20. elokuuta 2015


Hotakaisella henkireikiä syntyy puhumalla ja puukolla


 Kari Hotakainen: Henkireikä. Siltala 2015. 200 s.



Kaikilta menee joskus hermot. Mutta ne tulevat takaisin, jos niitä huhuilee. Kuin eksyneitä. Hermonriekaleet lentelevät kauppakeskusten hälyisillä käytävillä ja parkkihallien kaikuisissa holveissa. Ne menevät ja tulevat. Niitä koetellaan ja testataan korkeissa lämpötiloissa. Minun saapuessani paikalle hermot ovat menneet ja tehtäväni on selvittää, keneltä ne menivät ensin ja mitä tekivät ne, joilla ne hetken aikaa vielä olivat.


Kirjailijoilla on oma persoonallinen äänensä. Sitaatista kuulee selvästi Kari Hotakaisen äänen. Jotkut kuulevat siinä myös Martti Suosalon puhetta.

Varsinaisesti repliikki kuuluu kuitenkin rikoskomisario Arto Jylhämölle tai hänelle anonyyminä. Kari Hotakaisen Henkireikä on nimittäin romaaniversio viime keväänä Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon tulleesta monologinäytelmästä Palvelija. Näytelmässä kaikista rooleista vastaa Martti Suosalo.


RIKOSTAPAUKSIA selvitellessään komisario on joutunut pohtimaan ihmisen lopullisen luonteen olemusta. Näytelmässä hän pitää aiheesta yleisöesitelmää, romaanissa hänellä on vain yksi mutta sitäkin kärsivällisempi kuuntelija.

Hotakaisen komisario käyttää asiaansa esitellessään, tietysti, konkreetteja esimerkkejä. Halkaise sitruuna, purista puolikasta nyrkissäsi, käteen jää sitkoisa mytty. Se on luonne. Tai: Ota maatuskanukke. Kuori sitä kerros kerrokselta. Nukeista pienimpään, siihen, joka on tottunut olemaan pimeässä, piiloutuu todellisin luonne. Juuri se poliisin pitäisi saada näkyviinsä.

Komisario pitää perustehtävänään ihmisen lukemista. Hän haluaa ymmärtää asiakkaitaan, joiden päässä niin sanotusti naksahti. Erityisesti häntä kiinnostavat palveluammateissa toimivien ihmisten tekemät rikokset.

Miksi ja milloin palvelijaluonteen pinna katkeaa? Missä vaiheessa ymmärtäväisen ihmisen tuska purkautuu väkivaltana? Mitä oikein on tapahtunut, kun syytetyn penkillä istuu pappi tai mielenterveyshoitaja? Voiko meistä kenelle tahansa tapahtua samoin?

Komisarion tutkittavaksi tulee monenlaisia tapauksia, mutta romaanin varsinainen toimintajuoni alkaa kehkeytyä kahden henkilön ahdingosta. Kansalaisopiston sekakuoroon etsiytyessään komisario on kuvitellut pääsevänsä edes hetkeksi eroon päivätyöstään, kaiken muun mielestä siivoavaan huminaan, mutta toisten kuuntelijaksi vihkiytynyt osoittautuu rooliinsa sidotuksi myös vapaa-ajallaan.


VÄHIN ERIN trillerimäisiäkin piirteitä saavan toiminnan katalysaattoreita ovat makaaberilla tavalla perheelleen välttämättömiä lisätienestejä järjestävä Suntio ja halvaantuneen miehensä omaishoitajana toimiva Parturikampaaja.

Hotakainen näyttää, kuinka sattumanvaraista ja suunnittelematonta elämä on. Jaksaminen on suhteellista ja kestäminen rajallista. Kuka tahansa voi joutua hallitsemattomaan tilanteeseen, ja syyllinen voi olla monella tapaa. Vaarat ovat harvoin ennustettavissa mutta vähiten silloin, kun on kyse heikoista ja pelkureista.

Komisario tähdentää: Varokaa heikkoja. Niitä, jotka ovat saaneet tarpeekseen. Sillä heikko ihminen viimeistelee sen, mikä vahvalta jää kesken. Heikko tulee vahvaksi, kun voimia ei enää ole. Sama pätee pelkuruuteen: Se ei pelaa, joka pelkää. Mutta se, joka pelkää, voi panna pelin poikki. Varokaa pelkureita.

Mm. tällaisten temaattisesti oleellisten elämänohjeistusten takia on hyvä, että Hotakainen on romaanintanut Palvelijansa. Teatteriesityksen ohikiitävistä hetkistä jää aina jotain poimimatta. Romaani takaa täyden Hotakais-nautinnon.


TARKKA LAUSE. Osuvat metaforat. Yllättävät kontrastit. Arkijärjen leimahdukset. Hulvaton huumori. Satiiriset sivallukset.

Komisario-Hotakaisen puhetta kuuntelee enemmän kuin mielellään. Ja ansioksi luen senkin, että romaanissa pihisee hotakaismaisesti ihan tavallisten pienten ihmisten henki, vaikka kertoja jossain vaiheessa ottaa, toki huumoripitoisen, puolustusasenteen:

Kerron näitä noloja ja kiusallisia sattumuksia siksi, että uskon niihin, sen sijaan en saa kohtalonhetkistä ja kansallisesti merkittävistä aiheista kiinni. Jylhät ja tärkeät asiat vaativat etukenon, ja koen sen huonoksi työasennoksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani