9. heinäkuuta 2015
Isä rakentaa, rekonstruoi, muistiinpanoista tapahtumien kokonaiskuvaa turvautuen myös kuvittelukykyynsä, aivan kuten kirjailijat tekevät:
Isä, tytär ja uskominen
Rein Raud: Rekonstruktio (Rekonstruktsioon). Suom. Hannu Oittinen. Like 2015. 288 s.
Virolaisen Rein Raudin romaani Rekontruktio voi karkottaa lukijoita erikoisen nimensä vuoksi. Romaani on kuitenkin saanut 2012 Viron valtion kirjallisuuspalkinnon ja osoittautuu alusta alkaen erittäin mielenkiintoiseksi.
Kirjan minäkertojalle, keski-ikäiselle ympäristöekologille Enn Padrikille, on annettu elinaikaa enää puolesta vuodesta vuoteen. Hänen ainoa lapsensa, aikuinen tytär Anni, on viisi vuotta sitten ollut mukana mystisessä joukkoitsemurhassa syrjäisessä maatalossa lähellä Viljandia. Asian käsittely on ollut aiemmin isälle liian tuskallista, mutta ennen kuolemaansa hän haluaa selvittää tyttärensä motiiveja ja alkaa etsiä haastateltavakseen ihmisiä, jotka ovat olleet tekemisissä tytön kanssa.
Kirjan minäkertojalle, keski-ikäiselle ympäristöekologille Enn Padrikille, on annettu elinaikaa enää puolesta vuodesta vuoteen. Hänen ainoa lapsensa, aikuinen tytär Anni, on viisi vuotta sitten ollut mukana mystisessä joukkoitsemurhassa syrjäisessä maatalossa lähellä Viljandia. Asian käsittely on ollut aiemmin isälle liian tuskallista, mutta ennen kuolemaansa hän haluaa selvittää tyttärensä motiiveja ja alkaa etsiä haastateltavakseen ihmisiä, jotka ovat olleet tekemisissä tytön kanssa.
Olen ottanut vastaan sen, minkä olen heistä irti saanut, koonnut sitten yksityiskohtien ryteiköstä kokonaiskuvan, ja nyt tiedän lähes kaiken tai ainakin niin paljon kuin ylipäänsä on mahdollista tietää.
Isä rakentaa, rekonstruoi, muistiinpanoista tapahtumien kokonaiskuvaa turvautuen myös kuvittelukykyynsä, aivan kuten kirjailijat tekevät:
- - kun on pitänyt valita, jätänkö kuivien faktojen ja omien vaikutelmien välillä aukkopaikkoja kaikkialle sinne, missä en ole kyennyt olemaan täsmällinen, vai annanko sisäisen tunteeni johdattaa minua ja kuvitella mitä kaikkea olisi voinut vielä tapahtua, niin olen antanut kiusaukselle periksi.
Isä väittää, ettei tarina kerro hänestä, mutta ymmärtääkseen tytärtään hänen on otettava lukuun myös oma osuutensa tämän vaiheissa. Millainen isä olen ollut? Millaisessa henkisessä ilmapiirissä tyttäreni on kasvanut? Näin romaani on sekä isän että tyttären tarina.
Isä väittää, ettei tarina kerro hänestä, mutta ymmärtääkseen tytärtään hänen on otettava lukuun myös oma osuutensa tämän vaiheissa. Millainen isä olen ollut? Millaisessa henkisessä ilmapiirissä tyttäreni on kasvanut? Näin romaani on sekä isän että tyttären tarina.
ROMAANIN ALUSSA Rein Raud piirtää terävää kuvaa Neuvosto-Viron ideologisesta ahtaudesta, jossa perheet ja perheenjäsenet yrittävät löytää oman liikkumatilansa kuka mitenkin. Appivanhempien ja vaimon myötäillessä vallanpitäjiä kertoja pysyttelee enimmäkseen hiljaa ja omissa oloissaan.
Miellyttämisen ilmapiirissä kasvaneelle lahjakkaalle ja voimakastahtoiselle tyttärelle Viron itsenäistyminen ja opiskelupaikka Pariisissa on valtava murros. Hän oli kasvanut yhteen maailmaan mutta hänen piti elää toisessa. Nuori ihminen on äkkiä keskellä erilaisia kulttuureja, elämäntapoja, aatteita ja tavarapaljoutta, ja sen kaiken seasta hänen on löydettävä oma tiensä.
Raudin romaanin perusteema on perinteinen itsensä etsiminen. Olenko tavallinen vai erityinen? Toteutanko ympäristöni tahtoa vai yritänkö tavoitella todellista itseäni?
Näistä lähtökohdista alkaa pureutuminen yhä syvemmälle. Mitä tarkoittavat tavallinen ja erityinen? Mikä on todellinen minäni? Onko sellaista, ja jos on, miten se on löydettävissä ja toteutettavissa?
Kysymykset ovat ehdottomalle, tietään vakavasti etsivälle nuorelle ihmiselle suuri haaste, ja on tavallista, että niihin haetaan ratkaisua uskonnollisista liikkeistä. Näin käy myös Raudin romaanissa.
USKOVAISUUDESTA, kaikenlaisesta uskovaisuudesta, tulee romaanin pohdintojen keskeinen aihepiiri.
Kun haastateltavat tarjoavat isälle tietojaan ja tulkintojaan hänen tyttärensä vaiheista, luonteenpiirteistä ja käyttäytymisestä, he tulevat samalla paljastaneeksi omat etsintänsä ja valintansa. Nostamalla esiin eri ajattelijoiden ja uskonnollisten johtajien mielipiteitä elämisen oikeasta tavasta ja tarkoituksesta kertoja rekonstruoi yksittäistapauksen lisäksi kokonaiskuvaa myös ideologioiden toiminnasta.
