6. heinäkuuta 2019
Pertti Lassilan kahden naisen romaani on kirpeä kuvaus1900-luvun alun sääty-yhteiskunnasta ja naisen asemasta
Parempaa ja huonompaa väkeä ja elämää
Pertti Lassilan kahden naisen romaani on kirpeä kuvaus1900-luvun alun sääty-yhteiskunnasta ja naisen asemasta
Pertti Lassila: Kovassa valossa. Teos 2019. 217 s.
On hyvä tietää, mihin kuuluu, että kuuluu parempaan väkeen eikä huonompaan, koska sille käy aina huonommin ja paremmalle paremmin. Joka luulee, että se asia muuttuu toiseksi, ei asioita ymmärrä.
Näin ajattelee Pertti Lassilan (s. 1949) neljännen romaanin Kovassa valossa ensimmäinen minäkertoja Suoma noustuaan palvelijattaresta johtajan rouvaksi Kruununhakaan. Puolen välin jälkeen elämästään kertoo kauppa-apulaisena työskentelevä nuori Heljä, joka sodan jälkeen tutustuu Suoman ekonomipoikaan Tarmoon.
1900-luvun alkupuolen Helsinkiin sijoittuvasta romaanista ei kuitenkaan tule herraskaisen äidin ja ei-toivotun miniäkokelaan välistä mittelöä, vaikka niin saattaisi äkikseltään olettaa. Lassilan lähestymiskulma on tyyten toinen.
Romaani tarkastelee kahden eri-ikäisen mutta hyvin samanlaisista lähtökohdista ponnistavan naisen näkemyksiä hyvästä elämästä ja mahdollisuuksia sellaiseen ja tekee sen jyrkkien varjojen ja kontrastien avulla.
Lukijan eteen piirtyy selvärajainen kuva sääty-yhteiskunnasta, naisen roolin ahtaudesta ja paremman ja huonomman väen oloista. Muutos kuitenkin tekee jo tuloaan, vaikka Suoma ei siihen vielä uskokaan.
SUOMAN MONOLOGI tuo niin tyyliltään kuin sisällöltään mieleen Maria Jotunin novellien naiset. Naisen on tärkeää päästä hyviin naimisiin. Rakkaudesta kannattaa tinkiä, jos kauppa on muuten kannattava.
Suoman leskeksi jääneen ompelijataräidin neuvo tyttärelle on, että miestä ei kannata liian kauan odotella, vaan ottaa kelvollinen, jos sellaisen tapaa. Se on parempi kuin rakastua sokeasti ja luulotella, että mies on ihmeellinen ja paras, koska avioliito jos mikä avaa silmät, ja silloin voi pettyä.
Vakuutusyhtiön vahtimestarista Heimo Takalasta Suoma löytää kelvollisen, "vaikeuksitta ymmärrettävän miesolennon", ja kun Heimo nopeasti ylenee asiamieheksi ja edelleen vakuutustarkastajaksi, Suoma voi keskittyä rooliinsa rouvana yhä suuremmissa huoneistoissa ja paremmilla asuinalueilla.
Suomassa ja hänen miehessään Lassila pääsee kuvaamaan nousukkaita, joille sotakin on tilaisuus hyötyä, nousta arvossa ja lisätä omaisuutta: jos tahtoo vaurastua, on paras pysytellä erossa aatteista ja rauhanajan moraalista, sillä eteen voi tulla tilaisuuksia, joita tavallisissa oloissa ei synny ja joihin ei tulisi silloin mieleenkään tarttua.
Pariskunta tekee kaikkensa sosiaalisen nousun eteen, ja ennen pitkää asiat ovatkin ulkoisesti kuin ainakin paremmissa piireissä: tilava koti täynnä arvotavaroita ja vanha, koristeellinen huvila järven rannalla, taloudenhoitaja huolehtimassa kotitöistä ja juhlissa vieraina "oikeita ihmisiä". Silti aina jokin paljastaa tarkoin harkitun asetelman epäaitouden. Lassilan vihjekieli on herkullista luettavaa.
Toisaalta Suoma on aineellisuudessaan ja pyrkyryydessään myös säälittävä. Hänen ilonsa jäävät kovin hetkellisiksi ja elämänsä vajaaksi. Silti hän häviönsäkin hetkellä summaa tapahtumia tunteilematta: Ihmisen onni on hänen itsensä näköinen. Se on kuin oma peilikuva, jossa näkee vain sen, minkä on tottunut näkemään, ja sitä, minkä on tottunut näkemään, ei enää todella näe.
TÄMÄNKALTAINEN ihmiselämän pohdiskelu kulkee läpi romaanin ja tekee sen lukemisesta miellyttävällä tavalla verkkaista.
