Jari Järvelä: Rakastan Eva Braunia

 

Herra Susi ja hänen suomalainen Eva Brauninsa 

Jari Järvelä: Rakastan Eva Braunia. Tammi 2023. 324 s.

KÄYTÄ AITOA MUSTETTA. KÄYTÄ AITOA PAPERIA. ÄLÄ LIIMAILE KANSIIN SYDÄMIÄ. VARO INNOKKAITA TOIMITTAJIA. ÄLÄ RYHDY AHNEEKSI. SINÄ PYSTYT TÄHÄN. IHMISET USKOVAT, KOSKA HALUAVAT USKOA.

Kun niukoilla kirjoitustöillä elantonsa repivä Johanna suostuu nuoruudenystävänsä Lisen ja tämän saksalaisen miehen Martinin ehdotukseen ja ryhtyy väärentämään Hitlerin rakastajattaren Eva Braunin päiväkirjoja, hän yrittää pitää mielessä huoneentaulukseen laatimansa kuuden kohdan ohjelman.

Tehtävä on kuormittava, ja Johannalla on jo vanhastaan henkisiä ongelmia. Mutta ken feikkiin ryhtyy, feikin kestäköön. Ja ennen kaikkea: nyt minulla olisi mahdollisuus syödä muutakin kuin pussikeittoa ja nuudeleita ja shoppailla muuallakin kuin ruokakaupassa.

Jari Järvelän (s. 1966) uusin romaani Rakastan Eva Braunia tuntuu saaneen potkua Konrad Kujaun tapauksesta. Saksalainen kuvittaja ja väärentäjä tuli kuuluisaksi nk. Hitler-päiväkirjojen sepittäjänä. Viikkolehti Stern ehti jo julkaistakin kalliisti ostamaansa aineistoa, ennen kuin Kujau paljastui huijariksi.

Ainakaan kuvattavaansa eläytymisessä Järvelän huijari-Johanna ei jää Kujauta huonommaksi, ja oikea Evakin olisi varmaan tyytyväinen "verisiskonsa" muistiinpanoihin. Ei mitään hymistelyä, ei pelonsekaista tunteilua, vaan suoria sanoja kuorrutetulta kukkakaalilta haisevasta sapelinkalistelija-sänkykumppanista.  

TUTUSTUESSAAN HITLERIIN 1929 Eva Braun (1912-1945) oli 17-vuotias ja työskenteli müncheniläisessä valokuvaamossa. Braunin ajatuksia neljätoista vuotta kestäneestä suhteesta Hitleriin on säilynyt vähän. Esimerkiksi autenttisia päiväkirjamerkintöjä on vain 22 sivua vuodelta 1935.

Niistä Järvelän romaani kuitenkin lähtee liikkeelle, ja vasta sitten siirrytään väärennöksiin, joista pääosa sijoittuu vuodelle 1938. Näin lukijalle tarjoutuu leikkisä mahdollisuus tarkastella aitojen ja keksittyjen päiväkirjaotteiden yhteensopivuutta ja seurata, missä määrin tekstien Evat henkilöinä korreloivat keskenään eli kuinka hyvin haamukirjoittaja hallitsee hommansa.

Mainiosti hallitsee, eikä ole kyse vain siitä, että hänellä on isoäitinsä perintönä taito kirjoittaa sütterliniä, Saksan kouluissa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä opetettua kaunokirjoitusta. Kirjoitustyöläisenä Johanna on tottunut tutustumaan lähteisiinsä perusteellisesti, ja samastumispintaa Evan kanssa löytyy sekä henkilökohtaisesta elämästä että temperamentista.

Evan elämän ja rakkaussuhteen seuraaminen päiväkirjatekstien valossa on kuitenkin kaikessa kiinnostavuudessaan vasta yksi taso Järvelän vauhdikkaassa romaanissa. Perusjuoni rakentuu laittoman rikastumisprojektin etenemisestä ja minäkertojan vaiheista sen käänteissä ja fiiliksissä.

