Tekstit

Kuva
28. syyskuuta 2015  Kaikki tiet vievät Mazzanoon Antti Tuuri: Pitelemättömät. Otava 2015. 221 s. Antti Tuurin uusin romaani Pitelemättömät on tyyten toisenlaista Tuuria, kuin olen aiemmin lukenut. Pohjanmaa - ja Äitini suku -sarjan, Surmanpellon , Radan ja Alkemistien jälkeen se yllättää tietynlaisella laissez-faire-otteellaan. Tuntuu, että kirjailija antaa tällä kertaa tarinansa mennä tai pikemminkin mutkitella eteenpäin ihan itsestään, sen omilla ehdoilla. Aika pian huomaa, että Tuurilla on ensin ollut suunnitteilla novellikokoelma. Mutta mikäpä siinä. Romaaneja on maailman sivu rakennettu tähänkin tyyliin. Kyllä Tuuri osaa sitoa sivukertomukset pääjuoneen ja pitää tarpeeksi yllä myös jonkin sortin jännitettä. ROMAANIN TAPAHTUMAPAIKKA on Mazzano Romano lähellä Roomaa. Jos on ollut Antti Tuurin kanssa Matkoilla Euroopassa , Pitelemättömien Italian-maisemat ja ruokakulttuuri tuntuvat mukavasti tutunoloisilta. Suomalaispariskunta, kertoja ja hänen vaimon...
Kuva
23. syyskuuta 2015 Saatanallisia säkeitä Åbo Akademian kätköissä Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Onda boken). Suom. Laura Beck. Otava 2015. 317 s. Väitetään, että Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset aiheutti aikanaan kiihkoromanttisten nuorukaisten joukossa suoranaisen itsemurha-aallon. Werther riistää itseltään hengen epäonnisen rakkauden takia, ja hänen hengenheimolaisensa seurasivat kirjan luettuaan samastumiskohteensa esimerkkiä. Kaj Korkea-ahon kolmannessa romaanissa Paha kirja  tehdään siinäkin itsemurhia solkenaan, ja tässäkin tapauksessa tietyn kirjan tai tarkkaan ottaen julkaisematta jääneen käsikirjoituksen huumaamina. Epidemian kerrotaan puhjenneen kuusikymmentä vuotta sitten eräissä kustavilaisissa häissä, ja siitä lähtien jokainen tavalla tai toisella salaperäisen käsikirjoituksen runoja lukenut on päätynyt riistämään henkensä. Jonkin aikaa itsemurharintamalla on ollut hiljaista, mutta kun Åbo Akademian kirjallisuustieteen opiskelija Pasi Maars kiinn...
Kuva
16. syyskuuta 2015 Hengittelyä Claes Anderssonin runojen tahdissa Claes Andersson: Aamu meren rannalla. Suom. Jyrki Kiiskinen. WSOY 2015. 79 s. Runo on sillä tavalla elävä olento, että jos se ei hengitä, se ei elä Vaan tukehtuu ja kutistuu kokoon kuin keuhkotautinen Claes Anderssonin  uuden kokoelman Aamu meren rannalla  runot ovat kaikkea muuta kuin keuhkotautisia. Vaikka runoilija myöhemmin sanoo, että kirjoittaminen on poispyyhkimistä, toisin sanoen tiivistämistä, hänen säkeensä ovat harkittuinakin väljiä ja siksi mukavia lukea. Anderssonin runoissa puhujan omat ja maailman vaiheet ja tilanteet risteilevät vapaasti kuin ajatukset. Maantieteelliset ja ajalliset siirtymät ja säkeenylitykset tapahtuvat kuin luontojaan. Näin käy erityisesti kolmikymmensivuisessa, muistiinpanoja jäljittelevässä Sisäänhengitys, uloshengitys -tekstissä. Hengitä sisään, hengitä ulos, täytä sielu tyhjyydellä ja ruusuntuoksulla Katso koululaisia ja koiria puistossa, ih...
