Kristina Carlson: Eunukki
Mainio henkilökuva hovieunukista Song-dynastian Kiinassa
Kristina Carlson: Eunukki. Otava 2020. 95 s.
Kristina Carlsonin (s. 1949) pikkuruinen romaani Eunukki jatkaa sikäli kirjailijan edellisten romaanien linjalla, että jälleen liikutaan historiassa. William N. päiväkirja (2011) piirsi kuvaa originellista suomalaisesta jäkälätutkijasta 1800-luvun Pariisissa. Herra Darwinin puutarhurissa (2009) elettiin 1870-luvun loppua brittiläisessä Downen kylässä, jossa kyläläiset kohdistivat tutkijaa kohtaan tuntemansa epäluulon ja kaunan hänen puutarhuriinsa.
Eunukissa sukelletaan vielä kauemmas historiaan. Nyt ollaan 1100-luvun Kiinassa ja elämäänsä selvittelee meille jo eläkkeelle siirtynyt hovieunukki Wang Wei, joka kertoo saaneen nimensä kuuluisalta Tang-dynastian aikaiselta runoilijalta ja maalarilta (Wang Wei, 699-759).
Taloudelliseen ahdinkoon joutuneet vanhemmat ovat myyneet poikansa hoviin hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Leikkaamisensa jälkeen Wang Wei on työskennellyt ensin apupoikana keittiössä mutta vartuttuaan kohonnut naisten haaremin pukuvarastoja hoitavaksi eunukiksi, kunnes nyt 70-vuotiaana saattaa täysin palvelleena nauttia vapaudestaan.
PIENESTÄ SIVUMÄÄRÄSTÄÄN huolimatta Kristina Carlsonin uusi romaani tarjoaa eloisia näkymiä Kiinan pohjoisen Song-kauden pääkaupungista Dongjingista ja erityisesti sen palatsialueelta. Romaanin ilmapiiriin ja tunnelmaan on helppo ja hauska sukeltaa.
Eunukin luontokuvauksissa on jotain selvästi samanlaista kuin vanhan kiinalaisen runouden kuvissa ja ajatuksissa, ja Wang Weinin puhetavassakin Carlson tavoittaa vanhojen runoilijoiden äänen ja tyylin.
Päähuomion romaanissa saa kuitenkin Wang Wein elämä ja valloittava persoona. Ennen kuin huomaankaan, tunnen jo istuvani pullean eunukin vierellä kivipenkillä hiekan ja kuihtuvien pionien tuoksussa kuuntelemassa hänen tasaista jutusteluaan ulkonäöstään, järjenjuoksustaan, ystävistään, urastaan, salaisuuksistaan ja nautinnoistaan mutta myös murheistaan ja peloistaan.
Romaanissa on runsaasti erilaisia aforistisia tiivistyksiä. Carlson käyttää hyväkseen vanhojen viisaiden ajatuksia, kun panee Wang Wein miettimään niiden järkevyyttä ja esittämään asioista omia poikkeavia käsityksiään. Kun vanha viisaus ja arkijärki törmäävät, lopputulos on hurmaavan humoristinen - tai uusi viisaus.
Wang Wei tunnustaa: En usko pysyviin viisauksiin enempää kuin linnun siiveniskuun. Kaikenlaista voi suustaan päästellä. Viisasta ja tyhmää. Sitten hän jatkaa: Ehkä maailman suurimmat tyhmyydet ovat arvokkaampia kuin viisaudet.
WANG WEIN HENKILÖKUVAN kiehtovuus on minusta paljolti siinä, miten hän puhuessaan tulee vähitellen huomaamattaan paljastaneeksi yhä enemmän sisintään ja raottaneeksi käsityksiään ja tunteitaan, kipeitäkin.
Eunukeilla oli lähipiiritietojensa takia hoveissa usein myös poliittista valtaa. Sellaiseen Wang Weilla ei ole ollut halua. Olen kuullut keisareista yhtä ja toista. Mutta niitä lauseita ei kannata edes ajatuksissaan toistaa.
Wang Wein itsetunto ei monen muun eunukin tapaan vaadi pönkitystä virkatutkinnoilla. Hän tietää ulkoisesti muistuttavansa vajennutta riisisäkkiä, mutta olkoon ruumiini vanha säkki, järki juoksee kirkkaana kuin vuoropuron vesi. Hänen omahyväisyytensä on hellyttävää, ja hänelle suo oikein mielellään hänen nautintonsa hyvän viinin, herkullisten ruokien, tuttujen pelikavereiden ja jadekiekkojen parissa.
TURVATULTA JA SEESTEISELTÄ vaikuttava elämä on kuitenkin vain pintaa. Sen alla piilee pettymyksiä ja pelkoja, jotka pyrkivät esiin ja vaativat tunnustamistaan. Yksi peloista on vanheneminen ja sen mukana ennen pitkää saapuva kuolema.
Olen vanha, mutta en ajattele kuolemaa, väittää Wang Wei romaanin alkulehdillä. Romaanin loppupuolella hän kuitenkin miettii kuolemaa tuon tuosta. Mitä enemmän hän yrittää mitätöidä kuolema-ajatuksiaan, sitä kiivaampina ne ovat kimpussa, ja loppujen lopuksi hänen torjuntareaktionsa ovat jo traagisia.
Ja traagisia sävyjä Carlsonin romaanissa saa toisenkin ikivanhan teeman, rakkauden, käsittely.
Wang Weita askarruttaa tavan takaa kysymys miehen ja naisen rakkaudesta. Hän on saanut yllin kyllin huomionosoituksia ja hellyytta haaremin naisilta mutta ollut vain heidän lemmikkinsä. Sitä ruumiillista vetoa ja poltetta, joka saa miehen ja naisen yhtymään, hän ei ole koskaan voinut tuntea, ja se tekee hänet selvästi surulliseksi.
Teema laajenee kysymykseksi vanhan eunukin koko identiteetistä. Kun hän ei tiedä, millaista on olla mies tai nainen, hän on hukassa itseltään. Äkkiä ollaankin sellaisten kysymysten äärellä, jotka eivät kuulu vain historiaan:
Jin ja Jang ovat vuoren varjoisa rinne ja aurinkoinen rinne. Jin tarkoittaa naisellisuutta ja jang miehisyyttä. Kuvassa varjo ja valo kietoutuvat toisiinsa ympyräksi. Mihin me eunukit kuulumme. Ehkä olemme kuviossa se valkoinen piste mustassa tai musta piste valkoisessa.
Kristina Carlsonin monitasoinen Eunukki tarjoaa runsaasti enemmän ihasteltavaa, tutkittavaa ja mietittävää, kuin kirjan koko antaa olettaa. Tätä nautintoa ei kannata pilata hätiköimällä.
Kristina Carlson. Kuva: Cata Portin |
Kommentit
Lähetä kommentti