15. kesäkuuta 2019
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (Gehen, ging, gegangen 2015). Suom. Jukka-Pekka Pajunen. Tammi 2019. 415 s.
Jenny Erpenbeck (s. 1967) on saksankielisen nykykirjallisuuden kärkinimiä. Itä-Berliinissä syntyneen, monia kirjallisuuspalkintoja keränneen Erpenbeckin vastikään suomennettu romaani Mennä, meni, mennyt sivuaa kyllä Saksojen yhdistymistä ja Berliinin muurin murtumista, mutta pääteemana romaanissa ovat muurit, joiden murtumisesta ei näytä olevan mitään toivoa, eli Saksan ja samalla koko Euroopan pakolaiskysymys.
Romaanin päähenkilö on vastikään eläköitynyt itäsaksalainen klassisen filologian professori Richard, lapseton leskimies, joka lähinnä joutilaisuuttaan kiinnostuu Berliinin Oranienplazilla mieltään osoittavista pakolaisista. Hän keksii tekevänsä tutkimusta pakolaisuudesta ja pääsee sen turvin haastattelemaan Afrikasta paenneita nuoria miehiä heidän väliaikaiseen sijoituspaikkaansa.
Erpenbeckin romaanin nimi selittyy professorin ensimmäisellä haastattelukäynnillä. Nigeristä sotaa paenneen nuorukaisen sängyn päällä seinässä roikkuu paperi täynnä saksan epäsäännöllisiä verbejä: gehen, ging, gegangen - mennä meni, mennyt. Nimi kuvaa metaforisesti myös sitä epävarmuuden tilaa, alituista ja ennakoimatonta tulemisen ja lähtemisen vuorottelua, johon pakolaiset joutuvat tahtomattaan alistumaan.
ERPENBECKIN ROMAANI TOI MIELEENI nobelisti Svetlana Aleksijevitšin haastattelutekniikalla kirjoitetut romaanit Tšernobylista nousee rukous (Kirjareppu 4.4.2016), Sodalla ei ole naisen kasvoja (Kirjareppu 11.6.2017) ja Neuvostoihmisen loppu (Kirjareppu 31.1.2019).
Myös Erpenbeck rakentaa romaaninsa haastattelujen varaan, mutta hänen otteensa on Aleksijevitšia fiktiivisempi ja päähenkilöstäkin piirtyy jonkinlainen henkilökuva, kun Aleksijevitšilla haastattelija jää lähes näkymättömäksi.
Syvyyssuuntaan Mennä, meni, mennyt -romaanin henkilökuvissa ei juuri edetä, ei edes päähenkilössä,. Se on kuitenkin tarkoituksellista. Professorin käsitykset ja käytös kyllä muuttuvat, kun hänen pakolaisuutta koskevat tietonsa lisääntyvät ja omatuntonsa herää, mutta hänen päätehtävänsä romaanissa on edustaa eräänlaista sivistynyttä eurooppalaista jokamiestä.
Haastattelukysymyksillään ja johtopäätöksillään professori paljastaa täydellinen tietämättömyytensä ja naiiviutensa pakolaisten taustojen ja ongelmien ymmärtäjänä. Hän tuntee tarkkaan Odysseuksen harharetkien jokaisen vaiheen ja on tutkinut "Maailmankäsitystä Lucretiuksen tuotannossa", mutta hänen on mahdoton hahmottaa, missä kohden Afrikkaa sijatsevat Ghana, Niger, Sierra Leon tai Burkina Faso, saati sitä, millaisissa oloissa siellä eletään.
Myös professorin asenteita Erpenbeck esittelee ironisoiden: Kaikilla pakolaisilla ei taidakaan mennä huonosti, siis jos joku voi olla noin tuhdissa kunnossa. Mies nyökkää hänelle, suoristaa lähinnä itseään olevan sängyn lakanan ja kehottaa Richardia istumaan. Ulkohousuissa ei oikeastaan saisi istua pedatulle sängylle. Mutta kun ei täällä ole tuoliakaan. Onkohan sana ulkohousut sanakirjassa?
