5. marraskuuta 2018
Päivi Alasalmi: Riivatut. Gummerus 2018. 267 s.
Saamelaistrilogiansa jälkeen Päivi Alasalmi (s. 1966) on tarttunut jälleen kauhuperinteeseen. Läpimurtoteoksessaan Vainola (1996) Alasalmi kävi parodian keinoin käsiksi kartanoromantiikkaan ja goottilaiseen kauhuun. Uudessa romaanissa Riivatut kartano on vaihtunut torpaksi, ja mystiset tapahtumat saavat puhtia suomalaisesta kummitusperinteestä.
Alasalmi on ollut aina kiinnostunut folkloresta ja kansanuskosta, mutta tällä kertaa romaanin taustalla on oikeudessakin käsitelty poltergeisilmiö Ylöjärveltä Martinin torpasta vuodelta 1885. Riivatuissa piru mellastaa ihan samalla tavalla kuin Martineilla, mutta romaanissa eletään syksyä 1891 torppari Manu Lauhan ja hänen vaimonsa Lahjan tuvassa fiktiivisessä Sunilan kylässä.
ROMAANIN PÄÄHENKILÖISTÄ toinen on Lauhan torpan 15-vuotias keuhkotautinen piikatyttö Hertta. Hän ei saa isäntäväkensä komennossa hetkenkään lepoa ja on sen vuoksi näännyksissä ja vihainen. Hertta haaveilee elämänsä korjaajaksi Sunilan kartanon kampurajalkaista renkipoikaa Niklasta, johon Hertan taiait ja lemmenloitsut tuntuvatkin tehoavan, mutta samaan aikaan Lauhan tuvassa alkaa tapahtua outoja.
Lattia keinuu, muurista rapisevat rappaukset, ilmassa leijuu ja poukkoilee milloin kynttilänjalkaa, kirvestä, jauhoseulaa tai jakkaraa. Välistä väki saa väistellä tanssivia leipävartaita, välistä ilmassa sinkoilevia puukkoja ja ompeluneuloja, ja pian piru ehtii tekemään pahojaan myön navettaan.
Kun tieto Lauhan torpan tapahtumista leviää kyläläisten keskuuteen, väkeä, erityisesti miesväkeä, alkaa lappaa paikalle tuvan täydeltä odottelemaan uutta näytöstä. Odottavien aika kuluu mukavasti sahtia ja paloviinaa naukkaillen, mutta viinan syyksi kummittelua ei kuitenkaan voida laskea, sillä joukossa on aina raittiinakin pysytteleviä.
Ennen pitkää asioita selvittelemään saapuvat tietysti myös myös kirkonmiehet ja virkavalta. Kun mylläkkä synnyttää jo ruumiita, asia etenee käräjille asti.
KUMMITTELUN SYITÄ arvuutellaan kylän joka talossa ja tienhaarassa. Varsinaista salapoliisia Riivatuissa ei ole, mutta Alasalmen kekseliäs ratkaisu on lähettää paikalle ylioppilas ja sanomalehtimies Hugo Untamo, Sunilan kartanon kasvattipoika. Tapahtumat etenevät vuoroin Hertan ja Hugon näkökulmasta, Hugon osuus minäkerrontana.
Hugo on töissä tamperelaisessa Aamulehdessä, ja kunnianhimoisena nuorukaisena hän haluaa ehdottomasti olla ensimmäinen Sunilan tapahtumista raportoiva toimittaja. Saman tien hän haaveilee löytävänsä kummittelulle järjellisen selityksen.
Kun kyläläiset ryhtyvät tarjoamaan selityksiksi surmattujen sikiöiden ja rauhattomien vainajien kostoretkiä, Hugolle alkaa selvitä, että kotikylä ei ole lainkaan niin auvoinen paikka, jollaiseksi hän on sen lapsuudessaan kokenut.
Aloin aavistella, että täällä on tapahtunut onnettomuuksia ja "onnettomuuksia", petoksia, salavuoteutta, haureutta, kaksinnaimista, vanhanaikaisia vahinkoja, lapsenmurhia, kaikkia kuviteltavissa olevia kauheuksia, joista ei välttämättä uskallettu edes juoruilla.
