavat heikkoutensa. Vikapäitä ovat siis huonot esi-isät, joista ihminen ottaa mallia, niin kuin on aina ottanut ylemmistään.

Väisänen on ottanut tehtäväkseen paljastaa kertomuksin ja kuvin, millaisia nuo Esikartanonsa rinteillä asustelevat, palvontaa vaativat esi-isät oikein ovat. Joukosta löytyy rehvastelevaa tyrannia, syntymähumalaista hyppyheikkiä, noituutta harrastavaa ikuista impeä, muodokasta livertelijää, öljyihinsä uppoavaa puuhanaista ynnä muita enemmän tai vähemmän epäkelpoja esimerkkitapauksia.

Toki joukkoon mahtuu myös myötätuntoa herättäviä reppanoita ja jokunen ihan kelpo hyviskin. Ja kaikilla on tietysti oma osuva nimensä ja mielikuvituksellinen hahmonsa aina Esikartanon huipulla asustelevaa Savu-setää myöten (josta minulle tuli jostain syystä mieleen Mooses laintauluineen).

Hannu Väisänen. Kuva: Paula Kukkonen

ESI-ISÄT on luokiteltu aikuisten kirjoihin, mutta sitä kyllä sopii lueskella lapsillekin. Kirjan sankareiden ulkoinen olemus on varmasti pientenkin mieleen, ja Väisäsen kertomina heidän muhinointinsa ja kahinointinsa pelkästään naurattavat.

Vaikka useimmat kertomukset toimivat yksinäänkin, Väisänen on viritellyt joitain juonilankoja myös kertomuksesta toiseen. Niinpä kehottaisin lukemaan tarinoita kirjan järjestyksessä. Hitaansorttisen alun jälkeen tarinoiden tempo kiihtyy, eikä pitkästymisestä ole huolta.

Aikuinen lukija nauttii Väisänen mielikuvituksellisten tarinankertojan- ja kuvittajantaitojen lisäksi kirjan kielestä ja siihen sisältyvästä hyväntahtoisesta huumorista. Lisäksi on hauska miettiä esi-isien mahdollisia esikuvia.

Taiteilija on itse viitannut itämaisten alkuperäiskulttuurien suuntaan. Kun kirjan kuvista tulee mieleen Väisäsen taannoinen Kalevala-kuvitus (1999), rivien välistä alkaa pilkottaa myös suomalainen kansanperinne, ja jonkinlaista sukua esi-isät voivat olla myös kreikkalaisen jumaltaruston itseriittoisille sankareille.

Mutta on Väisäsen Esi-isissä myös vinkkauksia nykymenoon, sekä ruohonjuuritasolle että vallan käytäville. Yksi suosikkikertomuksistani on luku, jossa kerrotaan kumouskomerosta. Siinä Väisänen päästää välillä myös runosuonensa valloilleen:

                 Et riistäjääsi kumarra.

                 Et kiusaajalles aherra.

                 Ja barrikadit korkeat

                 kätesi kohta kasaavat.

                 Nyt suureen ääneen laulakaa:

                 Oi, esi-isät, varokaa!

PIRKKO SAISION kirjassa Spuuki Spaidermän ja raju Nonna laulut ovat toisenlaiset. Nelivuotias tyttärenpoika vetäisee rankan uudenvuodenpäivän päätökseksi räpin, joka alkaa:

    Elämä on! Elämä on! Elämä on!

    Nuuskamuikkunen soittaa torvea kovaa

    ja Muumipeikko pieraisee!

    Haisee, haisee, haisee,

    haisee hirveästi!

"Spuuki" on kokoelma sattumuksista ja keskusteluista, joita tapahtuu ja käydään, kun isoäiti, italiaksi nonna, viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Kirjan alussa Saisio kertoo juttujen alun perin ilmestyneen facebookissa, mutta kun lukijat alkoivat ehdottaa tarinoiden kokoamista kirjaksi, Saisio ryhtyi tarvittaviin muokkaus- ja järjestelytoimiin. Hyvä, että ryhtyi. En ole aikoihin lukenut yhtä hauskaa ja sydämeenkäypää kirjaa.

Kokoelman ensimmäinen muistiinpano on joulupäivältä 2013. Varsinainen päähenkilö on kolmivuotias ja ihmettelee isoäitinsä apinanpiirustustaitoja (tulkitkaa miten parhaaksi koette): Oletko sä jo koulussa?

Viimeinen merkintä on uudenvuodenpäivältä 2017. Kuusivuotiaalta tulee tekstari Madeiran-kodissaan viipyville isoäideille: Iloitsen Suomea mutta iloitsen myös Nonnaa ja Honksua ( Pirjo Honkasalo). - Voiko vastaanottajien uusi vuosi ja Suomen juhlavuosi enää paremmin alkaa!

Kolmen vuoden aikana Spaidermän ja Nonna ehtivät touhuta ja pohtia monenlaista maan ja taivaan väliltä. Oppimista tapahtuu molempien elämässä. Isoäiti pääsee yhä syvemmälle lastenkulttuurin saloihin, ja lapsenlapsi keksii yhä hienovaraisempia keinoja isoäidin manipulointiin. Yhteiselo monipuolistuu ja rikastuu, ja  samalla kehittyvät osapuolten kielen ja ajattelun taidot. Oman lisänsä ihmissuhdekuvioon tuo pikkusiskon maailmaantulo.

Pirkko Saisio. Kuva: Laura Malmivaara

KIRJAN TEKSTIT rakentuvat kaskujen tapaan ja päättyvät yleensä yllättävään iskurepliikkiin. Se voi olla huvittava mutta muistuttaa myös mietelmää. Saisio pitää huolen siitä, että tempon ja rytmin muutosten lisäksi myös tunnelmat vaihtelevat, vaikka pääosin edetäänkin riemukkaasti.

Itse lueskelin kirjaa vähitellen ja suosittelen tapaa muillekin. Hyvää mieltä riittää pitemmäksi aikaa, ja jää tilaa muistella vastaavanlaisia tapahtumia omasta elämänpiiristään. Oi, sitä luovuuden määrää ja laatua! Minne se katosi?

Samalla ymmärtää, että ainutlaatuiset lapsemme ja lastenlapsemme ovat kaikki kuitenkin hyvin samankaltaisia. Kirjaan liitetty Remu Spaidermän-Välisaaren kuvitus tuntuu sekin erittäin tutulta. Tuollaisia taideteoksiahan meillä on kaappi täynnä!

Äitienpäivän lähestyessä Spuuki Spaidermän ja raju Nonna varmasti löytää tiensä monen äidin ja isoäidin lahjapakettiin. Mieleeni kuitenkin juolahti, että sitä sopisi kokeilla myös lastenhoitoalan tenttikirjaksi. Kehityspsykologian vaiheita tulisi kerrankin eteen hauskasti ja tositilanteina.