Nostalgisimmillaan Lassila on kuvatessaan Heljän valoisia lapsuusmuistoja. Silittäjänä toimivan yksinhuoltajaäidin ja hänen pikkutyttönsä yhteisistä hetkistä puhtaan pyykin tai piparkakkutaikinan tuoksuisessa keittiössä nauttii kaikin aistein, ja yhtä tarkasti ja elävästi kirjailija tallentaa ensin kukkakauppaan ja sitten kirjakauppaan töihin päässeen nuoren tytön vaikutelmia työympäristöistään, kukkien kielestä ja kirjojen olemuksesta.
Kukat ja kirjat ovat tärkeitä, koska ihmiset kaipaavat kauneutta, vaikka se kestäisi vain vähän aikaa, ja hyvän kirjan luettuaan luuli ainakin hetken aikaa näkevänsä ihmiset, todellisuuden ja itsensäkin selvemmin kuin ennen, opastavat kukka- ja kirjakauppias oppimaan aulista apulaistaan.
Päinvastoin kuin Suomassa Heljässä ei ole mitään laskelmoivaa. Hän ei haikaile vaurauden ja aseman perään, vaikka toki onnistunut avioliitto on hänenkin ainoa tulevaisuudennäkynsä. Tavallisessa elämässä on hänelle kylliksi.
Silti Lassila varoo tekemästä hänestä kiiltokuvaa. Kun Heljä saa tietää Tarmon sodanaikaisesta toiminnasta saksalaisessa Wiking-divisioonassa, hän joutuu vaikean ratkaisun eteen. Ollaan romaanin pääteemojen valinnan, vastuun ja vapaan tahdon äärellä.
KUN VALITSEE JOTAIN, jättää samalla valitsematta, pohtii jo Suoma ja miettii myöhemminkin valintojen peruuttamattomuutta. Suomalle valitseminen on helppoa selkeän päämäärän vuoksi. Heljän valintoja eivät ohjaa aatteet eivätkä tarkat tulevaisuudensuunnitelmat. Hän on ehdoton nuoruuttaan.
Voiko ihminen valita vapaasti? Onko valintojen hetkellä olemassa oikeita ja vääriä valintoja? Voiko valita vain hyvää ja kaunista vai tuleeko mukana aina jotain pahaa ja rumaa? Onko vääristä valinnoistaan vastuussa, vaikka olisi tarkoittanut hyvää?
Isoista kysymyksistään huolimatta romaani säilyttää surumielisen keveytensä ja herkkyytensä. Tunnelmaan vaikuttaa ratkaisevasti myös Lassilan taito kirjoittaa luonto myötäilemään ihmisten hetkellisiä onnen ja hyvän olon tunteita.
Kovassa valossa paljastuu armotta tavaran ja aseman haalimisen arvottomuus, mutta siinä näkyy kirkkaasti myös tavalliseen, pieneen elämään kätkeytyvä arvo ja arvokkuus. Lassilan romaanin elämänohje on: On uskallettava luottaa oman tavallisuutensa arvoon, jotta ei tee sellaista, mitä tavallinen ihminen ei voi tehdä.
PS. Jos viihdyt Joel Haahtelan romaanien parissa, todennäköisesti pidät myös Pertti Lassilan romaaneista.
1900-luvun alkupuolen Helsinkiin sijoittuvasta romaanista ei kuitenkaan tule herraskaisen äidin ja ei-toivotun miniäkokelaan välistä mittelöä, vaikka niin saattaisi äkikseltään olettaa. Lassilan lähestymiskulma on tyyten toinen.
Romaani tarkastelee kahden eri-ikäisen mutta hyvin samanlaisista lähtökohdista ponnistavan naisen näkemyksiä hyvästä elämästä ja mahdollisuuksia sellaiseen ja tekee sen jyrkkien varjojen ja kontrastien avulla.
Lukijan eteen piirtyy selvärajainen kuva sääty-yhteiskunnasta, naisen roolin ahtaudesta ja paremman ja huonomman väen oloista. Muutos kuitenkin tekee jo tuloaan, vaikka Suoma ei siihen vielä uskokaan.
SUOMAN MONOLOGI tuo niin tyyliltään kuin sisällöltään mieleen Maria Jotunin novellien naiset. Naisen on tärkeää päästä hyviin naimisiin. Rakkaudesta kannattaa tinkiä, jos kauppa on muuten kannattava.
Suoman leskeksi jääneen ompelijataräidin neuvo tyttärelle on, että miestä ei kannata liian kauan odotella, vaan ottaa kelvollinen, jos sellaisen tapaa. Se on parempi kuin rakastua sokeasti ja luulotella, että mies on ihmeellinen ja paras, koska avioliito jos mikä avaa silmät, ja silloin voi pettyä.
Vakuutusyhtiön vahtimestarista Heimo Takalasta Suoma löytää kelvollisen, "vaikeuksitta ymmärrettävän miesolennon", ja kun Heimo nopeasti ylenee asiamieheksi ja edelleen vakuutustarkastajaksi, Suoma voi keskittyä rooliinsa rouvana yhä suuremmissa huoneistoissa ja paremmilla asuinalueilla.