Hugo päättelee, että pelottavien tapahtumien takana on joku elossa oleva ja tekosiaan salaileva kyläläinen, mutta kuka, se on arvoitus.
ALASALMI kirjoittaa todentuntuista kuvaa 1800-luvun lopun pikkukylän sosiaalisesta rakenteesta, töistä, ihmisistä ja ihmissuhteista ja kuvaa jonkin verran myös kaupunkielämää ja -miljöötä. Yleisilmeeltään Riivatut on kuitenkin viihdyttävä ja humoristinen.
Näkyvimmin Alasalmi lystäilee nuoren toimittajansa kustannuksella. Hugo on kyllä sisukas ja lahjakas, mutta samalla tärkeilevä kukkopoika, jonka ylenpalttinen into päteä yläluokkaisten neitosten ja ammattitovereiden keskuudessa on naiivia ja naurettavaa.
Hugo miettii tarkoin, kuinka pukeutua ja puhua, jotta tulisi huomatuksi ja arvostetuksi, ja jalouden puuskissaankin hän on pohjimmiltaan itserakas. Romaanin humoristisimpia kohtauksia ovat kylän miehenkipeiden leskirouvien vierailut Hugon makuukamarissa ja Hugon kaunokieliset kuvaukset rouvien palveluista.
Hertta-piika, jota ympäristö pitää vähä-älyisenä, vaikuttaa pitkään Hugon täydelliseltä vastakohdalta: sääliä ja sympatiaa herättävältä, kuolemaa tekevältä, nälkiintyneeltä tyttörukalta, jolle mieluusti soisi mieheksi hänen rakastamansa renkipojan. Mutta Alasalmi yllättää. Hertasta löytyy muutakin kuin kärsimystä, ja Riivattujen loppuhuipennus on ihastuttavan arvaamaton.
Päivi Alasalmen kolmekymmentä vuotta kestäneellä uralla Riivatut on jännittävä, hauska ja mystinen välietappi.
Räyhähenki riehuu torpparin tuvassa
Päivi Alasalmen Riivatuissa piru sekoittaa koko pienen kylän elämän
Saamelaistrilogiansa jälkeen Päivi Alasalmi (s. 1966) on tarttunut jälleen kauhuperinteeseen. Läpimurtoteoksessaan Vainola (1996) Alasalmi kävi parodian keinoin käsiksi kartanoromantiikkaan ja goottilaiseen kauhuun. Uudessa romaanissa Riivatut kartano on vaihtunut torpaksi, ja mystiset tapahtumat saavat puhtia suomalaisesta kummitusperinteestä.
Alasalmi on ollut aina kiinnostunut folkloresta ja kansanuskosta, mutta tällä kertaa romaanin taustalla on oikeudessakin käsitelty poltergeisilmiö Ylöjärveltä Martinin torpasta vuodelta 1885. Riivatuissa piru mellastaa ihan samalla tavalla kuin Martineilla, mutta romaanissa eletään syksyä 1891 torppari Manu Lauhan ja hänen vaimonsa Lahjan tuvassa fiktiivisessä Sunilan kylässä.
ROMAANIN PÄÄHENKILÖISTÄ toinen on Lauhan torpan 15-vuotias keuhkotautinen piikatyttö Hertta. Hän ei saa isäntäväkensä komennossa hetkenkään lepoa ja on sen vuoksi näännyksissä ja vihainen. Hertta haaveilee elämänsä korjaajaksi Sunilan kartanon kampurajalkaista renkipoikaa Niklasta, johon Hertan taiait ja lemmenloitsut tuntuvatkin tehoavan, mutta samaan aikaan Lauhan tuvassa alkaa tapahtua outoja.
Lattia keinuu, muurista rapisevat rappaukset, ilmassa leijuu ja poukkoilee milloin kynttilänjalkaa, kirvestä, jauhoseulaa tai jakkaraa. Välistä väki saa väistellä tanssivia leipävartaita, välistä ilmassa sinkoilevia puukkoja ja ompeluneuloja, ja pian piru ehtii tekemään pahojaan myön navettaan.
