Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in

 

Pinnanalaisia liikahduksia 

Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in. Siltala 2022. 178 s.

Kun kivet syntyvät, syvyyksissä on punaista ja kuumaa. / Vähitellen, siellä punaisen ja kuuman keskellä, paineen alaiset kappaleet alkavat liikkua. Kivisula alkaa tehdä matkaa ylöspäin, yhä ylemmäs, aina pintaan saakka, kunnes kiteytyy. Eikä ylös nousut massa enää painu alas syvyyksiin, vaan siitä muodostuu uutta maan kamaraa, siitä muodostuu kuorta. / Niin voi syntyä kokonaisia saaria.

Ja on syntynytkin. Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977) romaanissa Drive-in ollaan Islannissa, mannerlaattojen saumakohdassa, jossa asukkaat ovat tottuneet maanjäristyksiin ja tulivuorenpurkauksiin. Maisema on kirjailijalle oikein tuttu. Hän asustaa perheineen vuoroin Suomessa ja Islannissa.

Mutta kun on kysymys kaunokirjallisuudesta, lainaamani katkelma ei ole vain faktaa. Se on lisäksi metafora. Samanlaisia ilmiöitä meistä jokainen voi löytää myös sisältään.

EI TARVITSE LUKEA PITKÄLLE Huotarisen Drive-in-romaania, kun huomaa sen olevan eräänlainen rinnakkaisteos kirjailijan parin vuoden takaiselle runokokoelmalle Omantunnon asioita (Kirjareppu 6.11.2020). Ympäristössä, aiheissa ja teemoissa on paljon yhtäläisyyksiä. Romaani toimii tietysti ihan itsenään, mutta sain kyllä kokoelmasta mainiota lisäpotkua lukunautintooni, ja runoihin voi hyvin tarttua myös romaanin jälkimainingeissa.

Romaanin päähenkilö on Ella-niminen geologi, joka on päätynyt Islantiin tutkimaan hohkakiviä. Väitöskirjatyö ei ota edistyäkseen, kun Ellan elämää sekoittavat ihmissuhteet niin Islannissa kuin koti-Suomessa.

Suhde opettajana työskentelevään kilttiin Kjartaniin on juuri päättynyt, kun saarelle ilmestyy yllättäen Ellan entinen rakkaus, Kööpenhaminaan häipynyt Kultapoika Eyvindur. Lisäksi Ellan luo tulee joksikin aikaa hänen  sisarentyttärensä Vala alle vuoden ikäisine Melissa-vauvoineen. Valalla on suunnitteilla Islantiin drive-in-teatteri, jossa näytettäisiin yhtenä viikonloppuna suomalaisia rakkauselokuvia.

Suomessa Ellan "farmari"-isä on vastikään kuollut sydänleikkauksessa, ja sisar ja äiti hätyyttelevät Ellaa Suomeen hoitamaan oma osuutensa pesänselvityksessä. Muutokset ja painostus aiheuttavat muutoinkin kuoreensa vetäytyneessä Ellassa voimakkaan torjuntareaktion. En halua tehdä mitään. En halua puuttua mihinkään.

Mutta kun paine sisällä kasvaa, ennen pitkää sen on purkauduttava.

MINKÄÄN SUUREN DRAAMAN NÄYTTÄMÖ Drive-in ei kuitenkaan ole. Huotarisen romaanissa kaikki tapahtuu pienesti, vähäeleisesti ja liioittelematta, ja se tuntuu hyvältä.

Huotarinen yhdistelee romaaninsa tapahtumia muutamin toistuvin repliikein: Ja eikun liikkuu! Mikäs hätä tässä. Tuo tuossa, minun rakkaani, on pettänyt minua. Pieni kivi hyisessä purossa. Juuri niihin Ella tuntuu jääneen jumiin, ja niistä hänen täytyisi päästää irti, mutta onnistuuko se?

Ihmisten lisäksi ulkoista juonta liikuttelevat sinne tänne saaren nopeasti vaihtelevat äärimmäiset sääolot. Romaanin luontokuvaukset ovat vaikuttavia, mutta ennen kaikkea ne ovat Ellan sisäisten tuntojen kaikupohja ja hänen ristiriitojensa kuvallisia vastineita.

Tuuli, pimeys. Se mikä on kevyttä, menee tuulen mukana. Mutta pimeys kaivaa esiin raskaampaa ainesta maan alta, vetää laivoja vesiltä, raahaa saaren koko vihreää menneisyyttä perässään. Suunnitelmat muuttuvat, aivan kuten sää, silmänräpäyksessä - -.

Tärkeintä on, millaisia hiertymiä, murtumia ja siirtymiä löytyy ihmisen sisältä, ja niiden tunnustelussa lyyrikko on herkimmillään. Romaanissa on poikkeuksellisen runsaasti symboliikkaa. Paljolti se liittyy geologiaan ja Ellan elämänikäiseen kivi-innostukseen, mutta ei vain siihen.

JOS ROMAANIN PÄÄTEEMA on paikaltaan siirtymisen ja uuteen järjestykseen asettumisen pakko ja mahdollisuus, toinen näkyvä ja siihen kytköksissä oleva teema liittyy unelmiin. Niihinkin voi juuttua, niitäkin voi paeta, ja nekin voivat muuttua.

Sisarentyttären elokuvaprojekti vaikuttaa Ellasta pähkähullulta. Elokuvia ulkosalla, Islannin maaperällä, Islannin sääoloissa, Reykjavikin takamailla! Ei onnistu.

Mutta entä sitten. Eivät kaikki unelmat toteudu, sanoo Vala ja painaa eteenpäin. Kun pikku Melissa oppii kävelemään, Ellalla on toinenkin uusiin askeliin rohkaisija. Äidin, Kivikasvon, kuten Ella häntä nimittää, iankaikkinen hokema Ja eikun liikkuu! ei taidakaan olla niin paha kehotus, jollaiseksi se on Ellan mielessä muotoutunut.

Vilja-Tuulia Huotarisen romaanissa kaikki liittyy kaikkeen. Tuntuu kuin lähes kaikella olisi tulkintaa odottava merkityksensä.

Kuva Ellan elämästä täydentyy selvimmin hänen lapsuusaikaisilla sivullisuuden muistoillaan, mutta myös muunlaisin tunnoin ja kokemuksin. Silmiini pistää mm. Ellan hankala suhde omaisuuteen ja tavaroihin, ja kohta jo löydän siitä jotain samanlaista päättämättömyyttä ja hiertoa kuin hänen ihmissuhteistaan.

MUTTA SE, MIKÄ ON TIELLÄ kuin raskas kaappi tai muisto, isän vanha Mazda tai Kultapoika Eyvindurin petos, on raivattavissa tai siirrettävissä uuteen paikkaan ja käyttöön. Ei muutosta voi estää, se on lainalaisuus eikä ollenkaan niin paha kuin pysyvyyteen vihkiytynyt kuvittelee.

Jo kokoelmassaan Omantunnon asioita runoilija kirjoitti lohdullisesti, kuinka elämän tarkoitus on, että kukin ottaa paikkansa / ja oppii sen vaihtamaan. Pyörimme piirissä, joka puolella on tyhjiä tuoleja, sylejä.

Drive-inista sieppaan säkeiden pariksi avioliitossaan kovan paikan eteen joutuneen viisaan isävainajan ajatuksen, kuinka kurankin keskeltä nousee vihreä verso, kunhan itse pyrkii pitämään olosuhteet kunnossa kasvua varten.

Vilja-Tuulia Huotarinen. Kuva: Mikko Palonkorpi