ROMAANI RAKENTUU suurelta osin vastakohtien varaan. Kun Richardin ajatukset, kokemukset ja elämäntapa rinnastuvat pakolaismiesten kohtaloihin ja nykytilanteeseen, pakolaisten kohtelu vaikuttaa mielettömältä. Heidät on suljettu täyddelliseen ajattomuuden ja tapahtumattomuuden tilaan.
Me haluamme tehdä töitä, suurikokoinen Rashid sanoo, mutta emme saa työlupia. On vaikeaa, Zair sanoo, tosi vaikeaa. Jokainen päivä on ihan toisensa kaltainen, pitkä Ithemba sanoo. Me pohdimme ja pohdimme koska emme tiedä, mitä on tulossa, Abdusalam sanoo ja katsoo alas. Richard vastaisi mielellään jotain mutta hänen mieleensä ei juolahda mitään.
Erpenbeck varoo saarnaamasta mutta näyttää varsin selvästi pakolaistensa traagiset taustat ja heidän vastaanottonsa heikkoudet ja vääryydet. Dublin II, palautuspykälät, säilöönottoyksiköt, oleskelustatus, väliaikaisratkaisut, normit ja lait ovat viranomaisten vastaus pakolaisten hätään.
Ymmärrän teitä, kirjaan kaiken muistiin, on sivistynyt tapa sivuuttaa velvollisuutensa ja jättää kaikki sikseen. Sosiaalinen media on reaktioissaan karkeampi: Kerätkää äijät ja muijat vaan yhteen ja lähettäkää takaisin sinne mistä tulivatkin.
Osan kritiikistään kirjailija osoittaa kätketymmin. Professorin mieltä tuntuu kaihertavan enemmän lähijärveen hukkuneen löytymätön ruumis (sen takia kesän vene- ja uimaretket jäävät tekemättä!) kuin uutisten sadat ja taas sadat Välimereen hukkuneet, eivätkä hänen tarkat kauppalistansa kerro vain hänen pedanttiudestaan vaan jostain paljon merkittävämmästä asiasta.
NÄKYÄ, TULLA HUOMATUKSI on romaanin pakolaisille elinehto. Niin kauan kuin heidät yritetään siivota pois näkyviltä, eristää kaupunkikeskusten laitamille epävarmaan joutilaisuuteen, näillä jo menneisyytensä menettäneillä miehillä ei ole tulevaisuuttakaan.
Erpenbeckin romaani havainnollistaa ja inhimillistää vaikeaa pakolaistilannetta hyvin. Mennä, meni, mennyt on vakuuttava tietopaketti tärkeästä aiheesta onnistuneessa kaunokirjallisessa kääreessä. Käännös tavoittaa erilaisten puhujien eritasoiset kielelliset valmiudet, ja Erpenbeckin lyhyitä mutta ilmaisevia lauseita lukee muutoinkin vaikeuksitta.
Vakavasta aiheestaan huolimatta Erpenbeck on kirjoittanut romaaniinsa myös vapauttavia, humoristisia kohtauksia. Usein lukija joutuu nauramaan itselleen, kun huomaa olevansa käsityksineen ja luuloineen yhtä eksyksissä kuin kirjan päähenkilö.
"Antiikkinen" ja idealistinen professori on heikkouksistaan huolimatta myös sympaattinen. On hupaisan ymmärrettävää, että hän löytää ja nimeää pakolaisten joukosta hänelle tuttuja sankareita, kuten Apollon ja Hermeksen ja Tristanin.... Ja miten ihastunut hän onkaan, kun yksi hänen suojateistaan haluaa tutustua Danteen ja toinen kuunnella ensi kertaa elämässään Bachia! Ihminen pitää omaa kulttuuriaan aina toisia parempana.
Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt -romaania ei kannata ohittaa kesälukemista suunnitellessaan.
"We become visible!"
