Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit

 

Kun tanssi oli synti ja rikos 

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Atena 2020. 260 s.

Onko tanssi syntiä? Siinä yksi rippikoululaisten tärkeimmistä kysymyksistä nuoruudessani. Kun on lukenut tietokirjojen Finlandialla palkitun Kielletyt leikit -teoksen, ymmärtää kyselyn mielen.

Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan tutkimus tanssin kieltämisen historiasta Suomessa on avartavaa ja monin paikoin huvittavaakin luettavaa tanssiin suhtautumisesta kuuden vuosikymmenen ajalta 1888-1948.

Kun tanssimisesta tuli joulukuussa 1939 rikos, kieltoa tietysti perusteltiin talvisodalla, mutta tutkijat osoittavat, että kiellolla oli Suomessa vuosikymmenien kasvualusta. Muu kuin perhejuhlissa tanssiminen oli ollut varsinkin sivistyneistön mielestä epäilyttävää kansanhuvia pitkään.

TUTKIJAT LÄHTEVÄT LIIKKEELLE 1800-luvun lopussa yleistyneistä paritanssista ja ns. nurkkatansseista, joilla tarkoitettiin kylän nuorison keskuudessa spontaanisti syntyneitä tanssitilaisuuksia. Tanssipaikat vaihtelivat vuodenaikojen ja säiden mukaan. Tansseja järjestettiin tuvissa, ladoissa, silloilla ja tasamailla. Kaksirivisen harmonikan yleistyttyä yksimiehinen orkesteri oli hetkessä koossa.

Uskonnollisille piireille tanssi lieveilmiöineen edusti jo ennestäänkin jumalatonta menoa. Myös leviävä nuorisoseuraliike otti pian nurkkatanssit silmätikukseen. Nuorisolle piti tarjota kontrolloimattoman huvittelun sijasta valvottuja yleishyödyllisiä ja sivistäviä harrastuksia. Musiikiksi sopi kuorolaulu ja torvisoitto.

Tanssikysymys oli kansanliikkeille hankala haaste myös taloudellisesti. On kiinnostavaa lukea, millaista taiteilua eri liikkeiden ja poliittisten suuntausten sisällä käytiin tanssiin suhtautumisessa. Nuorisoa saatiin maksullisiin iltamiin vain, jos ohjelman päätteeksi oli tanssia. Tanssia oli siis tarjottava, jotta toiminnalle saataisiin rahoitusta.

Tutkijoiden poimimat otteet lehtikirjoituksista havainnollistavat ja piristävät tutkimuksen faktatietoa. Samalla tulee vähän väliä miettineeksi nykyistä tanssikulttuuria ja kuvitelleeksi, millaisia reaktioita se olisi herättänyt nurkkatanssien vastustajissa.

TANSSIA PIDETTIIN UHKANA kansalaisten sivistykselle, raittiudelle ja uskonnollisuudelle, mutta erityisesti se vaaransi sukupuolimoraalin. Kun tanssia tarkastellaan suomalaisen kosketuskielteisyyden valossa, käy hyvin ymmärrettäväksi, miten helposti tanssi oli leimattavissa moraalisesti arveluttavaksi.

Keskenään vieraiden tanssijoiden koskettaessa toisiaan heidän välilleen syntyi arvostelijoiden mielestä sellainen seksuaalinen viritys, että sitä oli lähes mahdoton hallita. Seurauksien pelättiin ja uskottiin näkyvän koko kansakuntaa ravistelevina muutoksina: esiaviollisten suhteiden yleistymisenä, sukupuolitautien leviämisenä, aviottomien lasten määrän lisääntymisenä ja kansan perimän heikkenemisenä!

Kun pelkojen ja varoitusten luetteloon lisätään vielä ajatus, että erityisesti  nuorille naisille tanssin hurma oli oikotie helvettiin, ei ihme, että keskustelu tanssin ympärillä kuumeni lisää uusien, entistä siveettömämpien tanssityylien rantautuessa myös Suomeen ja tanssitilaisuuksien kasvaessa 1920-luvun jälkipuoliskolla suorastaan räjähdysmäisesti.

Ravintolatanssien yleistyessä kritiikin keskiöön nousivat tanssin ja alkoholin yhdistelmän aiheuttamat levottomuudet ja moraalittomuudet, uskottomuus, avioerot ja "prostitutiooni". 

Kielletyt leikit -kirjan mukaan1930-luvun kiistat ravintoloissa tanssimisen käytänteistä näyttävät olleen hyvin samanlaista soutamista ja huopaamista kuin aiempi kiistely iltamien ohjelma- ja tanssiosuuksista, kunnes talvisota muutti tilanteen totaalisti tanssikielteisten eduksi.

TIKKA JA NEVALA OSOITTAVAT, että sodanaikaisella tanssikiellolla oli temaattisia yhtäläisyyksiä sisällissodan aikaisen tanssipolemiikin kanssa. Tietyt kansalaispiirit pitivät tanssia sopimattomana ilonpitona, kun samaan aikaan nuoret miehet uhrasivat henkensä maansa ja aatteensa puolesta.

Vuonna 1939 kieltoon saattoi vaikuttaa myös Saksan malli. Sen sijaan mm. Britanniassa tanssiminen  koettiin sodan arjessa terveelliseksi ja yhteisöllisyyttä lujittavaksi ilonpidoksi. 

Kun tanssimisesta tuli rikos, siitä tietysti rangaistiin. Tutkijat kertovat, että arviolta viisitoistatuhatta suomalaista tuomittiin tanssimisesta sakkorangaistukseen, pari sai jopa vankeutta ja kaksi tanssijaa kuoli ratsioissa poliisin luoteihin.

Lukija on ihmeissään. Eikö poliisilla ollut sota-aikana todellakaan parempaa tekemistä kuin yrittää saada haaviinsa tanssihaluisia ihmisiä eli nuoria naisia, lomilla olevia sotilaita ja koulujen yläluokkalaisia? Onneksi monet poliiseista sentään ummistivat silmänsä eivätkä ryhtyneet lain vaatimiin toimenpiteisiin harmittomien huvien hajottamiseksi.

Voisi kuvitella, että rangaistuksen pelko teki kielletyistä tanssitapahtumista entistä jännittävämpiä ja että ne onnistuessaan olivat myös jonkinlainen ylpeilynaihe. Kielletyt leikit -kirja painottaa kuitenkin kiinni joutuneen kovaa kohtaloa: leimautumista ja häpeää. Yhteisö ei hevin unohtanut "haudoilla tanssijoita".

NIIN ABSURDILTA TANSSIKIELTO nykyperspektiivistä vaikuttaa, että tutkijatkin näyttävät olevan selvästi rangaistujen puolella. Itse tunsin ilmiselvää vahingoniloa lukiessani keinoista, joilla tanssikieltoa kierrettiin. Kaupungeissa yleistyneissä tanssikouluissa voitiin tarjota ulkopuolisille maksullisia "yhteisharjoituksia",  ja Pohjanmaalla harrastettiin tanhun ja paritanssin sekoitusta "parimarssia".

Näytösluontoinen tanssi sentään sallittiin, ja viihdekiertueilla tanssiesitykset olivat tavanomaisia ohjelmanumeroita. Tuskin niissä kuitenkaan tavoiteltiin samanlaista "eroottista latausta" kuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tulisissa tangoissa ja paso dobleissa. Minkähänlaisia kommentteja Jorma Uotinen rintamanäytöksistä olisi esittänyt?

Kaksirivinen hanuri. Kuva: Wikipedia