Pirkko Saisio: Passio

Ihmiset kuolevat, mutta tarinat jäävät  

Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s.

Ihmiset kuolevat, mutta tarinat jäävät. Ja laulut. Ja ne jotka elävät, oppivat tarinoista ja lauluista asioita. Tärkeitä asioita.

Näin sanoo muuan sivuhenkilöistä Pirkko Saision (s. 1949) uudessa romaanissa Passio, joka ehti jo olla vuoden 2021 Finlandia-ehdokkaanakin, ennen kuin ehdin sen pariin. Passio itse toimii mitä parhaimpana todisteena lainauksen osuvuudesta. Se on suuri tarina ihmisenä olemisesta, mutta siihen on upotettu runsaasti myös erikokoisia alatarinoita.

Passio ei ole oppikirja, mutta siitä voi halutessaan oppia paljon ja löytää monenlaista mietittävää. Ja kaiken lisäksi sitä on nautinto lukea Saision värikkään, pakottomasti virtaavan kielen ansiosta. Vaikka kirjan sivumäärä on huima, tiivistämisen ajatus tuli mieleeni vain kerran, romaanin keskivaiheilla.

ROMAANI KOOSTUU kahdeksasta pitkästä kertomuksesta, joita yhdistää konkreetisti paikasta toiseen kulkeutuva ja muotoaan muuttava arvokas koru. Lisäksi romaanin alussa on arvoituksellinen prologi ja lopussa sitä avaava päätösluku. Ihmiseltä toiselle siirtyvän esineen varaan rakentuva tarinointi on kirjallisuudessa hyvinkin traditionaalinen ratkaisu, mutta samalla se on turvallinen ja jännittävä.

Varsinaisesti Passiossa lähdetään liikkeelle 1400-luvun lopun Firenzestä. Askeesia saarnannut dominikaanimunkki Girolamo Savonarola hirtetään ja poltetaan roviolla, ja ruhtinatar Vasari saa taas kenenkään tuomitsematta pukeutua silkkileninkeihinsä ja ruhtinaan lahjoittamaan kultaiseen, runsain jalokivin koristeltuun kaulakoruunsa. 

Korussa on kuvattuna hyvän ja pahan tiedon puu, jonka rungon ympärille on kiertynyt ilkeännäköinen käärme. Arvaan heti, että sellainen koru tuskin tuo kantajilleen pelkkää siunausta, vaikka voikin kallisarvoisuutensa takia pelastaa kurjuudelta.

Vuosikymmenten ja -satojen vaihdellessa koru matkaa eri muodoissa ja osiaan kadottaen Venetsiaan, Wieniin, Krakovaan, Goluboje Seloon, Haapsaluun, Helsinkiin, Solovetskiin ja loppuluvussa takaisin Helsinkiin. Paikoista vain Goluboje Selo, Volgan varrella sijaitseva Vaaleansininen Kylä, on Saision keksimä, mutta senkin tapahtumat sijoittuvat tiettyyn historian vaiheeseen.

Lukemissani arvosteluissa Passiosta puhutaan yleensä historiallisena romaanina. Minulle tuli usein mieleen myös maaginen realismi, siinä määrin muutoin realistisessa romaanissa on ihmeenomaisia tapahtumia. Koru itsessään ei tee ihmeitä, mutta sen hallussapito ja siihen liitetyt uskomukset, toiveet ja pelot saavat aikaan outoja asioita.

Kannattaa kuitenkin korostaa, että vaikka Passiossa ollaan pääasiassa vakavien kysymysten äärellä, siinä on paljon myös ilakointia ja vuoroin hyväntahtoista ja pisteliästä huumoria ja jossain kohdin meno villiintyy jopa farssiksi saakka. Saisiolla on hallussaan tyylilajien koko kirjo, mutta hän hyödyntää niitä harkiten annosteltuina.

PASSION HENKILÖASETELMIA leimaavat voimakkaat vastakkainasettelut: vallanpitäjä - käskyläinen, rikas - köyhä, arvostettu - halveksittu, nautiskelija - askeetti, uskova - kieltäjä jne. Äärimmäisyydet eivät kuitenkaan korosta ihmisten eroavuuksia, vaan pikemminkin sitä, miten samanlaisia he loppujen lopuksi ovat.

