Ali Smith: Viides vuodenaika

 

Lukot auki!

Ali Smith: Viides vuodenaika (Companion Piece, 2022). Suom. Kristiina Drews. Kosmos 2024. 252 s.

Skotlantilaisen Ali Smithin (s. 1962) on sanottu olevan yksi Britannian omaäänisimpiä nykykirjailijoita. Suomalaisille Smith on käynyt tutuksi erityisesti kirjasarjallaan Syksy, Talvi, Kevät ja Kesä. Minulle Smith oli kuitenkin tuntematon, kun tartuin Kristiina Drewsin uusimpaan Smith-suomennokseen Viides vuodenaika. 

Vaikka kirjasarjaa voi kuulemma lukea missä tahansa järjestyksessä, arvelen, että jos Smith olisi ollut ennestään tuttu, olisin todennäköisesti saanut kirjailijan episodimaisesta ja pirstaleisesta kerronnasta jo alkuunsa tanakamman otteen ja selkeämmän käsityksen. Mikään ei toki estä jatkamasta "vuodenaikoihin" tutustumista, ehkä kuitenkin kronologisesti.

VIIDES VUODENAIKA sijoittuu koronapandemian aikaan. Minäkertoja Sandy on yksikseen elävä keski-ikäinen kuvataiteilija, jonka isä on joutunut sydänongelmien vuoksi sairaalaan. Viruksen riehuessa sairaalavierailuja joudutaan rajoittamaan ja yhteydenpito isään on vaikeaa.

Epidemia on temaattisesti tärkeä osa romaania, mutta kirja ei kuitenkaan ole samalla tavalla selkeästi pandemiaromaani kuin vaikkapa Elizabeth Stroutin Lucy meren rannalla tai Michael Cunninghamin Päivät. Smithin kerronnassa sivupoluille hankkiutuminen tuntuu olevan vähintään yhtä oleellista kuin ajankuvan heijastelu.

Tarinan avainsymboli on arvokas lukkolaite. Kertojan opiskeluaikainen tuttavuus Martina Inglis ottaa yllättäen yhteyttä kertoakseen oudosta pidätystilanteestaan. Erakkoista ja viruksenkin takia eristäytynyttä elämää viettävä Sandy on yhteenotosta nyreissään, mutta asia herättää hänessä uteliaisuutta.

Tuodessaan näyttelylainassa ollutta ikivanhaa englantilaista lukkolaitetta takaisin työpaikalleen kansallismuseoon Martina on joutunut passintarkastuksessa moniksi tunneiksi typötyhjään kuulusteluhuoneeseen. Siellä hänen korviinsa on kantautunut jostain lyhyt, käsittämätön viesti, jonka tulkitsemiseen hän tahtoisi kertojalta apua, tämä kun on jo opiskeluaikana osoittautunut erinomaiseksi tekstien avaajaksi.

Pian Sandyn elämää sekoittavat Martinan muutkin perheenjäsenet ja surrealistinen meno ehtii vaihtua farssiksi saakka, ennen kuin liu'utaan jälleen uuteen suuntaan.

SIIRTYMÄ ROMAANIN TOISELLE AIKATASOLLE myöhäiskeskiajalle ja ruttoepidemian (!) jälkimaininkeihin tapahtuu Sandyn asuntoon jostain ilmestyvän nuoren tytön ja hänen olallaan viihtyvän pitkänokkaisen kuovin johdatuksella.

Historiasta sukeltavan tytön elämäntarinan myötä lukija pääsee lukkolaitteen synnyn jäljille, mutta jäljitys jää osin hämärään, kun esiin nousevatkin painokkaasti tytön heikko asema ja huono kohtelu. Naiset ovat romaanin molemmilla aikatasoilla kuitenkin ihailtavan omapäisiä ja kestäviä, kun taas miehet ovat pääsääntöisesti väkivaltaisia öykkäreitä tai heikkoja ja alakynnessä.

Naisen asema on yksi säie romaanin eriarvoisuuden, torjunnan, eristämisen ja eristäytymisen tematiikassa. Pääteemaa pyöritellään kirjassa mitä moninaisimpina fyysisinä, sosiaalisina ja henkisinä sulkuina ja lukkoina, sekä konkreetteina tekoina ja tapahtumina että metaforatasolla. 

Vaikka Smithin kertomatyyli on kevyttä ja heittelehtivää, teksti sisältää paljon painavia poliittisia kannanottoja. 

