Iida Turpeinen: Elolliset

3. maaliskuuta 2015

Merete Mazzarellan kanssa hirviön pauloissa

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein (Själens nattsida). Suom. Raija Rintamäki. Tammi 2014. 245 sivua.

"-- en ole ikinä ollut vähääkään kiinnostunut hirviöistä, saati sitten koettanut perehtyä niihin - en ennen kuin eräänä kauniina päivänä jouduin Frankensteinin hirviön pauloihin."

Tähän tapaan aloittelee Merete Mazzarella uusinta kirjaansa Sielun pimeä puoli. Itse voisin sanoa aivan samoin. Ja Mazzarellan tavoin minuakin alkoi kiehtoa erityisesti Frankenstein-romaanin kirjoittaja Mary Shelley.

Miten ihmeessä 19-vuotias nainen keksii melkein kaksisataa vuotta sitten ruveta kirjoittamaan romaania tiedemiehestä, jonka ihmiskokeen tulos on edelleen mitä elinvoimaisin myyttinen hahmo, ja samalla romaania, jonka kysymykset tieteen keksintöjen vaaroista ovat edelleen mitä ajankohtaisimpia?

MAZZARELLA aloittaa tutkimusretkensä Mary Shelleyn (1797-1851) värikkäistä elämänvaiheista.

Kun isä oli anarkismin edelläkävijä ja äiti feminismin uranuurtaja, Maryn kasvuympäristö ei arvatenkaan ollut ihan tavanomainen. Mutta äidistään heti synnyttyään orvoksi jäänyt tyttö osasi kyllä itsekin tehdä elämästään myrskyisen, sillä tavattuaan naimisissa olevan runoilijan Percy Bysshe Shelleyn tuolloin 16-vuotias Mary oli tuota pikaa pakenemassa rakastettunsa kanssa ulkomaille.

Idea Frankenstein-romaanista syntyi Genevejärven rannalla 1816 toisen kuuluisan ja pahamaineisen runoilijan lordi Byronin ympärille kokoontuneen seurueen innostamana. Eräänä iltana kauhuromantiikalla itseään viihdyttävät jäsenet päättivät kirjoittaa kukin oman kummitusjuttunsa, ja muutamaa iltaa myöhemmin Mary sai itselleen aiheen näkemästään karmeasta valveunesta.

Frankenstein: uusi Prometheus ilmestyi useiden hylkäysten jälkeen anonyymisti ja pienenä painoksena 1818, mutta pian siitä tehtiin teatteriversioita, joilta ei katsojia puuttunut.

EI HAITTAA, vaikka Mary Shelleyn romaani olisi jäänyt lukematta ja mielessä olisivat vain siitä tehdyt elokuvaversiot. Mazzarella tarjoaa kyllä romaanista tarpeeksi tietoa sitä eritellessään. Samalla ymmärtää, miten paljon elokuvat karsivat ja vääristävät alkuperäisen tarinan aineksia.

Elokuvaversiot näyttävät tiedemies Frankensteinin luomuksen ulkopuolelta, kauhua ja iljetystä herättävänä hirviönä. Romaani sen sijaan puhuu Olennosta ja tarjoaa lukijoille kaksoisperspektiivin: romaanihenkilöiden silmissä pelkästään kammattova Olento alkaa muuttua ihmismäiseksi, kun hänen annetaan kertoa itse itsestään.

Silloin hänet voikin Mazzarellan tavoin nähdä isäänsä kohti kurottavana ja julmasti torjuttuna lapsena, joka luojansa hylkäämänä etsii epätoivoisesti yhteyttä muihin, kunnes alkaa itsekin pitää itseään hirviönä. Mazzarella kertoo Percy Shelleyn selittäneen vaimonsa romaanin sanomaa: "Jos ihmistä kohtelee huonosti, hänestä tulee paha."

Mazzarella liittää Frankensteinin ja Olennon myös sittemmin runsaasti hyödynnettyyn kaksoisolentoteemaan ja Freudiin. Mazzarellan mukaan Mary ymmärsi jo paljon ennen Freudia, että sielulla on pimeä puolensa, jonka tiedostamattomuus voi koitua tuhoisaksi. Frankenstein ei suostu näkemään pyrkimyksissään mitään arvelluttavaa ja hylkää armotta epäonnistuneen luomuksensa eli käyttäytyy itse kuin hirviö.

KIINNOSTAVINTA Mazzarellan tutkimuksessa on kuitenkin se, miten paljon hän löytää yhtenevyyksiä Frankenstein-romaanin ja Maryn elämän ja ajatusten väliltä. Mazzarella osoittaa vakuuttavasti, miten romaanin teemat - hyvä ja huono vanhemmuus, uhrautuminen ja itsekeskeisyys, lojaalius ja petos - olivat kirjoittajankin elämässä jatkuvasti toistuneita ristiriitoja.

Percy Shelley halusi mitä ilmeisimmin olla "uusi Prometheus", ihmiskunnan hyväntekijä ja edistyksen airut. Ihanteeseen pääseminen edellytti elämää sukulaissielujen yhteisössä ja kaikenlaisista sidonnaisuuksista vapautumista. Shelleyn pariskunnan vaiheita lukiessa mieleen nousee väistämättä 1960-luvun hippikulttuuri.

Naisille ja lapsille tuo elämänkokeilu oli kuitenkin monella tavalla raskas. Shelleyn ja Byronin frankensteinilaiset visiot ja narsistinen kaikkivoipaisuus jyräsivät sokeasti alleen heidän lähimpiensä toiveet ja tarpeet. Kun lisäksi ottaa huomioon, millaisen määrän läheistensä kuolemia Mary Shelley kohtasi elämänsä aikana, tuntuu ihmeelliseltä, että hänen psyykensä sen kaiken kesti.

Mazzarella arvelee, että Olentoon Mary kirjoitti paljon itseään, kärsimäänsä vääryyttä ja tuntemaansa syylisyyttä. Hänhän oli mielestään virhe syntymästään saakka: väärää sukupuolta ja äitinsä hengen riistäjä. Shelleyn mukaan lähtiessään hän joutui isänsä kieltämäksi ja aiheutti osaltaan Shelleyn vaimon ja oman sisarensa kuoleman. Lapsistaan hän sai pysymään hengissä vain yhden, ja mustasukkaisuudestaankin hän tunsi häpeää.

Mazzarellan kirjaa lukiessa tulee ajatelleeksi, että ehkä juuri Frankenstein-romaani pelasti Maryn. Se auttoi häntä tutkimaan niitä sielunsa pimentoja, joita hänen oli mahdoton tuoda päivänvaloon.

Merete Mazzarellan kiinnostava, antoisa ja lukijaystävällinen tutkimusmatka Mary Shelleyn maailmaan osoittaa hienosti, mitä annettavaa kirjoilla ja kirjallisuudentutkimuksella on tänäkin päivänä ihmisyyttä ja inhimillisyyttä koskevissa keskusteluissa.