Marjo Heiskanen: Magdan aaria

 

Mitä jää, kun tähtipöly karisee

Marjo Heiskanen: Magdan aaria. Siltala 2025. 236 s.

Oopperadiiva on vanhoilla päivillään saanut työtarjouksen. Hänelle olisi pieni rooli uunituoreessa oopperassa ja olisi päätettävä, lähteekö mukaan. Kuinka makealta kaikki taas maistuisikaan: yleisö, pukija, puuterivippa, vahtimestarin hatunnosto... Ja kukat, loputtomat, tuoreet, säkenöivät kukat! Olisin taas ihailtu, nimeni viipyisi kaikkien huulilla "Magda, La Magda, meidän Magdamme"... mmm, se tuntuisi suudelmalta.

Jo edellisessä romaanissaan Mustat koskettimet (2017) Marjo Heiskanen (s. 1963) liikkui klassisen musiikin maailmassa, ja sinne sijoittuu hänen uusikin teoksensa Magdan aaria. Heiskasen pianistikoulutus ja työskentely muusikkona, opettajana ja oopperaharjoitusten säestäjänä takaavat sen, että lukija voi huoletta heittäytyä romaanin minäkertojan Magdan matkaan. Nautintoaan voi vielä lisätä kuuntelemalla kirjailijan laatimalta Spotify-soittolistalta aarioita, joilla sopraano on tähtivuosinaan hurmannut yleisönsä.

PUOLIVÄLISSÄ KAHDEKSAAKYMMENTÄ oleva Magda Back on päätynyt uransa päätteeksi asumaan pieneen suomalaiskaupunkiin. Aviomies Rami Riccardo Anckarström, Magda kutsuu häntä Ankaksi, on polymeerifyysikko, jota ei ikääntyneenäkään juuri kotosalla näy. Magda kuluttaa päiviään lasitetulla parvekkeella kuin aitiossa tarkkailemassa, mitä alhaalla lähikioskilla sattuu tapahtumaan.

Heiskanen on rakentanut romaaninsa kokonaan Magdan monologiksi. Dialogia on hetkittäin Magdan muistoissa ja hänen kertoessaan agenttinsa Ion pistäytymisistä. Kun Magdan  liikkuminen rajoittuu pariskunnan asuntoon, häntä seuraa kuin diivaa näyttämöllä. Romaanista saisikin varmaan  mainion näytelmäsovituksen.

Innostuin heti Magdan koomisen korskeasta henkilökuvasta. Vanha diiva esittää edelleen olevansa jotain ja alleviivaa menestystään ja osaamistaan halukkaasti. Hän on aina ollut mielestään suora ihminen ja on sitä edelleen. Onneksi nöyryys ei rumenna luonnettani.

Tosiasioita on kuitenkin mahdoton paeta, kun jalat ja ääni eivät enää ota toimiakseen. Vuotuisilla syntymäpäivillään Magda on innostunut jälleen hiukan laulamaan, mutta paluu oopperaan mietityttää.

Rooli Jumal'äänenä hivelee itsetuntoa, mutta se, että rooli käsittää vain 16 tahtia eikä laulajaa nähdä näyttämöllä lainkaan, ei oikein houkuttele. Ja sekin riepoo, että aikovat vielä koelaulattaa hänenlaistaan tähteä.

ALUKSI ROMAANIN JÄNNITE SYNTYY Magdan kamppailusta tarjouksen hyväksymisen kanssa, kunnes lisää arvailtavaa alkaa kehittyä Magdan elämänvaiheista ja uran äkkilopun hämäryydestä. Samalla Magdan tarinaan tulee uusia, tummempia sävyjä.

Kun romanialaisessa pikkukaupungissa köyhissä oloissa varttunut teini temmataan lahjakkuutensa ansiosta maan diktaattoripariskunnan suojelukseen, hänen tulevaisuutensa on sillä selvä. Mustalla autolla Bukarestiin koulutettavaksi ja sitten loistamaan isänmaan kunniaksi suurille oopperalavoille. Kiitos Äiti Elena, kiitos hyväntahtoinen Nico!

