Elin Cullhed: Euforia. Romaani Sylvia Plathista

 

Vimmainen tilitys kirjailijuuden ja äitiyden yhteen sovittamisen vaikeudesta 

 

Elin Cullhed: Euforia. Romaani Sylvia Plathista (Eufori: en roman om Sylvia Plath, 2021). Suom. Laura Kulmala. Atena 2022. 331 s.

Olin saanut kaiken, mitä olin toivonut. Pian olisin saavuttanut plathilaisen unelmani: Kaksi lasta neljästä. Kirjoittava mies. Kirjoittava minä. Apurahansaaja. Äiti toisella puolella maailmaa. Että minulla olikin otsaa kulkea ympäriinsä ja nähdä kaikki toisessa valossa! Miksi kalastelin kuoleman synkissä vesissä? Mitä oikein tein siellä, minä koinsyöjä, minä vanha kala? Ryhdistäydy ja raivaa vesakko itsestäsi, karista pois päiviesi raskaus. Olin tässä, olin englantilainen, terve ja vahva ja raskaana.

Kirjailijapariskunta Sylvia Plath (1932-1963) ja Ted Hughes (1930-1998) ovat muuttaneet  Yhdysvalloista Englantiin ja asettuneet Devonin pikkukaupunkiin Nort Tawtoniin. Sylvia odottaa toista lastaan ja haluaisi kiihkeästi jatkaa kirjailijanuraansa, mutta vaimon ja äidin rooli vievät kaiken ajan ja energian. Vain aviomies voi vetäytyä vanhan pappilan, Court Greenin, yläkertaan kirjoittamaan ja rentoutua tekemällä puutarhatöitä, käymällä kalassa tai piipahtamalla Lontoossa.

Ruotsalaisen Elin Cullhedin (s. 1983) August-palkinnon vuonna 2021 voittanut romaani Euforia on fiktiivinen kuvaus Sylvia Plathin viimeisestä elinvuodesta ennen avioeroa ja  itsemurhaa. Itsemurha on romaanissa kyllä kaiken aikaa lukijan mielessä, mutta Cullhed keskittyy Sylvian kamppailuun perheen ja kirjoittamisen ristipaineessa ja avioliiton vääjäämättömään rapautumiseen miehen uskottomuuden vuoksi.

Vaikka Sylvia Plathista ja hänen liitostaan Ted Hughesin kanssa on kirjoitettu todella paljon, Cullhedin Euforia puolustaa erinomaisesti paikkaansa. Se on aivan omannäköisensä ja kielellisesti ihastuttavan taitava.

HAASTATTELUISSAAN CULLHED on kertonut kiinnostuneensa Sylvia Plathista mm. siksi, että löysi tämän elämäntilanteesta itseään. Cullhed sanoo kirjoittaneensa Euforiaa paljolti omien kokemustensa ja tuntojensa läpi. Ehkä juuri siksi päähenkilön elämää ei vain tarkkaile sivusta vaan siihen eläytyy ja jopa samastuu.

Sukupuolten tasa-arvo on lisääntynyt roimasti, mutta edelleen naiset kantavat kodin piirissä vastuuta miehiä enemmän ja äitiys ylläpitää tehokkaasti tuota kaksiarvoisuutta. Kahden taiteilijan liitossa mukaan tulee vielä kilpailu aikaansaannoksista ja arvostuksesta.

Kun Sylvialla ei ole enää aikaa eikä voimia kirjoittaa ja olla samalla miehensä veroinen taiteilija, hän voi vain aikoa: Tästä elämästä aion kirjoittaa romaanin. Tai: Siinäpä säe tulevaan runooni. Tai: [Kun tulee kevät, silloin] menen puutarhaan kirjoittamaan. Aikominen on hänelle lähes ainoa tarjolla oleva tapa ylläpitää lahjakkuuttaan ja kirjallista itsetuntoaan.

Kirjoittamisen sijaan hän yrittää osoittaa pätevyytensä ja vertaisuutensa hyvänä äitinä, erinomaisena vaimona ja edelleen kauniina ja haluttavana naisena. Hän janoaa rakastettuna ja himoittuna olemista ja tekee kaikkensa ollakseen miehelleen mieliksi, mutta hänen yrityksensä ovat niin laskelmoituja ja toivottomia, että ne johtavat yleensä katastrofiin ja vain loitontavat puolisoita.

Voi, Sylvia. Voi Sylvia-rukkaa. Aukinaisuudessaan, haavoittuvuudessaan, rajuudessaan ja hämmennyksessään hän vetoaa voimakkaasti tunteisiin. Mutta vaikka tunnen häntä kohtaan suurta sääliä ja myötätuntoa, huomaan paikoin ymmärtäväni myös Tediä, kun tämä kiusaantuu vaimonsa kiihkeydestä, teeskentelystä ja tarrautumisesta ja pyrkii ulos umpiosta, johon epätoivoinen puoliso häntä pakottaa. Luoja sentään, Sylvia!

EUFORIA ON RAJU KUVAUS onnettomaksi kääntyvästä avioliitosta, mutta Cullhed ei lankea mustavalkoisuuteen. Jollakin tasolla pystyn ymmärtämään jopa Sylvian Englantiin vierailulle tulevaa äitiä, vaikka tytär selvästi pelkää hänen ankaria, moittivia kommenttejaan ja esittää aivan muuta kuin on saadakseen äitinsä hyväksynnän ja rakkautta.

Isänsä Sylvia Plath menetti jo lapsena, eikä runoilija ilmeisesti koskaan toipunut tuosta menetyksestä. Isän kuolema kummittelee myös Euforian Sylvian ihmissuhteissa ja varsinkin hänen suhteessaan täydelliseksi kuviteltuun aviomieheen. Mustia miehiä kaikki tyynni, mustasydämisiä, korppeja, fasisteja.

Kertojan tunteet ovat jatkuvasti äärimmäisiä. Rakkaus, raivo, viha, hellyys, hätä, kateus ja ilkeys vuorottelevat nopeassa tahdissa. Raastavien riitojen keskellä ja väistämättömän eron kohdatessa vain lapset voivat rauhoittaa ja lohduttaa.

Katsahdin poikaani, pehmeähipiäistä, helläsydämistä poikaani, ja hänen paksuja huuliaan. Hän katsoi minua kylläisenä kasvot viattomassa hymyssä - -. Kuinka pehmeä ja hyvä hän olikaan. Kaikkien muiden maailma pyöri heidän omien tavoitteidensa ja vaikuttimiensa ympärillä. Vain minä ja poikani olimme sylissä. Olimme euforiassa, Jumalan syleilyssä, universumin vankassa otteessa.

Näky on kaunis ja samalla kauhea. Avuton aikuinen etsimässä lohtua ja lämpöä vauvastaan, käpertyneenä imeväisen hoidettavaksi. 

 

SYLVIA PLATHIN 1963 ilmestynyttä (Euforiassa julkaisuaan odottavaa) romaania The Bell Jar (Lasikellon alla, 1975) en ole lukenut, mutta Cullhedia lukiessani aloin kerrata Plathin runoja Marja-Leena Mikkolan suomentamasta kokoelmasta Sanantuojat (Otava 1987) ja innostuin romaanista - ja runoista - entisestään.

Cullhed hyödyntää romaanissaan eri tavoin mm. runoja Lady Lasarus, Ariel, Isä ja kolmelle äänelle kirjoitettua Kolmea naista. Parasta oli kuitenkin huomata, miten hienosti romaani ja Plathin lyriikka yleensäkin korreloivat: samat aiheet ja sama henki, sama vimma ja väkevät kielikuvat, tunnistettavina mutta uudesti syntyneinä.

Plathin runojen tavoin myös Euforia henkii lihallisuutta, hedelmällisyyttä ja eläimellisyyttä, synnyttämisen kipua ja riemua, mustasukkaisuutta, himoa ja väkivaltaa. Myös romaanissa asettuvat rohkeasti rinnakkain haltioituminen ja banaali arki. Ja kaiken yllä leijuu kuolema.

Cullhedin romaani ei kuitenkaan pääty odotettuun katastrofiin. Viimeiset sivut järkyttävät ihan toisella tavalla. Sylvian väsynyt puhe kuulostaa jopa huojentuneelta ja toiveikkaalta, mutta sanat kantavat merkityksiä, jotka eivät lupaa hyvää kenellekään.

Elin Cullhedin Euforia on biofiktiota parhaimmillaan.

Elin Cullhed. Kuva: Olof Grind