Järvelä kylvää pääsääntöisesti hilpeään ja hurttiin romaaniinsa jo alusta alkaen myös uhkan elementtejä. Ensin niitä tarjoilee kaikenlaista natsitavaraa keräilevä ja kaupitteleva "pasifistifilosofi" Martin, mutta kun väärennösten salaperäinen saksalainen ostaja Carl ilmestyy kuvioihin, pelko ja kauhu tiivistyvät hänen tekemisiinsä. 

Tuntuu vain ajan kysymykseltä, milloin huijaus paljastuu ja toisen maailmansodan aikaiset pistoolit alkavat laulaa. 

OIKEA EVA PUHUU päiväkirjoissaan salaperäisestä rakastetustaan Hän-pronominin turvin. Järvelän romaanin Evalle hän on herra Susi. Molemmille Evoille Hitler on kuitenkin yhtä ailahteleva, nöyryyttävä ja itserakas kumppani, ja Evat valittavat hänen laiminlyöntejään ja piittaamattomuuttaan kuin yhdestä suusta.

Romaanin Evan ja Hitlerin suhteessa on paljon samaa kuin Järvelän Aino A. -romaanin Aino ja Alvar Aallon yhteiselämässä. Kirjailijan sympatiat ovat selvästi vaimojen puolella, ja pöyhkeät ja itserakkaat miehet ovat pelkästään lapsellisia ja naurettavia. Miesten suhteen Järvelä ei säästele sarkasmiaan.

Toki Evakin saattaa vaikuttaa ensilukemalta lähinnä turhamaiselta ja unelmoivalta, rakastajansa mieliksi dirndl-mekoissa liehuvalta hupakolta - ainakin Aino A:n tekevään ja älykkääseen Ainoon verrattuna. Mutta pohjimmiltaan romaanin Eva on minusta traaginen hahmo tai vähintään arvoitus.

Kirjassa korostuu moneen kertaan hänen hartain halunsa tulla rakastetuksi. Rakkautta saadakseen hän luopuu vapaudestaan ja elää eristyksissä avovankilassaan Berghofin vuoristohuvilalla. Julkisuutta ja avioliittoa kaipaava nuori nainen taipuu rakastajansa tahtoon pysyä näkymättömissä ja perheettömänä, jotta rakastaja voi patsastella koko valtakunnan isähahmona. 

Edes Evan itsemurhayritykset eivät saa herra Sutta luopumaan periaatteistaan. Jotain lohtua toi kai oikealle Evalle aikanaan se, että päivä ennen kaksoisitsemurhaa susiparista tuli Berliinin maanalaisessa bunkkerissa vihdoin aviopari.

KIINNOSTAVAN JÄRVELÄN EVA JA HITLER-TARINASTA tekee mainion väärennösjuonen ja järjettömän keräilymotiivin lisäksi erityisesti identiteeteillä leikittely. Ennen pitkää Evoja alkaa olla joka lähtöön. Kahden Evan, aidon ja feikkipäiväkirjan kirjoittajan, lisäksi myös päähenkilöstä alkaa kehkeytyä Eva-hahmo, eivätkä lopulta Lise ja Martinkaan välty Eva- ja Hitler-rooleilta.

Luonnossa metamorfoosia pidetään strategisena selviytymiskeinoja. Jää lukijan tehtäväksi miettiä, missä määrin Johannan tapauksessa on kyse siitä ja missä määrin omasta halusta muuttua toukasta perhoseksi. Koin kyllä Carlin puuhastelun dioraamojensa parissa sen luontoiseksi, että tätäkin SS-esteetikkoa lienee viisaampi totella kuin vastustaa.

Viihteellä silti kaiken kaikkiaan mennään, mutta ainakaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, kun huumorista ja vaarallisista tilanteista vastaa sellainen kertoja kuin Jari Järvelä.

Jari Järvelä. Kuva: Otto Virtanen