Kirjailija väläyttelee kuin ohimennen esimerkkitapauksia siitä, miten epäinhimillisesti valtio kohtelee kansalaisiaan varsinkin tiukan talouden aikoina. Sairaalan varastohuoneeseen tilan puutteen takia sijoitettu puolitajuton vanhus ja jätesäkkiin verhoutunut hoitaja ovat vain yksi esimerkki vallitsevasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Kun kertoja seuraa öisin isänsä radion uutiskatsauksia, hänelle vakuutetaan, että ihmisuhrit ovat kriisitilanteissa hinta, joka on vain maksettava, että mustaihoisten ja ympäristöaktivistien protestit ovat terrorismia ja siksi rangaistavia, että turvapaikanhakijoiden maahan pääsy on lailla kiellettävä, että jo maahan keinotelleet pakolaiset on sijoitettu vanhoihin vankiselleihin, että tiedotusvälineiden ohjelmapolitiikan on noudatettava perinteisiä arvoja jne. 

Lisää esimerkkejä lukija löytää omilta uutiskanaviltaan.

YHTEISKUNTAKRITIIKIN VASTAPAINOKSI Smith tarjoileekin sitten niin runsaasti mytologiaa ja etymologiaa, että en edes kuvittele löytäneeni kuin osan kaikista tekstiin upotetuista satu-, myytti- ja historiaviitteistä.

Lukkosymbolin tiimoilta löytyy mm. tarinoita seppien jumalasta Vulkanuksesta, ja käyränokkainen kuovi tuo nopeasti mieleen historiasta tutut ruttotohtorit lintunaamareineen. Polttomerkeistä etsin lisätietoja netistä ja Boothby-lukonkin sieltä löysin, vaikka kannattaa pitää mielessä, että fiktiossahan tässä liikutaan.

Historiallisten ja mytologisten viitteiden yhteys romaanin tematiikkaan on yleensä selkeä. Sen sijaan kertojan into selittää tavan takaa yksittäisten sanojen etymologiaa aluksi ihmetyttää. Esimerkiksi hello haloo hei -sanan alkuperää, käyttöä ja merkityksiä kertoja esittelee kokonaisen pikku luvun verran. 

Mutta senkin ymmärtää, kun ottaa huomioon kertojan kiinnostuksen ylipäänsä sanoihin ja sanalliseen ilmaisuun. Sanoista, kirjoista, kirjailijoista, runoista ja tarinoista puhutaan romaanissa jatkuvasti ja välistä pitkäänkin. 

Kun Sandy ja Martina käyvät läpi muuatta yhdysvaltalaisen E. E. Cummingsin runoa, kohtaus on kuin suoraan lyriikan tulkinnan oppitunnilta, ja kertojan työstäessä maalaukseensa Dylan Thomasin säkeitä pian jo selvitelläänkin Nathaniel Hawthornen klassikkoteosta Tulipunainen kirjain, kunnes siitä äkkiä hypätään sable-sanan johdattamina Shakespeareen ja Hamletiin.

Englantilainen lukija pysyy varmaan suomalaista paremmin kärryillä, mutta Kristiina Drews tekee kyllä kaikkensa, että meikäläinenkin on menossa mukana. 

ALI SMITHIN ROMAANIEN ON SANOTTU syntyvän lyhyessä ajassa, ja se on helppo uskoa. Kirjailija tuntuu luottavan intuitioon ja assosiaatioihin ja kaihtavan tarkkaa suunnittelua ja ennalta lukkoon lyötyjä rakennelmia.

Tärkeintä on, että lukijat eivät pitkästy vaan viihtyvät, yllättyvät ja osallistuvat keskusteluun. Smith painottaa, että lukeva ihminen ei ole yksin. Lukija on paitsi kirjoittajan ja kaltaistensa myös kirjan henkilöiden seurassa, ja keskustelu sellaisen kanssa, joka on hiljaa, on sekin keskustelua, väittää romaanin kertoja.

Kirjallisuus voi avata silmät rumalle todellisuudelle, mutta Smithin mielestä lukijalla on oikeus myös iloon ja toiveikkuuteen. Tekee hyvää heittäytyä välillä kuvittelun vietäväksi, mennä mukaan fantasiaan, avata lukkonsa ja antaa mennä. Hello! Hei sitten! Oi kiva tavata.

Ali Smith. Kuva: Sarah Wood