Ceauşescun diktatuurin avulla kirjailija syventää Magdansa henkilökuvaa ja sen uskottavuutta, mutta samalla aihe saa yleispätevyyttä.

Kun keskenkasvuinen nuori julistetaan lahjakkuudeksi, erotetaan ympäristöstään ja hänestä aletaan muokata kansallissankaria, hänen on mahdoton kyseenalaistaa koulimistaan, oli kyse taiteesta, tieteestä tai urheilusta. Magda muistelee tuntojaan: Minulle kuului voittaminen ja kaikenlainen suuruus!

Vasta uransa jälkeen tähti alkaa hahmottaa elämäänsä ja miettiä valintojaan. Millaisessa todellisuudessa oikein elin? Mitä kieltäydyin näkemästä? Mitä saavutin? Mitä menetin? Oliko kaikki sen arvoista?

Magdan aariassa Heiskanen kuvaa valloittavasti tähtielämän glamourin: menestyksen huuman, juhlat ja rakastajat. Kääntöpuoli - jatkuva kilpailu, epäonnistumiset, reissuelämä ja pelko uran katkeamisesta - syö kuitenkin sisintä. Lisäksi Magdaa kalvaa syyllisyys. Millaisen järjestelmän lähettiläänä tulinkaan toimineeksi?

MAGDAN KYVYTTÖMYYS NÄHDÄ KIRKKAASTI, mitä hänen ympärillään tapahtui niin politiikan kuin oopperankin maailmassa, on psykologisesti perusteltu ja sopii muutenkin Heiskasen mieluummin vihjailevaan kuin avoimesti osoittelevaan kerrontaan.

Silti Magdan aariasta löytää helposti yhtymäkohtia taiteilijoiden ja kilpailijoiden boikotointiin yleisemminkin. Pääset mukaan, jos tuomitset kotimaasi raakalaismaisen politiikan. Jos vaikenet, ovet kansainvälisille areenoille sulkeutuvat.

Magdan kohdalla tilannetta mutkistavat vielä varhaiset omakohtaiset kokemukset Kapkaupungista ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta. Miten oikeutan asemani avoautossa ajelevana valkoisena turistina keskellä hökkelikylää? Eroaako tämä mitenkään kotimaani oloista? Olenko aivan kuin ihastelemani Äiti Elena?

Magdan aaria herättää monenlaisia tunteita ns. kuplaeläjästä ja -elämästä. Magdalle tavaksi tullut esittäminen ja itsensä pettäminen ovat yhtä aikaa huvittavaa, hurjaa ja traagista seurattavaa.

Ehkä ikävintä jälkeä ihailtuna oleminen on kuitenkin saanut aikaan Magdan ihmissuhteissa. Lähiomaiset ovat jääneet etäisiksi ja ystävyydet pinnallisiksi. Palvojat ovat epäluotettavia, sanovat edessä sitä ja takana tätä. Diivan kohtalo on yksinäisyys.

ROMAANIN NIMI MAGDAN AARIA avautuu moneen suuntaa. Siihen tiivistyvät kertojan uran huippuhetket suurissa oopperataloissa, mutta samalla se viittaa ironisesti hänen harkitsemaansa Jumal'ääni-rooliin. Nimen voi lukea myös koko romaanin eli vanhan diivan vuodatuksen metaforana tai ajatella tarkoittavan erityisesti teoksen kliimaksia, jossa Magda vihdoin avautuu elämästään.    

Marjo Heiskanen rakentaa romaaniaan kuin musiikkiteosta teemojaan ja aihelmiaan huolellisesti punniten ja varioiden. Magdan kirpeää monologia kuuntelee korva tarkkana, ja diivan toistuvasti kesken jäävät askareet kuihtuvien leikkokukkien siivoamiseksi ovat sekä monitahoinen kielikuva että väkevä aistimus. Jäte mikä jäte.

Magdan aariasta nauttiakseen ei tarvitse olla oopperan ystävä eikä tuntija. On vain suostuttava Marjo Heiskasen tarjoamaan koetilaisuuteen. Ei kannata jättää lupaavaa tarjousta käyttämättä.

Marjo Heiskanen. Kuva: Laura Malmivaara