He pohtivat sisimmässään samoja kysymyksiä, kärsivät ja kaipaavat, hamuavat rakkautta ja läheisyyttä, nähdyksi tulemista ja tunnustamista, hyväksyntää ja ymmärtämystä. Aihepiireistä näkyvin on maallinen rakkaus, mutta romaanissa kamppaillaan paljon myös hengellisten kysymysten parissa ja etsitään pyhyyden kokemusta.

Vastaukset jäävät kuitenkin saamatta. Vaikka tarjolla voi olla hetken huojennus, ihminen pysyy halujensa, pelkojensa ja kärsimystensä piiskaamana ikuisena etsijänä ja kompastelijana.

Mieleeni nousivat usein venäläiset klassikot eivätkä vähiten silloin, kun romaanissa liikutaan konkreetistikin perivenäläisissä maisemissa, syödään hapatettuja kurkkuja ja marinoituja rouskuja ja juodaan kvassia ja votkaa. Ja puhutaan sielusta ja sieluista!

- Miten sielu ilmenee ihmisessä, veljeni Andrei, kysyi Grigori. - Kaipauksena, vastasi Andrei epäröimättä. Grigori heitti hillotun sipulin suuhunsa ja vajosi mietteisiinsä, ja yhtäkkiä hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. - Niin juuri, veljeni, hän sanoi. - Kaipauksena se ilmenee, sinusta on tulossa viisas mies.

Kaipaus nousee huomiota herättävästi esiin myös romaanin lopussa pakkotyöleirillä Solovetskin luostarisaarella. Yksi naisvangeista miettii elämisen ja olemisen eroa ja vangeille ominaista yhdessä jaettua kaipausta. Kaikkitietävä kertoja jatkaa: Oliko se kummallinen asia, joka oli jokaisen ihmiselämän tavoitelluin päämäärä, onni, lopultakin vain kaipaamisen kaipaamista? Toivon kaipaamista?

VAHVASTA AISTIMELLISUUDESTAAN ja rientävästä kerronnastaan huolimatta Passio pakottaa myös pysähtelemään ja miettimään, mistä oikein on kyse. Romaanin runsaista epäsuorista kulttuurihistoriallisista viittauksista jää varmasti yhdellä lukemisella monia havaitsematta, mutta jotkut teemat ja aiheet ovat niin selkeästi edustettuina, että niitä on mahdoton ohittaa.

Yksi sellainen on tietysti ikuinen kysymys vallan ja rikkauksien jakautumisesta ja siitä, mitä ne saavat aikaan ihmisessä. Romaani ei näytä arvoesineen tuovan mukanaan vain hyvää ja pahaa, onnea ja onnettomuuksia. Koru on romaanissa välikappale, jonka avulla etsiydytään sen kulloisenkin omistajan elämäntilanteen taakse, hänen elämisensä ytimeen, tai sanoisinko sieluunsa.

Romaanin toinen kiinnostava ja ainakin minua edelleenkin askarruttava aihepiiri on toistuva metafyysinen tapahtuma: toiseksi tuleminen ja toisena eläminen. Tällainen tapahtuma on jo prologissa, jossa peuran tappanut Artjom-niminen henkilö pyytää tekoaan anteeksi peuran irtonaiselta päältä ja peura vastaa hänelle: Anna sinäkin anteeksi minulle, koska nyt minusta tulee sinä.

Monitulkintaiseen mystiseeen tapahtumaan ja romaanin muihin samankaltaisiin metamorfooseihin avautuu lisää merkityksiä romaanin viimeisestä virkkeestä: Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta.

KIRJALLISUUS ON YKSI VÄYLÄ eläytyä, myötäelää, asettua toisen - ihmisen tai minkä tahansa luontokappaleen - asemaan ja tarkastella maailman hänen kokemuksiinsa samastuen. Tällaiseen toisena elämisen harjoitteluun Passio tarjoaa ajan ja paikan rajat ylittäviä mahdollisuuksia runsaasti ja laadukkaasti. - Lue, nauti ja mieti.

Pirkko Saisio. Kuva: Laura Malmivaara