Panu Rajala (toim.): Päivä on tehnyt kierroksensa - Väinö Linna muistelee

 

Väinö Linnan elämä ja teokset kirjailijan itsensä kertomina  

Päivä on tehnyt kierroksensa. Väinö Linna muistelee. Toim. Panu Rajala. Siltala 2020. 333 s.

Ihmisen minuus on sidottu kieleen, sanoo Väinö Linna (1920-1992) alkaessaan muistella elämäänsä Panu Rajalan toimittamassa kirjassa Päivä on tehnyt kierroksensa. Kirja perustuu haastatteluihin, joita akateemikko Pertti Virtaranta nauhoitti viitisenkymmentä tuntia pääosin vuosina 1973-1974.

En tiedä, missä määrin Rajala on työstänyt aineistoa kirjan rakenteen ja kielen selkeyttämiseksi, mutta aikajärjestyksessä edetään ja teksti on mukavasti puheenomaista.

Linna ei itse kirjoittanut koskaan muistelmiaan, joten haastattelu paikkaa niiden puutteen onnistuneesti. Uskon Linnansa hyvin tuntevienkin löytävän kirjasta uutta ja mielenkiintoista kuultavaa ja mietittävää.

LIIKKEELLE LÄHDETÄÄN suvusta ja perheestä, kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta. Linna kuvailee ja analysoi nuoruutensa suku- ja kyläyhteisön ihmistyyppejä, ja näyttää jo varhain kiinnittäneen huomiota ihmisten puhetapaan ja heidän käyttämiinsä erikoisiin sanoihin ja sanontoihin.

Kirjailijan työssä ratkaisevassa asemassa onkin kieli, mutta ei muistelijan mielestä opittu kieli sinänsä: - - se täytyy osata jollakin muulla tavalla kuin tavanomaisella, sen sanottavan täytyy elää kielessä ennen kuin sitä voi käyttää näin tehokkaasti.

Kirjailija kertoo lukeneensa runsaasti pienestä pitäen, mutta kirjojen suurkuluttaja hänestä tuli varsinaisesti vasta, kun hän syksyllä 1938 siirtyi kotiseudultaan Urjalasta töihin Tampereelle Finlaysonin kehräämöön. Kaupunginkirjasto sai yksinäisestä nuorukaisesta vakituisen asiakkaan, jonka lukemisen nälkä kasvoi kasvamistaan.

Erikoista on, että kirjailija ei juuri koskaan tehnyt lukemastaan muistiinpanoja. Luotin aina siihen, että sen mikä on todella merkittävää, muisti tallettaa. Se valikoi. Että se tulee sieltä tarpeen tullen. Minähän en niinkään välittänyt asiatiedoista - -. Se oli vain se atmosfääri ja koko se yleiskuva, kun sain vaan tähän tuntuman, niin sitten muokkasin mieleni mukaan.

LINNA JOUTUI SUORAAN ARMEIJASTA jatkosotaan Syvärille jalkaväkirykmentti 8:aan. Rajalan kirjan loppuun on liitetty kartta rykmentin vaiheista jatkosodan vuosina 1941-1944, mutta haastattelussa sodan tapahtumista nousevat esille lähinnä sellaiset yksittäiset tapahtumat ja ihmiset, joilla sittemmin oli vaikutuksensa Tuntemattoman sotilaan syntyyn.

Romaaniensa henkilöhahmoista puhuessaan Linna kuitenkin korostaa, että hänen henkilönsä ovat monen tekijän summa ja kirjailijan luomistyön tulosta eivätkä yksi yhteen jonkun esikuvan kanssa. Tämmöisistä ne kerääntyy, näin ne henkilöt on syntyneet. Tämmöinen joku lausahdus synnyttää kuvan mentaliteetista, ja sitten otetaan joltakin toiselta lisää ja sitten muodostetaan ihminen siitä.

Halu ruveta kirjailijaksi muuttui toiminnaksi kesällä 1942 joukkueen ollessa reservissä Pertjärvellä. Kirjailija kertoo, ilmeisesti itsekin vähän huvittuneena, miten hän istui kannon päässä kirjoittelemassa: Se oli semmoinen sinikantinen vahakantinen vihko ja siihen aloin kirjoittaa kirjaa, josta minä en oikein osaa sanoa mikä se olisi ollut, miksi sitä nimittäisi.

