Karo Hämäläinen: Kansalliskirjailija

Pakottava halu olla jotain enemmän  

 Karo Hämäläinen:  Kansalliskirjailija. Romaani Väinö Linnasta. WSOY 2020. 407 s. 

Väinö Linnan (1920-1992) syntymästä tulee joulukuun 20. päivä kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Linnasta on ilmestynyt kaksikin onnistunutta teosta. Päivä on tehnyt kierroksensa (Kirjareppu 5.12.2020) on Panu Rajalan toimittama ja työstämä teos Linnan haastatteluista, joita Pertti Virtaranta nauhoitti 1970-luvun alkupuolella.

Karo Hämäläinen on ottanut käyttöönsä monenlaista ja -tasoista muutakin lähdeaineistoa ja kirjoittanut Linnasta romaanin. Hämäläisen Kansalliskirjailija on samalla tavalla helposti lähestyttävä kuvaus kansallissankarista kuin hänen Paavo Nurmea käsittelevä romaaninsa Yksin (1915).

Peräjälkeen luettuina Rajalan ja Hämäläiset teokset täydentävät toisiaan onnistuneesti. Rajalan kirjassa Linna itse kertoo elämästään ja teoksistaan, niin kuin hän asiat muistaa ja haluaa muistaa. Kansalliskirjailijassa Linnan vaiheita ja tuotantoa lähestytään kaunokirjailijan keinoin ja vapauksin. Jää lukijan pääteltäväksi, mikä romaanissa on faktaa ja mikä puhdasta fiktiota.

GRANIITTIPAATEEN nojaa suomalainen työmies, suomalainen sotilas, suomalainen torppari, siihen nojaa pientilallinen, kirkkoherra ja kartanon isäntä. Graniitille on rakennettu tämä kylmä ja pohjoinen maa, graniittia on tämä pieni mutta pinnalta moni-ilmeinen ja lämpöä varaava kansa. Uskoonsa nojaten se on hävinnyt taistelut, voittanut sodat tai sijoittunut kahden parhaan joukkoon.

Jo Kansalliskirjailijan alkulehdillä Karo Hämäläinen paljastaa, ettei ole tekemässä kohteestaan pönötyskuvaa, vaikka Linna sijoitetaankin graniittipaaden tuntumaan sekä kirjan alussa että lopussa. Lopun graniitin arvaa tietysti hautakiveksi, alun graniitti on kirjailijan syntymäkodin porraskivi, siis kivi, jolta kirjailija astui maailmaan.

Mahtipontisuus on tarkoituksellista. Se on vanhanaikaista ja nykyperspektiivistä huvittavaa. Karo Hämäläisen Kansalliskirjailija leikittelee paatoksellisuudella, välistä leukaileekin, mutta ei ivallisesti vaan lämpimän humoristisesti.

Romaani etenee kahdella "rintamalla". Varsinainen juoni kulkee kohtauksittain ja seuraa Väinö Linnan elämää ja työskentelyä, kun Karo Hämäläistä muistuttava käsikirjoittaja-ohjaaja tekee Linnasta kunnianhimoista dokumenttifilmiä. Sen rinnalla kulkevat otokset ohjaajan ja tuottajan kiristyvistä ja yhä koomisemmiksi käyvistä palavereista.

Palaveeraukset keventävät romaanin perusilmettä ja dokumenttiaineiston paikoin raskastakin esittelyä, mutta niillä on muutakin tehtävää. Niille löytyy vastaavuutensa Linnan ja hänen kustantajansa kanssakäymisistä.

Linnan ja kustantajan kirjeenvaihto koskee usein rahaa ja kulloisenkin hankkeen etenemistä, ja samanlaisia aiheita käsittelee dokumentintekijän ja tuottajan keskustelu. Mutta siinä missä filminteossa on tukeuduttava pääosin dokumentteihin, palavereissa Hämäläinen päästää esteittä valloilleen satiirikon taitonsa. Mitä pitemmälle dokumenttihanke etenee, sitä hurjemmiksi käyvät tuottajan ehdotukset. Viis totuudesta, kunhan hanke kiinnostaa yleisöä ja on tuottoisa!