Romaani havainnollistaa näkyvien tekojen, rajanvetojen, tärkeyden yhteisöjen lujittamisessa ja jäsenten uskon vahvistamisessa. Karismaattisten johtajien ohjauksessa kurinpitotoimet muuttuvat etuoikeuksiksi ja itseilmaisumuodoista jaloin on riistää henkensä "oikean asian" puolesta.
Kertojan asema joukkoitsemurhaan osallisen tyttären isänä pakottaa hänet kuitenkin ymmärtämään, että uskomisen "virus" voi tarttua kehen tahansa ja että lähes mihin tahansa ilmiöön voi ruveta suhtautumaan fundamentalistisesti.
Luoksesi vain joku ilmaantuu oikeaan aikaan silloin kun elämäsi on karilla, hän painelee oikeita nappuloita - lohduttaa, esittää kysymyksiä, seisoo rinnalla - ja järkevinkin meistä, elämänmyönteisinkin sielu on valmis luopumaan vakiintuneista periaatteistaan.
Miten turvassa uskomisen virukselta on kuoleman kynnyksellä seisova kertoja itse? Ennen pitkää lukijana huomaa jännitteen kasautuvan tyttären vaiheiden selvittämisestä yhä enemmän isässä tapahtuvaan henkiseen prosessiin. Ettei vain Rekonstruktio sittenkin olisi nimenomaan isän tarina?
Rein Raudin viisas ja surumielisen kaunis romaani hiljentää ja haastaa ajattelemaan. Sen esittämät kysymykset eivät tietenkään ratkea, mutta jo niiden pohtiminen tuntuu hyvältä. Vaikkapa seuraavan ajatuksen:
Ei ole ole tärkeää, onko se mitä uskomme, välttämättä totta. Tärkeää on se, millaiseksi se meidät tekee.
Miellyttämisen ilmapiirissä kasvaneelle lahjakkaalle ja voimakastahtoiselle tyttärelle Viron itsenäistyminen ja opiskelupaikka Pariisissa on valtava murros. Hän oli kasvanut yhteen maailmaan mutta hänen piti elää toisessa. Nuori ihminen on äkkiä keskellä erilaisia kulttuureja, elämäntapoja, aatteita ja tavarapaljoutta, ja sen kaiken seasta hänen on löydettävä oma tiensä.
Raudin romaanin perusteema on perinteinen itsensä etsiminen. Olenko tavallinen vai erityinen? Toteutanko ympäristöni tahtoa vai yritänkö tavoitella todellista itseäni?
Näistä lähtökohdista alkaa pureutuminen yhä syvemmälle. Mitä tarkoittavat tavallinen ja erityinen? Mikä on todellinen minäni? Onko sellaista, ja jos on, miten se on löydettävissä ja toteutettavissa?
Kysymykset ovat ehdottomalle, tietään vakavasti etsivälle nuorelle ihmiselle suuri haaste, ja on tavallista, että niihin haetaan ratkaisua uskonnollisista liikkeistä. Näin käy myös Raudin romaanissa.
USKOVAISUUDESTA, kaikenlaisesta uskovaisuudesta, tulee romaanin pohdintojen keskeinen aihepiiri.
Kun haastateltavat tarjoavat isälle tietojaan ja tulkintojaan hänen tyttärensä vaiheista, luonteenpiirteistä ja käyttäytymisestä, he tulevat samalla paljastaneeksi omat etsintänsä ja valintansa. Nostamalla esiin eri ajattelijoiden ja uskonnollisten johtajien mielipiteitä elämisen oikeasta tavasta ja tarkoituksesta kertoja rekonstruoi yksittäistapauksen lisäksi kokonaiskuvaa myös ideologioiden toiminnasta.
Romaani havainnollistaa näkyvien tekojen, rajanvetojen, tärkeyden yhteisöjen lujittamisessa ja jäsenten uskon vahvistamisessa. Karismaattisten johtajien ohjauksessa kurinpitotoimet muuttuvat etuoikeuksiksi ja itseilmaisumuodoista jaloin on riistää henkensä "oikean asian" puolesta.
Kertojan asema joukkoitsemurhaan osallisen tyttären isänä pakottaa hänet kuitenkin ymmärtämään, että uskomisen "virus" voi tarttua kehen tahansa ja että lähes mihin tahansa ilmiöön voi ruveta suhtautumaan fundamentalistisesti.
Luoksesi vain joku ilmaantuu oikeaan aikaan silloin kun elämäsi on karilla, hän painelee oikeita nappuloita - lohduttaa, esittää kysymyksiä, seisoo rinnalla - ja järkevinkin meistä, elämänmyönteisinkin sielu on valmis luopumaan vakiintuneista periaatteistaan.
Miten turvassa uskomisen virukselta on kuoleman kynnyksellä seisova kertoja itse? Ennen pitkää lukijana huomaa jännitteen kasautuvan tyttären vaiheiden selvittämisestä yhä enemmän isässä tapahtuvaan henkiseen prosessiin. Ettei vain Rekonstruktio sittenkin olisi nimenomaan isän tarina?
Rein Raudin viisas ja surumielisen kaunis romaani hiljentää ja haastaa ajattelemaan. Sen esittämät kysymykset eivät tietenkään ratkea, mutta jo niiden pohtiminen tuntuu hyvältä. Vaikkapa seuraavan ajatuksen:
Ei ole ole tärkeää, onko se mitä uskomme, välttämättä totta. Tärkeää on se, millaiseksi se meidät tekee.
Kommentit
Lähetä kommentti