Andrei Kurkov: Kuolleen miehen kaveri

 

Sopiva uhri etsii itselleen kohtuuhintaista murhaajaa 

Andrei Kurkov: Kuolleen miehen kaveri (ilm. venäjäksi 1996). Suom. Riku Toivola. Otava 2024. 128 s.

Paperilapulle kirjoitin "kahvila Bratska-kadulla, Postiaukion suuntaan kulkevan raitiovaunu 31:n pysäkin läheisyydessä, torstaina 12. lokakuuta kello 18.00", työnsin sen ja valokuvani kirjekuoreen ja menin sänkyyn tyytyväisenä siitä, että hommat oli hoidettu.

Siis mitkä hommat? Treffit? Kai niinkin voi sanoa, vaikka ukrainalaisen kirjailijan, käsikirjoittajan ja toimittajan Andrei Kurkovin (s. 1961) vastikään suomennetussa hirtehisessä romaanissa Kuolleen miehen kaveri onkin kyse kovin erikoisesta tapaamisesta.

Kirjailija on tulossa ensi kuussa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan. Sitä odotellessa Kuolleen miehen kaveri on oikein hyvää seuraa. Ei kannata silti unohtaa aiempiakaan Kurkov-suomennoksia Kuolema ja pingviini (suom. 2006 Eero Balk) ja Harmaat mehiläiset (suom. 2023 Arja Pikkupeura).

Pietarissa syntynyt ja perheensä mukana Ukrainaan parivuotiaana muuttanut Kurkov käyttää toimittajana ukrainan kieltä mutta kirjoittaa romaaninsa venäjäksi. Lähes kaksikymmentä vuotta kirjailija on kuitenkin ollut poliittisten mielipiteidensä vuoksi Venäjällä ei-toivottu henkilö, eikä ihme, sen verran railakkaasti hän suomii sosialismia ja sen seurauksia myös romaaneissaan. 

KUOLLEEN MIEHEN KAVERI sijoittuu Kuoleman ja pingviinin tavoin neuvostoajan jälkeiseen Kiovaan. Romaanin minäkertoja on kolmekymppinen vieraiden kielten instituutissa opiskellut mies, jonka talous ja avioliitto ovat surkeissa kantimissa. Mies alkaa olla niin kyllästynyt elämäänsä, että ainoalta ulospääsyltä tukalasta tilanteesta vaikuttaa kuolema.

Itsemurhaajaksi hän tuntee ikävä kyllä olevansa liian elämänmyönteinen, mutta uhriksi hän on juuri sopiva. Niinpä hän päättää hankkia jostain kohtuuhintaisen palkkamurhaajan ja järjestää näyttävän lopun typerälle sinnittelylleen. Pääsisi lehtiotsikoihin ja ystävien puheenaiheeksi jos ei vuosisadoiksi, niin ainakin pitkäksi aikaa.

Suunniteltu kahvila-ampuminen ei kuitenkaan suju käsikirjoituksen mukaan, ja kun kertojan elämään ilmaantuu muitakin piristäviä käänteitä, siitä ei ole enää kiire päästä eroon. Ongelma on nyt tappaja, joka haluaa hoitaa hommansa moitteettomasti loppuun asti.

Tarina mutkittelee mukavasti, ja viimeisen yllätyksen tarjoaa neljänkymmenen lyhyen luvun perästä löytyvä Jälkinäytös. Sen avulla juoni umpeutuu persoonallisesti ja romaanin pääväittämä teatteriakin epätodellisemmasta todellisuudesta saa näyttävän toteutuksen.

SOSIALISMIN JÄLKEINEN SEKASORTO on Kuolleen miehen kaverissa hyvin samanlaista kuin Kuolemassa ja pingviinissä. Eletään yhteiskunnassa, jossa kukin yrittää selvitä parhaansa mukaan. Romaanissa ei taida olla ainuttakaan täysin laillisin keinoin elelevää henkilöä. Kaikilla on kyseenalaisia menoja ja hämäräperäisiä tuttavia, ja asioita järjestellessä kuluu huomattavan runsaasti giniä, viskiä ja vodkaa.

Näppärimmin hommat hoituvat seteleillä ja väkivallalla. Korruptio ja prostituutio rehottavat, väärät valat ovat helppo lisätienesti, ja polttopullot lentelevät. Murhaamisesta on tullut ammatti. Pätevimmät palkkamurhaajat ovat vapaina liihottavia killereitä, vanhanaikaiset känniset ja mustasukkaiset tappajat pelkkiä murhaajia.

Silti Kuolleen miehen kaveri on kaikkea muuta kuin synkeää luettavaa.

Tragikoomisessa  elämäntuskassaan ja huvittavissa itsetunto-ongelmissaan kertojasankari on tutusti kurkovilainen. On tärkeää yrittää olla välinpitämätön ja esittää kylmäveristä, vaikka sisimmässään on naisen- ja arvostuksenkipeä reppana ja ymmärtää sen itsekin.

Kertoja vakuuttelee olevansa iloinen, kun vaimo on löytänyt itselleen uuden kumppanin mutta valittaa samaan hengenvetoon yksinäisyyttään ja haluaa olla jonkun ohjailtavissa. Hän vertaa itseään Venäjän kansaan: Samanlaista kaipuuta kokee Venäjän kansa hyvän tsaarin puutteessa.

Kurkov ei paasaa, hän pistelee ja virnistää päälle. 

ROMAANIN TAPAHTUMAT SIJOITTUVAT syksyyn, vuoden viimeiselle neljännekselle, ja säät ja kaupunkinäkymät myötäilevät kertojan mielialoja ja puuhia.

Romaanin alkupuolella Kiova ihan huokuu kuihtuvan luonnon alakuloa, sumun ja sateen harmautta ja kellarikahviloiden väsynyttä tunnelmaa. Mutta vuoden lähetessä loppuaan leppoisa lumentulo ja kaupungin koristautuminen joulukimalteisiinsa antavat jo lupauksen paremmasta huomisesta.

Vaikka Kurkovin huumori on mustaa, se ei ole kitkerää. Kirjailija selvästi rakastaa Kiovaansa ja sen ahtaalla olevia ihmisiä. Hänen päähenkilönsä sortuu vakaviin laittomuuksiin, mutta ei pahantahtoisuuttaan vaan olosuhteiden pakosta. Kun kertoja lisäksi yrittää sovittaa rikkomuksensa ja "kantaa vastuunsa" omalla naiivilla ja omahyväisellä tavallaan, en voi kuin nauraa hänen tuurilleen ja toivottaa kaikkea hyvää.

Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin suomennetuista romaaneista selvästi juonivetoisin, mutta ilkikurisen tarinan takaa löytyy myös huolta tiukan sosialistisen kontrollin jälkeensä jättämästä kaaoksesta.

On pitkä ja kipeä prosessi omaksua uusi järjestelmä ja elämäntapa ja pitää silti kiinni Puškinista ja Jevgeni Oneginista. - Itse aion pitää kiinni myös Kurkovista.

Andrei Kurkov. Kuva: Pako Mera/Opale/Bridgeman Images/Otava