PYSYÄKSEEN KOOSSA ja lukijan käsissä perinteinen romaani vaatii jonkinmoisen jännitteen. Romaaninsa alussa Hämäläinen herättää lukijansa kiinnostuksen salaperäisellä, auki jäävällä hautausmaakohtauksella ja ottaa sitten juonelliseksi lähtökohdakseen nuoren Väinön kiihkeän halun tulla joksikin, suuremmaksi kuin pahainen maatilan päiväläismies. Sitä päämäärää kohti romaanin sankari pyrkii vastaiskuja kohdaten kuin klassisessa näytelmässä ikään.

Hämäläinen kuvaa Linnaansa myös kirjoittamisen ulkopuolella, mutta pääosin romaani keskittyy päähenkilön kirjallisen uran etenemiseen ja vastuksiin. Kaunokirjailijalla on lupa valita, mitä kohteestaan ottaa ja jättää. Hämäläinen pitää valinnoillaan huolta siitä, että lukija viihtyy ja kohteesta silti tulee näköinen.

Kiinnostavia tapahtumia ja maittavia yksityiskohtia Hämäläisen Kansallissankarissa on paljon. Kliimaksi on tietysti Linnan kahden ensimmäisen romaanin Päämäärän ja Mustan rakkauden jälkeinen "Messias"-kriisi, jossa punnitaan, suistuuko uhmakas sankari ikuiseen häviöön. Lainaan romaania:

Väinö Linna sai tuta omakohtaisesti, kuinka tragedian lait toimivat. "Messiaallaan" Linna oli uhmannut Jumalaa ja hävinnyt. Hän oli elänyt apurahoilla ja kustantajalta saamillaan ennakoilla kirjoittamassa romaania, josta ei tullut mitään. Hän oli romahtanut henkisesti. Korkea jumaluho ei ollut jäänyt rangaistuksetta.

Kuten tiedämme, rangaistus ei kuitenkaan johtanut lopulliseen tuhoon. Päinvastoin. Tilanteen seestyttyä Linna sai mahdollisuuden uuteen ja ominaislaatunsa mukaiseen alkuun, ja Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -trilogian myötä päiväläisnuorukaisen suurmiesunelmat täyttyivät komeasti.

MENESTYS JA VAURASTUMINEN toivat kirjailijan elämään uudenlaisia kuvioita. Linna mm. hankki maatilan ja matkusti perheineen Eurooppaan. Isännän ja kulttuurituristin roolit eivät kuitenkaan tyydyttäneet entistä tehdastyöläistä, ja lukijakin suhtautuu romaanisankarinsa seikkailuihin lähinnä säälinsekaisin tuntein.

Mieleenpainuvia ja hauskoja Hämäläisen romaanissa ovat Linnan kohtaamiset ja keskustelut ystävien, tuttavien ja yhteistyökumppanien kanssa. Tuntemattoman sotilaan filmausoikeuksien hinnasta tingataan klassikkoravintola Hämeensillassa T.J.Särkän "evästyksellä". Edwin Laineen kanssa Linna neuvottelee Pyynikin uimahallin saunassa Pohjantähti-trilogian filmauksesta.

Kun Kekkonen vierailee kirjailijan kotona, se on tietysti komeaa, mutta estottomasti itseään kehuva Lauri Viita saa Linnan puhisemaan kiukusta. Kirjallisuudentutkija Alex Matsonista Hämäläinen tekee surutta selvää hänen Tuntemattoman sotilaan englanninnoksensa kustannuksella.

KAIKEN ROMAANIIN LADATUN keveyden jälkeen kirjan sankari kääntyy loppujen lopuksi kuitenkin traagiseksi hahmoksi. 

Karo Hämäläisen ikääntynyt kansallissankari vaikuttaa eksyneeltä ja pettyneeltä. Finlaysonin työläisten taloista Hämeenpuiston varrelle muuttanut kirjailija ei oikein tiedä, mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuuluu vai kuuluuko mihinkään. Kuoleman kolkutellessa Hämäläisen Väinö Linnasta tulee hätääntynyt ja pelokas. Mielessä alkavat kummitella entiset haamut.

Yksi asia on kuitenkin varma: hänestä tuli Jotain. Hänestä tuli Suurta.

Karo Hämäläinen. Kuva: Harri Hinkka