Tommi Kinnunen: Kaarna

7. lokakuuta 2015

Leena Landerilla on hallussaan 

HYVÄN ROMAANIN RESEPTI

Leena Lander: Kuka vartijoita vartioi. Siltala 2015. 496 sivua.

Mistä aineksista rakentuu suosittu ja aikaa kestävä romaani? - Kysymys tuli mieleeni, kun luin Leena Landerin uutta teosta Kuka vartijoita vartioi. Veikkaan sille pikää ikää ja runsaasti kiitollisia lukijoita.

Romaanin lähtökohta on yli sadan vuoden takainen tositapahtuma, mutta kirjailija tuo sen kaukaa lähelle sekä ajallisesti että paikallisesti.

JOULUAATTONA 1895 suomalainen fregatti Palme joutui kovassa myrskyssä merihätään Irlanninmerellä Kingstownin edustalla. Kingstown on nykyiseltä nimeltään Dún Laoghaire ja yksi Dublinin esikaupungeista. Laivaa pelastamaan lähti viisitoista vapaaehtoista miestä, mutta heidän veneensä kaatui eikä odotusten vastaisesti kääntynytkään takaisin oikeaan asentoon. Kaikki pelastajat hukkuivat, mutta suomalaisaluksen väki saatiin lopulta tapaninpäivänä turvallisesti maihin. Mukana Palmella olivat myös kapteenin vaimo ja tyttövauva.

Tapaus keräsi valtavasti julkisuutta, ja hautajaiset olivat suuri mediatapahtuma. Onnettomuuden uhrien omaisille järjestettiin kansalaiskeräys, jonka tuotto ylitti kaikki odotukset.

Mutta kun pelastusveneen haveria ruvettiin tutkimaan, yksimielisyys alkoi rakoilla. Oliko miehistö ollut tehtäviensä tasalla vai oliko vika Kuninkaallisen meripelastusseuran kalustossa eli viranomaisten laiminlyönneissä?

Tästä dramaattisesta perusasetelmasta Lander luo romaaninsa maailman, jossa historia muuttuu elämäksi ja moraalikysymykset ovat samoja kuin tänä päivänä.

ROMAANIN JÄNNITE syntyy useista ristiriidoista. Ihmissuhteissa taistelevat järki ja tunteet, välistä humoristisestikin. Heikkoluoteisen suomalaiskapteenin, hänen vaimonsa ja juron yliperämiehen kolmiodraaman lisäksi romaanista löytyy sekä ahvenanmaalaista että brittiläistä parisuhdeproblematiikkaa ja isäkapinaa. Naisasiaakin.

Mutta jännitettä synnyttää myös teoksen toinen aikataso, nykyaika.

Siinä keski-ikäinen kirjailija on matkustanut joulunpyhiksi eläkkeellä olevan kommodorimiehensä kanssa Dún Laoghaireen tutkimaan tekeillä olevan romaaninsa tapahtumapaikkoja. Romaani käsittelee nimenomaan Palmen onnettomuutta, jossa oli mukana myös kirjailijan edesmennyt  isovaari, tuolloin 12-vuotiaana poikasena.

Tuntuu hyvältä, että Lander on jälleen kirjoittanut romaaniinsa myös lapsia, lasten kohtaloita ja kohtelua. Orpopoika Matiaksen vaiheiden ohella lukija jännittää, millaista pimeää paljastuu Kosovossa ja Libanonissa palvelleen kommodorin oireilevasta mielestä. Maailman lapsilla ei mene hyvin tälläkään hetkellä, vaikka isoveljet tekevät parhaansa nuorempiaan suojellakseen.

TEMAATTISESTI merkittävimmät ja jännittävimmät kysymykset liittyvät kuitenkin pelastusonnettomuuteen: selviääkö totuus ja toteutuuko oikeudenmukaisuus?

Kysymys on romaanissa kiperä sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti. Kun vaarassa on eliitin ja hyväosaisten asema, omaisuus ja kunnia, onnettomuustutkinta alkaa vääristyä irvikuvakseen. Ja lehdistö tekee parhaansa mielipiteiden "oikeansuuntaisessa" muokkauksessa.

Roomalaisen satiirikon Juvenaliksen lause Kuka vartijoita vartioi nousee esiin romaanin oikeamielisen toimittajan miettiessä muuatta onnettomuuden tutkintaa käsittelevää lehtikirjoitusta:

Mitä tuohonkin vastaisi? Mistä saadaan ylivartija, jos demokratia ei toimi? Entä kuka häntä vartioi? Jumalako? Vai riippumaton lehdistö? Voiko sellaista olla olemassakaan?

Pelottavalta näyttää. Näinköhän houkat saadaan taas kerran uskomaan, että heitä koskevat samat oikeudet kuin eliittiä.

TRILLERIKSI Landerin romaania ei kuitenkaan pidä luokitella, vaikka se trillerimäisiä piirteitä sisältääkin. Yhtä paljon se on vaikkapa historiallinen, psykologinen ja yhteiskunnallinen romaani. Minusta Landerin Kuka vartijoita vartioi on hyvä juuri luokittelemattomuudessaan. 

Romaani vangitsee monitasoisuudellaan, runsaudellaan, hallitulla rakenteellaan ja lukijaystävällisellä tyylillään.

Lander on kirjoittanut romaaniinsa valtavan määrän tietoa ilman, että tarina tuntuu hetkeäkään täyteen ahdetulta. Tapahtuma-ajoista ja -paikoista syntyy erilaisin episodein monipuolinen ja havainnollinen kokonaiskuva, ja jokaiselle pienimmällekin motiiville Sylvian joululaulusta apilanlehteen asti löytyy jossain myöhemmässä vaiheessa käyttöä.

Minua viehättää, että saan päähenkilöiden ohella, ellen aivan tutustua niin ainakin tavata ihan oikeita historiallisia henkilöitä, kuten emansipoituneen nationalistin Anna Parnellin ja mm. orkideamaalarina kunnostautuneen Lydia Shackletonin. Pääsen vierailulle Irlannin kasvitieteelliseen puutarhaan ja kiertämään Newgrangen megaliittihautaa, ja alan kuin alankin ymmärtää jotain sadan vuoden takaisesta jääbisneksestä ja erityisesti tuonaikaisesta laivaliikenteestä.

Viime aikoina on ollut tavallista, että kirjailijat listaavat romaaninsa loppuun käyttämänsä lähdekirjat. Lander on tässäkin omaperäinen. Lukujen alussa olevat lähdekirjasitaatit ajavat saman asian, ja mikä tärkeintä, niillä on aina selvä sidos tapahtumiin.

Landerin uusi romaani on kuin iso puzzle. Hurja palamäärä asettuu kuin asettuukin paikoilleen, ja lopputulos näyttää, mitä kaikkea elämään sisältyy: rakkautta ja kuolemaa, uskollisuutta ja petosta, rumaa ja kaunista, koomista ja traagista, muistoja ja unelmia...

Lukekaa ja jatkakaa luetteloa.