Jenny Erpenbeckin pakolaisuutta käsittelevä romaani haastaa ajattelemaan ja toimimaan
Jenny Erpenbeck (s. 1967) on saksankielisen nykykirjallisuuden kärkinimiä. Itä-Berliinissä syntyneen, monia kirjallisuuspalkintoja keränneen Erpenbeckin vastikään suomennettu romaani Mennä, meni, mennyt sivuaa kyllä Saksojen yhdistymistä ja Berliinin muurin murtumista, mutta pääteemana romaanissa ovat muurit, joiden murtumisesta ei näytä olevan mitään toivoa, eli Saksan ja samalla koko Euroopan pakolaiskysymys.
Romaanin päähenkilö on vastikään eläköitynyt itäsaksalainen klassisen filologian professori Richard, lapseton leskimies, joka lähinnä joutilaisuuttaan kiinnostuu Berliinin Oranienplazilla mieltään osoittavista pakolaisista. Hän keksii tekevänsä tutkimusta pakolaisuudesta ja pääsee sen turvin haastattelemaan Afrikasta paenneita nuoria miehiä heidän väliaikaiseen sijoituspaikkaansa.
Erpenbeckin romaanin nimi selittyy professorin ensimmäisellä haastattelukäynnillä. Nigeristä sotaa paenneen nuorukaisen sängyn päällä seinässä roikkuu paperi täynnä saksan epäsäännöllisiä verbejä: gehen, ging, gegangen - mennä meni, mennyt. Nimi kuvaa metaforisesti myös sitä epävarmuuden tilaa, alituista ja ennakoimatonta tulemisen ja lähtemisen vuorottelua, johon pakolaiset joutuvat tahtomattaan alistumaan.
ERPENBECKIN ROMAANI TOI MIELEENI nobelisti Svetlana Aleksijevitšin haastattelutekniikalla kirjoitetut romaanit Tšernobylista nousee rukous (Kirjareppu 4.4.2016), Sodalla ei ole naisen kasvoja (Kirjareppu 11.6.2017) ja Neuvostoihmisen loppu (Kirjareppu 31.1.2019).
Myös Erpenbeck rakentaa romaaninsa haastattelujen varaan, mutta hänen otteensa on Aleksijevitšia fiktiivisempi ja päähenkilöstäkin piirtyy jonkinlainen henkilökuva, kun Aleksijevitšilla haastattelija jää lähes näkymättömäksi.
Syvyyssuuntaan Mennä, meni, mennyt -romaanin henkilökuvissa ei juuri edetä, ei edes päähenkilössä,. Se on kuitenkin tarkoituksellista. Professorin käsitykset ja käytös kyllä muuttuvat, kun hänen pakolaisuutta koskevat tietonsa lisääntyvät ja omatuntonsa herää, mutta hänen päätehtävänsä romaanissa on edustaa eräänlaista sivistynyttä eurooppalaista jokamiestä.
Haastattelukysymyksillään ja johtopäätöksillään professori paljastaa täydellinen tietämättömyytensä ja naiiviutensa pakolaisten taustojen ja ongelmien ymmärtäjänä. Hän tuntee tarkkaan Odysseuksen harharetkien jokaisen vaiheen ja on tutkinut "Maailmankäsitystä Lucretiuksen tuotannossa", mutta hänen on mahdoton hahmottaa, missä kohden Afrikkaa sijatsevat Ghana, Niger, Sierra Leon tai Burkina Faso, saati sitä, millaisissa oloissa siellä eletään.
Myös professorin asenteita Erpenbeck esittelee ironisoiden: Kaikilla pakolaisilla ei taidakaan mennä huonosti, siis jos joku voi olla noin tuhdissa kunnossa. Mies nyökkää hänelle, suoristaa lähinnä itseään olevan sängyn lakanan ja kehottaa Richardia istumaan. Ulkohousuissa ei oikeastaan saisi istua pedatulle sängylle. Mutta kun ei täällä ole tuoliakaan. Onkohan sana ulkohousut sanakirjassa?