Suomassa ja hänen miehessään Lassila pääsee kuvaamaan nousukkaita, joille sotakin on tilaisuus hyötyä, nousta arvossa ja lisätä omaisuutta: jos tahtoo vaurastua, on paras pysytellä erossa aatteista ja rauhanajan moraalista, sillä eteen voi tulla tilaisuuksia, joita tavallisissa oloissa ei synny ja joihin ei tulisi silloin mieleenkään tarttua.
Pariskunta tekee kaikkensa sosiaalisen nousun eteen, ja ennen pitkää asiat ovatkin ulkoisesti kuin ainakin paremmissa piireissä: tilava koti täynnä arvotavaroita ja vanha, koristeellinen huvila järven rannalla, taloudenhoitaja huolehtimassa kotitöistä ja juhlissa vieraina "oikeita ihmisiä". Silti aina jokin paljastaa tarkoin harkitun asetelman epäaitouden. Lassilan vihjekieli on herkullista luettavaa.
Toisaalta Suoma on aineellisuudessaan ja pyrkyryydessään myös säälittävä. Hänen ilonsa jäävät kovin hetkellisiksi ja elämänsä vajaaksi. Silti hän häviönsäkin hetkellä summaa tapahtumia tunteilematta: Ihmisen onni on hänen itsensä näköinen. Se on kuin oma peilikuva, jossa näkee vain sen, minkä on tottunut näkemään, ja sitä, minkä on tottunut näkemään, ei enää todella näe.
TÄMÄNKALTAINEN ihmiselämän pohdiskelu kulkee läpi romaanin ja tekee sen lukemisesta miellyttävällä tavalla verkkaista.
Nostalgisimmillaan Lassila on kuvatessaan Heljän valoisia lapsuusmuistoja. Silittäjänä toimivan yksinhuoltajaäidin ja hänen pikkutyttönsä yhteisistä hetkistä puhtaan pyykin tai piparkakkutaikinan tuoksuisessa keittiössä nauttii kaikin aistein, ja yhtä tarkasti ja elävästi kirjailija tallentaa ensin kukkakauppaan ja sitten kirjakauppaan töihin päässeen nuoren tytön vaikutelmia työympäristöistään, kukkien kielestä ja kirjojen olemuksesta.
Kukat ja kirjat ovat tärkeitä, koska ihmiset kaipaavat kauneutta, vaikka se kestäisi vain vähän aikaa, ja hyvän kirjan luettuaan luuli ainakin hetken aikaa näkevänsä ihmiset, todellisuuden ja itsensäkin selvemmin kuin ennen, opastavat kukka- ja kirjakauppias oppimaan aulista apulaistaan.
Päinvastoin kuin Suomassa Heljässä ei ole mitään laskelmoivaa. Hän ei haikaile vaurauden ja aseman perään, vaikka toki onnistunut avioliitto on hänenkin ainoa tulevaisuudennäkynsä. Tavallisessa elämässä on hänelle kylliksi.
Silti Lassila varoo tekemästä hänestä kiiltokuvaa. Kun Heljä saa tietää Tarmon sodanaikaisesta toiminnasta saksalaisessa Wiking-divisioonassa, hän joutuu vaikean ratkaisun eteen. Ollaan romaanin pääteemojen valinnan, vastuun ja vapaan tahdon äärellä.
KUN VALITSEE JOTAIN, jättää samalla valitsematta, pohtii jo Suoma ja miettii myöhemminkin valintojen peruuttamattomuutta. Suomalle valitseminen on helppoa selkeän päämäärän vuoksi. Heljän valintoja eivät ohjaa aatteet eivätkä tarkat tulevaisuudensuunnitelmat. Hän on ehdoton nuoruuttaan.
Voiko ihminen valita vapaasti? Onko valintojen hetkellä olemassa oikeita ja vääriä valintoja? Voiko valita vain hyvää ja kaunista vai tuleeko mukana aina jotain pahaa ja rumaa? Onko vääristä valinnoistaan vastuussa, vaikka olisi tarkoittanut hyvää?
Isoista kysymyksistään huolimatta romaani säilyttää surumielisen keveytensä ja herkkyytensä. Tunnelmaan vaikuttaa ratkaisevasti myös Lassilan taito kirjoittaa luonto myötäilemään ihmisten hetkellisiä onnen ja hyvän olon tunteita.
Kovassa valossa paljastuu armotta tavaran ja aseman haalimisen arvottomuus, mutta siinä näkyy kirkkaasti myös tavalliseen, pieneen elämään kätkeytyvä arvo ja arvokkuus. Lassilan romaanin elämänohje on: On uskallettava luottaa oman tavallisuutensa arvoon, jotta ei tee sellaista, mitä tavallinen ihminen ei voi tehdä.
 |
| Pertti Lassila. Kuva: Liisa Takala |
PS. Jos viihdyt Joel Haahtelan romaanien parissa, todennäköisesti pidät myös Pertti Lassilan romaaneista.
Kommentit
Lähetä kommentti