perjantai 22. tammikuuta 2016

22. tammikuuta 2016


Kirjallinen löytö yli puolen vuosisadan takaa


Tyhmä neitsyt ihastuttaa sekä kasvukertomuksena että yhteisökuvauksena




Ida Simons: Tyhmä neitsyt. Suom. Sanna van Leeuwen. Gummerus 2015. 190 s.


Saksanjuutalaisen Ida Simonsin (1911-1960) äskettäin uudelleen löydetty valloittava esikoisromaani, hollanniksi 1959 ilmestynyt Tyhmä neitsyt ei kerro aiheista, jotka ehkä ensiksi juolahtavat mieleen.

Romaanissa ei kuvata holokaustia eikä neitsyyden menettämistä. Raamatun kertomusta ylkäänsä odottavista tyhmistä ja viisaista neitsyistä käytetään yleisenä elämänohjeena harkitsevuuden ja varovaisuuden oppimiseksi.  

Tyhmä neitsyt sijoittuu sotien väliseen aikaan Belgiaan, Alankomaihin ja hetkeksi Berliiniinkin. Päähenkilö 12-13-vuotias juutalaistyttö Gittel kertoo itse elämästään nyt jo aikuisena ja toisen maailmansodan kauhut ohittaneena.

Kertojan näkökulma ja ääni ovat kuitenkin nuoren tytön, ja vain muutaman kerran tekstistä välähtävät kuin vahingossa romaanin muisteluluonne ja natsi-Saksan myöhemmät tapahtumat.


GITTELIN tarkkanäköisyys, älykkyys ja pisteliäs sanavalmius kiinnittäävät heti huomiota ja leimaavat romaanin kerrontaa loppuun saakka. Huono-onnisen liikemiehen ja hänen vauraasta suvusta naimansa vaimon ainoana lapsena tyttärestä on kasvanut määrätietoinen ja pikkuvanha murrosikäinen, joka kyllä osaa valita ja pitää puolensa aikuisten konflikteissa.

Kun vanhempien hupaisan säännölliset yhteenotot johtavat siihen, että äiti ja tytär matkustavat tavan takaa kotoa Scheveningenistä isoäidin luo Antwerpeniin, Gittel järjestää elämänsä sielläkin omaan malliinsa ja pakenee rasittavia sukulaisia naapuritalon hienompien ihmisten ja heidän sielukkaan Steinway-flyygelinsä luo.

Talon isäntä herra Mardell kohtelee häntä kuin aikuista, kuuntelee hänen musisointiaan ja esittelee hänelle arvotaulujaan, ja 29-vuotiaasta Lucie Mardellista Gittel saa itselleen sydänystävän. Tai ainakin hän kuvittelee niin, kunnes sunnuntaiset kävelyretket Lucien ja herra Mardellin nuoren työntekijän Gabrielin kanssa osoittautuvat aivan muuksi kuin Antwerpenin nähtävyyksien hyväntahtoiseksi esittelyksi.

Petetyksi joutuminen on Gittelille kova pala mutta samalla askel lapsuuden naiiviudesta kohti aikuisuuden kylmää todellisuutta, jossa hyväuskoisuus ja lojaalius jäävät armotta salailun, juonittelun ja epäoikeudenmukaisuuden jalkoihin.


TYHMÄ NEITSYT ei ole kuitenkaan vain onnistunut kasvukertomus. Se on kiinnostava myös valaisevana yhteisökuvauksena, ja  sen värikkäät sukukohtaukset toivat elävästi mieleeni Ingmar Bergmanin Fannyn ja Alexanderin.

Romaanissa on runsaasti omalaatuisia henkilöitä ja herkullisia sivukertomuksia. Yhdessä ne kaikki muodostavat elämää kuhisevan, paljolti yleispätevän mutta samalla nimenomaan juutalaisen yhteisön.

Gittelinsä kokemuksin ja kommentein Simons pääsee kuvaamaan juutalaista tapakulttuuria nuoren ihmisen valloittavalla suoruudella, ironisesti ja silti lämpimästi. Monet juutalaisuuden säännöistä ja käytänteistä tulevat esiin vain välähdyksinä, mutta joistain Simons kehittelee kokonaisia humoristisia kohtauksia. Sellaisia ovat mm. Gittelin synagoga-käynnit ja enojen vaalima tapa tuoda joka viikko joku kulkumies perheaterialle.

Gittelin vanhempien rahahuolien ja alituisten muuttojen myötä lukijalle tarjoutuu jonkin verran tietoa myös ajan taloudellisesta epävakaudesta ja ikäviä aavistuksia poliittisen tilanteen kiristymisestä. Pääsääntöisesti ihmisten elämä on kuitenkin vielä toiveikasta ja siksi niin piilotraagista.


KIRJAILIJAN ELÄMÄKERTATIEDOT panevat ajattelemaan, että Tyhmä neitsyt iloineen ja pettymyksineen on paljolti omaelämäkerrallinen. Kauheudet olivat vasta edessä.

Pianistiksi opiskellut Simons selviytyi keskitysleireiltä elossa - soittotaitojensako turvin? - mutta heikko terveys pakotti hänet jättämään konsertoinnin, ja hän ryhtyi kirjoittamaan. Tyhmän neitsyen jälkeen hänellä olisi varmasti ollut vielä paljon sanottavaa, ellei hänen terveytensä olisi romahtanut lopullisesti jo esikoisteoksen ilmestymistä seuraavana vuonna.

Sopii kuitenkin olla tyytyväinen, ettei Ida Simonsin kirjallinen esiintulo jäänyt ainutkertaiseksi. Tyhmä neitsyt todistaa uudella tulemisellaan, että hyvä kirja kestää aikaa ja herättää ihailua ja innostusta vuosikymmentenkin jälkeen.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti