Kim Thùy: Em - Rakasta

 

 

Sodasta vielä kerran 

Kim Thùy: Em - Rakasta (Em, 2020). Suom. Marja Luoma. Gummerus 2021. 123 s.

Sodasta vielä kerran. Hyvyys luikertelee vaivihkaa taistelukentille ja löytää paikkansa jopa pahuuden onkaloista. Sankaruus ja petturuus kulkevat rinta rinnan, rakkaus ja karkuruus flirttailevat. Viholliset lähestyvät toisiaan kummallakin mielessään yksi ainoa asia, voittaminen. Harjoitus on molemmille osapuolille yhteinen, ja sen aikana ihminen paljastaa olevansa samaan aikaan voimakas, hullu, katala, lojaali, suuri, moukkamainen, viaton, tietämätön, uskonnollinen, julma ja rohkea. Siksi palaan sotaan. Vielä kerran.

Näin perustelee kertomustaan vietnamilaissyntyisen Kim Thùyn (s. 1968) minäkertoja romaanin Em - Rakasta alussa. Romaani on kymmenvuotiaana Saigonista perheensä kanssa paenneen ja Kanadaan päätyneen kirjailijan kolmas suomennettu teos. Marja Luoman osaavia käännöksiä ovat myös kirjailijan edelliset ranskankieliset romaanit Ru (2019)  ja Vi (2019).

UUDESSA PIENOISROMAANISSAAN Thùy on luopunut autofiktiosta ja kirjoittaa nyt tarinoita vanhan kotimaansa levottomasta historiasta ja surullisista ihmiskohtaloista. Kirjailija rakentaa kuitenkin romaaniaan hyvin samaan tapaan kuin debyyttiteostaan Ru.

Myös Em koostuu fragmenteista. Ne muodostavat parin kolmen sivun pituisia lyhyitä lukuja, jotka on nimetty henkilöiden tai keskeisen esineen tai asian mukaan.

Henkilöitä on paljon, ja joitakuita vain mainitaan. Keskushahmoksi nousee Tâm-niminen tyttö, joka jo syntymällään todistaa, että elämä on kaikkea muuta kuin mustavalkoista ja suunniteltavissa.

Tâmin vietnamilaisen äidin on määrä surmata isäntänsä, ranskalainen kumipuuviljelmän omistaja, mutta peliin puuttuu rakkaus. Kun Tâmin vanhemmat saavat surmansa isäntien ja työläisten verisessä yhteenotossa, lastenhoitaja ottaa kasvattaakseen orvoksi jääneen tytön.

Sodan syttyessä Tâmin elämässä tapahtuu lisää järkyttäviä käänteitä, mutta aina jostain löytyy hyvä ihminen tai viimeinen tilaisuus selviytyä eteenpäin. Hyvyys luikertee vaivihkaaa taistelukentille. Alan ymmärtää, miksi kirjailija/kertoja romaanin alussa haluaa rinnastaa vietnamin kielen pikkusisarusta tarkoittavan em-sanan ranskan aime-sanaan. Aime. Aimons. Aimez. Rakasta. Rakastakaamme. Rakastakaa. Vihan ja väkivallan keskellä jaksaa eteenpäin, jos löytää edes hitusen rakkautta.

Uskosta ja kyvystä myötätuntoon kertoo myös romaanin puolenvälin tienoilla tärkeäksi henkilöksi nousevan katulapsen Louisin toiminta. Kun musta, varastelemalla itsensä elättävä poika löytää puistosta hylätyn vauvan, hän ottaa vauvan muitta mutkitta hoidettavakseen.

Siksikö, että on itsekin kadulta löytynyt, vai siksi, että haluaa olla amerikkalainen supersankari? Ainakin myös sen vuoksi, että haluaa olla isoveli. Sillä vaikka tekaistuja sukulaissuhteita, itkeviä vauvoja ja vammaisia orpolapsia käytetään katujen sekasortoisessa maailmassa siekailematta ohikulkijoiden huijaamiseen ja rahastamiseen, kyse on myös läheisistään eroon joutuneiden tarpeesta rakentaa toisistaan itselleen uusia perheitä, pitää huolta, saada elämälleen merkitystä, olla olemassa.  

KIM THÙYN romaanin henkilökuvat ovat niin eläviä, että tekee mieli uskoa ne fiktiivisyydestään huolimatta tosiksi, ja kun kirjailija muutamin lyhyin luonnehdinnoin esittelee muiden heidän kaltaistensa kohtaloita, tuntuu, kuin ne perustuisivat haastatteluihin.

Tunnetta vahvistaa kertojan alussa esittämä ajatus totuuden, tosin vain epätäydellisen totuuden, kertomisesta. Kun silminnäkijätkin kokevat ja muistavat tapahtumat omalla tavallaan, kuinka heidän tarinoitaan myöhemmin kertova pystyisi edes kuvittelemaan, mitä todella tapahtui.

Mutta kertoja lupaa, että vaikka totuus tässä kirjassa on katkonainen, epätäydellinen ja vajaa, -- odotettavissa on pysäyttäviä hetkiä ja tunteiden vuoristorataa, ja hän totisesti pitää lupauksensa.

My Lain verilöyly, Saigonin ilotyttöpalvelut, operaatio Babylift eli sotilaiden jälkeensä jättämien yli kolmentuhannen orpolapsen lennättäminen Yhdysvaltoihin, myrkytyslennot, Pohjois-Vietnamin armeijan vyöry Saigoniin, sekava Frequent Wind -evakuointi ja pakolaisten sinnikäs ponnistelu eteenpäin vieraassa maassa, kaikki nostetaan näkyville, mutta intoilematta ja lähes viileästi, ja juuri siinä onkin Thùyn kerronnan teho.

Kun sota seurauksineen ei ole vain tilastoja, karttoja ja joukkojen liikkeitä vaan aina myös jonkun ihmisen tai ihmisjoukon kokemus, se herättää tunteita.

EM - RAKASTA on järkyttävä romaani mutta ei vähääkään sentimentaalinen, vaikka kertojan ääni on myötätuntoinen ja usein myös lyyrinen. Ajoittaiset ironiset kommentit ja toteavan asialliset jaksot operaatioiden toteutuksista ja tuloksista tekevät romaanista omanlaisensa ja lisäävät sen kiinnostavuutta. 

Romaanin loppua kohden esseistinen ote saa lisää tilaa, kun kertoja palaa totuusaiheensa äärelle ja ryhtyy selittämään aineistovalintojaan ja kirjansa rakentumista. Samalla teksti kuitenkin alkaa hajota ja romaanin lopetus kuin karata käsistä.

Onko aihe on niin valtava ja kipeä, että kirjailija antautuu sen edessä ja vetäytyy faktoihin? Hän tietää tarjoilleensa kansansa kärsimyksistä vain osasia ja ikään kuin pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joiden tarinat eivät ole päässeet mukaan? Vai tahtooko hän luotsata lukijansa yksityisistä elämäntarinoista yleisempään pohdintaan politiikan pelilaudoista ja -nappuloista?

Niin tai näin, minuun Kim Thùyn Em teki suuren vaikutuksen eikä vain läpileikkauksena Vietnamin lähihistoriaan vaan myös näkynä tämän päivän maailmantilanteeseen ja sen mahdollisiin seurauksiin. 

Kim Thùy. Kuva: Carl Lessard