Kuva
3. syyskuuta 2015 Suurta harmoniaa etsimässä  Aarne Kinnunen Antti Hyryn kertomataiteen äärellä Aarne Kinnunen: Horror vacui. Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta. Siltala 2015. 288 s. Kun Antti Hyry sai vuonna 2009 Finlandia-palkinnon romaanillaan Uuni , monilta jäi senvuotinen joululahjaromaani lukematta. Ei siksi, että Hyryä olisi vaikea lukea. Hyryn proosahan on päältä katsoen hyvinkin arkista ja selkeää. Lukemisinnon lopahtamiseen vaikutti ymmärtääkseni lähinnä romaanin tapahtumattomuus. Toimintaan ja jännitykseen tottuneet eivät sellaista kestäneet, ikävä kyllä, sillä mm. emeritusprofessori  Aarne Kinnusen  uusi Hyry-tutkimus Horror vacui  osoittaa, että Hyryn proosa on tällä -  tälläkin - hetkellä mitä ajankohtaisinta luettavaa ja kaikkea muuta kuin yksitasoista. HYRYN HENKILÖIDEN arkisen elämisen, erityisesti alituisen rakentamisen, havainnoinnin ja miettimisen, ääreltä ja takaa löytyy tyhjentymättömästi tutk...
Kuva
20. elokuuta 2015 Hotakaisella henkireikiä syntyy puhumalla ja puukolla  Kari Hotakainen: Henkireikä. Siltala 2015. 200 s. Kaikilta menee joskus hermot. Mutta ne tulevat takaisin, jos niitä huhuilee. Kuin eksyneitä. Hermonriekaleet lentelevät kauppakeskusten hälyisillä käytävillä ja parkkihallien kaikuisissa holveissa. Ne menevät ja tulevat. Niitä koetellaan ja testataan korkeissa lämpötiloissa. Minun saapuessani paikalle hermot ovat menneet ja tehtäväni on selvittää, keneltä ne menivät ensin ja mitä tekivät ne, joilla ne hetken aikaa vielä olivat. Kirjailijoilla on oma persoonallinen äänensä. Sitaatista kuulee selvästi Kari Hotakaisen äänen . Jotkut kuulevat siinä myös Martti Suosalon  puhetta. Varsinaisesti repliikki kuuluu kuitenkin rikoskomisario Arto Jylhämölle tai hänelle anonyyminä. Kari Hotakaisen Henkireikä  on nimittäin romaaniversio viime keväänä Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon tulleesta monologinäytelmästä Palvelija.  N...
Kuva
 17. elokuuta 2015 Realismia ja mytologiaa  Katja Ketun Yöperhonen jatkaa Kätilön linjoilla                                                          Katja Kettu: Yöperhonen. WSOY 2015. 326 s. On vuosi 1939. Rajavartiolaitoksen päällikön, valkokenraali Henrik Malisen kuopus Irga hiihtää rajan yli Suureen Seikkailuun. On syy. On hotka. Suenhammas, neuvostoliittolainen agitaattori, odottaa luokseen raskaaksi ryskimäänsä 15-kesäistä Petsamon tyttöä. Ainakin Irga uskoo niin. Katja Ketun romaani Yöperhonen jatkaa monessa suhteessa samoilla linjoilla kuin neljän vuoden takainen Kätilö . Jälleen sitkeä ja rohkea nainen taistelee hengestään ja onnestaan keskellä väkivaltaa ja kuolemaa. Kätilö-romaanin punaäpärä Vikasilmä-Villisilmä on Yöperhosessa tynkäkieleksi rusikoitu Mykkäläinen-Villilintu, ja Titovkan vankileiri o...
Kuva
13. elokuuta 2015 Lähiöelämää amerikkalaisittain  George Saundersin novellit naurattavat ja hirvittävät George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä. Siltala 2015. 230 s. Yhdysvaltalaisen George Saundersin (s. 1958) ensimmäinen suomennettu teos, novellikokoelma Joulukuun kymmenes on kerännyt lehtiarvosteluissa ristiriitaisia kommentteja. Kun yksi kehuu kokoelmaa yhtenäiseksi, hullunhauskaksi, tukevasti tämän päivän Yhdysvaltoihin ankkuroituvaksi ja "moraalisella ilotulituksella tekopyhyyden taivasta rummuttavaksi" (Jukka Petäjä, HS 14.6.2015), toinen moittii sitä hajanaiseksi, vähäveriseksi ja sarkasmiltaan väsyneeksi "tyhmempien päällä pomppimiseksi" (Pekka Jäntti, Keskisuomalainen 27.5.2015). Ketä pitäisi uskoa? Parasta tutustua Saundersiin itse. ALUSSA on kieltämättä hankaluuksia, mutta ennen kaikkea kirjallisista syistä. Saundersin tapa mennä henkilöidensä pään sisälle ja edetä heidän ajatustensa ja poukkoileva...