Tuntemattomaan oli kuitenkin vielä matkaa, kun Linna sodan jälkeen alkoi tosissaan pyrkiä kohti kirjailijuutta. Syntyivät romaanit Päämäärä ja Musta rakkaus, mutta kolmannen romaanin kirjoittaminen katkesi ns. Messias-kriisiin.

KIRJAILIJA KERTOO järkyttävän avoimesti sielunsa "neuroottisen osan" saamasta yliotteesta. Mm. Dostojevskista vaikuttunut ja kuuluisassa Mäkelän piirissä kirjallisen väen kanssa ystävystynyt, jo perheellinen mies joutui kolmannen romaaninsa kanssa niin pelottavaan psyykkiseen tilaan, että työ oli pakko jättää kesken.

Päätös oli aiheellinen, ei vain mielenterveydellisistä syistä, vaan myös kirjoittamisen kannalta. Kriisin jälkeen, näin Linna kertoo, hänen psyykensä toinen puoli, sopeutuva, käytännöllinen ja elämään suuntautuva puolisko, sai mahdollisuuden astua esiin. Kirjailija alkoi kyseenalaistaa aiempia kirjallisia auktoriteettejaan ja uskalsi ottaa kirjailijantyönsä lähtökohdaksi kansanomaisuuden.

Kun Linna kesällä 1953 aloittaa Tuntemattoman sotilaan kirjoittamisen, prosessissa on aivan uudenlainen meininki. Toki kirjailija menee nytkin välillä sairaalakuntoon, mutta syyt ovat fyysiset. Kaiken tehdastyöstä liikenevän vapaa-aikansa Linna käyttää kirjoittamiseen, ja tupakkaa ja mustaa kahvia kuluu luvattoman paljon.

TUNTEMATTOMAN KIRJOITTAMISVAIHEISTA lukee yhtä innostuneena ja "voitontahtoisena", kuin kirjailija niistä kertoo. Tamperelaisen työläiskirjailijan keittiön ja kahden kamarin huushollissa on nyt syntymässä jotain aivan uudenlaista! Oma osuutensa innostumisessani oli toki silläkin, että tiesin, millaisia velikultia Linna oli takomassa lukijoilleen.

Niin positiiviseksi Linna muistaa Tuntemattoman sotilaan "kirjoitusaktin", että aika laimeasti hän muistelee romaanin nostattamaa kohua. Mieluummin hän puhuu siitä, mitä olisi kirjassaan vielä korjaillut, jos olisi voinut hioa sitä kauemmin.

Ihailtavan perusteellista työ on kuitenkin ollut, kun kirjailija sanoo kirjoittaneensa kirjan kolmeen ja osaksi neljään, jopa viiteen kertaan, jos nyt ruvetaan liuskakaupalla laskemaan.  

TUNTEMATTOMALLAAN Linna halusi näyttää sodan todellisuuden ja antaa äänen tavalliselle sotilaalle, ja juuri sellaisena muistan tykkimiesisäni Tuntematonta aikanaan lukeneen. Sama ylhäältä annetun, yksipuolisen todellisuusnäkemyksen oikaiseminen  jatkui sitten Pohjantähti-trilogiassa.

Linna puhuu Pohjantähti-romaaniensa yhteydessä mieluummin luokka- ja yhteiskunta-analyysista kuin luokkataistelusta. Hän kertoo halunneensa osoittaa, että parempi on koettaa järjen avulla ratkaista asiat, sillä väkivallasta me kärsimme kaikki. 

Mutta kannattaa pitää mielessä, että ennen kaikkea Linna tähtäsi niin Tuntemattomassa kuin Pohjantähti-trilogiassa taiteellisesti korkeatasoiseen suoritukseen, ja silloin muoto on yhtä tärkeä kuin sisältö. Linna halusi lukijansa eläytyvän ja samastuvan lukemaansa, ja siihen hän pyrki erityisesti tunnevoimaisen, tunnistettavan kielensä avulla.

Panu Rajala. Kuva: Jouni Harala

Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -romaanien valtavan suosion kirjailija päättelee johtuneen siitä, että realismistaan huolimatta hän kirjoitti ihmisistään aina myötäsukaisesti.

Minä olen tuntenut myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan ja lukijat tuntee myös. Ja siinä kohden voivat kokea positiivisia tunteita ja saavat siksi hyvän elämyksen, joo.

POSITIIVISEN ELÄMYKSEN tarjoaa myös Panu Rajalan toimittama Päivä on tehnyt kierroksensa. Lämmin kiitokseni.