ROMAANI RAKENTUU suurelta osin vastakohtien varaan. Kun Richardin ajatukset, kokemukset ja elämäntapa rinnastuvat pakolaismiesten kohtaloihin ja nykytilanteeseen, pakolaisten kohtelu vaikuttaa mielettömältä. Heidät on suljettu täyddelliseen ajattomuuden ja tapahtumattomuuden tilaan.
Me haluamme tehdä töitä, suurikokoinen Rashid sanoo, mutta emme saa työlupia. On vaikeaa, Zair sanoo, tosi vaikeaa. Jokainen päivä on ihan toisensa kaltainen, pitkä Ithemba sanoo. Me pohdimme ja pohdimme koska emme tiedä, mitä on tulossa, Abdusalam sanoo ja katsoo alas. Richard vastaisi mielellään jotain mutta hänen mieleensä ei juolahda mitään.
Erpenbeck varoo saarnaamasta mutta näyttää varsin selvästi pakolaistensa traagiset taustat ja heidän vastaanottonsa heikkoudet ja vääryydet. Dublin II, palautuspykälät, säilöönottoyksiköt, oleskelustatus, väliaikaisratkaisut, normit ja lait ovat viranomaisten vastaus pakolaisten hätään.
Ymmärrän teitä, kirjaan kaiken muistiin, on sivistynyt tapa sivuuttaa velvollisuutensa ja jättää kaikki sikseen. Sosiaalinen media on reaktioissaan karkeampi: Kerätkää äijät ja muijat vaan yhteen ja lähettäkää takaisin sinne mistä tulivatkin.
Osan kritiikistään kirjailija osoittaa kätketymmin. Professorin mieltä tuntuu kaihertavan enemmän lähijärveen hukkuneen löytymätön ruumis (sen takia kesän vene- ja uimaretket jäävät tekemättä!) kuin uutisten sadat ja taas sadat Välimereen hukkuneet, eivätkä hänen tarkat kauppalistansa kerro vain hänen pedanttiudestaan vaan jostain paljon merkittävämmästä asiasta.
NÄKYÄ, TULLA HUOMATUKSI on romaanin pakolaisille elinehto. Niin kauan kuin heidät yritetään siivota pois näkyviltä, eristää kaupunkikeskusten laitamille epävarmaan joutilaisuuteen, näillä jo menneisyytensä menettäneillä miehillä ei ole tulevaisuuttakaan.
Erpenbeckin romaani havainnollistaa ja inhimillistää vaikeaa pakolaistilannetta hyvin. Mennä, meni, mennyt on vakuuttava tietopaketti tärkeästä aiheesta onnistuneessa kaunokirjallisessa kääreessä. Käännös tavoittaa erilaisten puhujien eritasoiset kielelliset valmiudet, ja Erpenbeckin lyhyitä mutta ilmaisevia lauseita lukee muutoinkin vaikeuksitta.
Vakavasta aiheestaan huolimatta Erpenbeck on kirjoittanut romaaniinsa myös vapauttavia, humoristisia kohtauksia. Usein lukija joutuu nauramaan itselleen, kun huomaa olevansa käsityksineen ja luuloineen yhtä eksyksissä kuin kirjan päähenkilö.
"Antiikkinen" ja idealistinen professori on heikkouksistaan huolimatta myös sympaattinen. On hupaisan ymmärrettävää, että hän löytää ja nimeää pakolaisten joukosta hänelle tuttuja sankareita, kuten Apollon ja Hermeksen ja Tristanin.... Ja miten ihastunut hän onkaan, kun yksi hänen suojateistaan haluaa tutustua Danteen ja toinen kuunnella ensi kertaa elämässään Bachia! Ihminen pitää omaa kulttuuriaan aina toisia parempana.
Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt -romaania ei kannata ohittaa kesälukemista suunnitellessaan.
 |
| Jenny Erpenbeck. Kuva: Katharina Behling |
Kommentit
Lähetä kommentti