Kun tieto Lauhan torpan tapahtumista leviää kyläläisten keskuuteen, väkeä, erityisesti miesväkeä, alkaa lappaa paikalle tuvan täydeltä odottelemaan uutta näytöstä. Odottavien aika kuluu mukavasti sahtia ja paloviinaa naukkaillen, mutta viinan syyksi kummittelua ei kuitenkaan voida laskea, sillä joukossa on aina raittiinakin pysytteleviä.
Ennen pitkää asioita selvittelemään saapuvat tietysti myös myös kirkonmiehet ja virkavalta. Kun mylläkkä synnyttää jo ruumiita, asia etenee käräjille asti.
KUMMITTELUN SYITÄ arvuutellaan kylän joka talossa ja tienhaarassa. Varsinaista salapoliisia Riivatuissa ei ole, mutta Alasalmen kekseliäs ratkaisu on lähettää paikalle ylioppilas ja sanomalehtimies Hugo Untamo, Sunilan kartanon kasvattipoika. Tapahtumat etenevät vuoroin Hertan ja Hugon näkökulmasta, Hugon osuus minäkerrontana.
Hugo on töissä tamperelaisessa Aamulehdessä, ja kunnianhimoisena nuorukaisena hän haluaa ehdottomasti olla ensimmäinen Sunilan tapahtumista raportoiva toimittaja. Saman tien hän haaveilee löytävänsä kummittelulle järjellisen selityksen.
Kun kyläläiset ryhtyvät tarjoamaan selityksiksi surmattujen sikiöiden ja rauhattomien vainajien kostoretkiä, Hugolle alkaa selvitä, että kotikylä ei ole lainkaan niin auvoinen paikka, jollaiseksi hän on sen lapsuudessaan kokenut.
Aloin aavistella, että täällä on tapahtunut onnettomuuksia ja "onnettomuuksia", petoksia, salavuoteutta, haureutta, kaksinnaimista, vanhanaikaisia vahinkoja, lapsenmurhia, kaikkia kuviteltavissa olevia kauheuksia, joista ei välttämättä uskallettu edes juoruilla.
Hugo päättelee, että pelottavien tapahtumien takana on joku elossa oleva ja tekosiaan salaileva kyläläinen, mutta kuka, se on arvoitus.
ALASALMI kirjoittaa todentuntuista kuvaa 1800-luvun lopun pikkukylän sosiaalisesta rakenteesta, töistä, ihmisistä ja ihmissuhteista ja kuvaa jonkin verran myös kaupunkielämää ja -miljöötä. Yleisilmeeltään Riivatut on kuitenkin viihdyttävä ja humoristinen.
Näkyvimmin Alasalmi lystäilee nuoren toimittajansa kustannuksella. Hugo on kyllä sisukas ja lahjakas, mutta samalla tärkeilevä kukkopoika, jonka ylenpalttinen into päteä yläluokkaisten neitosten ja ammattitovereiden keskuudessa on naiivia ja naurettavaa.
Hugo miettii tarkoin, kuinka pukeutua ja puhua, jotta tulisi huomatuksi ja arvostetuksi, ja jalouden puuskissaankin hän on pohjimmiltaan itserakas. Romaanin humoristisimpia kohtauksia ovat kylän miehenkipeiden leskirouvien vierailut Hugon makuukamarissa ja Hugon kaunokieliset kuvaukset rouvien palveluista.
Hertta-piika, jota ympäristö pitää vähä-älyisenä, vaikuttaa pitkään Hugon täydelliseltä vastakohdalta: sääliä ja sympatiaa herättävältä, kuolemaa tekevältä, nälkiintyneeltä tyttörukalta, jolle mieluusti soisi mieheksi hänen rakastamansa renkipojan. Mutta Alasalmi yllättää. Hertasta löytyy muutakin kuin kärsimystä, ja Riivattujen loppuhuipennus on ihastuttavan arvaamaton.
Päivi Alasalmen kolmekymmentä vuotta kestäneellä uralla Riivatut on jännittävä, hauska ja mystinen välietappi.
 |
| Päivi Alasalmi. Kuva:Vera Arjoma |
Kommentit
Lähetä kommentti