21. maaliskuuta 2017
Geir Gulliksenin romaani häiritsee ja hämmentää
Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta ((Historie om et ekteskap, 2015). Suom. Hanna Tarkka. Siltala 2017. 200 s.
Ymmärrän hyvin, että norjalaisen Geir Gulliksenin (s.1963) romaani Kertomus eräästä avioliitosta on ollut Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Romaani on taitavasti rakennettu ja kieleltään viettelevä. Gulliksen tavoittaa hienosti minäkertojansa vaihtelevat tunnetilat ja säilyttää samalla kertomuksen perusvireen eli loukatun ihmisen hämmennyksen ja tuskaisuuden.
Kertojan Jonin ja hänen vaimonsa Timmyn pitkä aviolitto on ohi, kun Timmy rakastuu lähistölle muuttaneeseen Haraldiin ja jättää miehensä. Jon ei saata mitenkään ymmärtää onnellisen avioliittonsa rikkoutumista, ja hän haluaa vaimonsa kertovan, mitä heille oikein on tapahtunut. Vaimon kieltäydyttyä Jon alkaa itse käydä läpi tapahtumia ja kuvitella niitä myös vaimonsa kokemina.
KERTOJA on epäluotettava. Lukijan on mahdoton tietää, mikä on totta ja mikä kuvittelua tai uskottelua, varsinkaan kun vaimo ei millään tavalla kommentoi miehen monologia.
Missä määrin hylätty muistaa väärin ja muuntelee avioliiton todellisuutta? Onko yhteiselämä tosiaan ollut sellaista idylliä, kuin mies antaa ymmärtää? Onko vaimo todella se täydellisyys, jollaiseksi mies hänet nyt kuvaa?
Olimme siellä, niissä huoneissa. äänemme kuuluivat, hahmomme istuivat tuoleilla, lojuivat sängyillä, kätemme kurottuivat koskettamaan elektronisia tuntosarvia, kanniskelivat puhelimia, kuppeja ja asetteja. Hän nukahti sohvalle, heräsi taas, minä istuin lukemassa, toinen meistä auttoi nuorinta läksyissä. Hän katseli tv:tä, minä luin tai kirjoitin, hän selasi papereitaan, istuimme sohvalla vierekkäin ja juttelimme kirkkain, vilpittömin äänin.
Jon on jäänyt toimittajantyöstään kirjoittamaan lastenkirjoja. Koti-isänä hän tekee kaikki taloustyöt, kun lääkärivaimo tekee uraa Terveysvirastossa. Vaimo kutsuukin miestään toisinaan leikkisästi vaimoksi!
Miehen ja naisen perinteiset roolit perheessä ovat vaihtuneet vapaaehtoisesti. Timmy elää elämäänsä pääosin kodin ulkopuolella, Jon kotona ulkomaailmasta erillään. Jon kertoo:
-- istuin joskus päivällä miettimässä, millaista lapsilla oli koulussa, tai muistelin, mitä hän ja minä olimme tehneet tai sanoneet toisillemme edellisenä päivänä. Ja kaiken tämän kautta hänestä tuli minulle entistä tärkeämpi, ilman muuta.
LUKIJA aavistaa pahaa. Kun mies tekee itsestään yhä riippuvaisemman vaimosta - painuin hänen katveeseensa, alistin itseni hänelle ja nautiskelin hänen olemassaolonsa ja mielialojensa valosta - , ei ihme, että vaimo alkaa etsiytyä tieten tai tahtomattaan ulos suhteesta, varsinkin kun mies vielä suorastaa sysää häntä kohti avioliiton ulkopuolista suhdetta.
Jon perustelee käytöstään Timmylle vapaamielisyydellä. Miten tavallista onkaan ollut, että miehillä on rakastajattaria, pitkäaikaisia suhteita avioliittonsa rinnalla? - - ei ole mitään syytä ajatella, että naisen seksuaalisuus olisi heikompaa ja toisenlaista, joten miksei tilannetta voisi kääntää nurin? Se jopa rikastuittaisi puolisoiden seksielämää. Timmy saisi tehdä mitä halusi ja kenen kanssa tahansa, kunhan pysyisi Jonin rakastettuna.
Jon kuitenkin unohtaa tunteiden hallitsemattomuuden. Hän miettii tavan takaa, mitä rakkaus on ja mitä se on ollut erityisesti heille kahdelle. Seksikohtauksia on useita. Vaikuttaa siltä, kuin kertoja yrittäisi käyttää niitäkin todisteena heidän suhteensa poikkeuksellisuudesta. Me emme ole niin kuin toiset, ne tavalliset. Eihän tällainen suhde voi millään katketa!
Miten kertojaan pitäisi suhtautua? Toisaalta häntä ymmärtää ja säälii, toisaalta hän on minuutensa hukannut takiainen, joka tuntuu ansaitsevan kohtalonsa tulla ravistetuksi pois.
ROMAANIN ulkoinen jännite ei ole kummoinen, ja kuitenkin tarina pitää tiukasti otteessaan.
Yksi syy siihen löytyy kansipaperin liepeessä olevasta kritiikkikatkelmasta: romaani saa lukijan miettimään omaa elämäänsä. Gulliksen erittelee rakastumisen ja pettymisen tuntoja niin vivahteikkaasti ja tunnistettavasti, että hänen kuvauksistaan löytää pakosta myös itseään.
Romaanin avainsanoja ovat riisuminen ja alastomuus. Ne eivät liity pelkästään avioparin seksielämään, vaan kertoja riisuu ennen kaikkea psyykeään ja paljastaa tieten tai tietoisesti koko luhistuneen ja nöyryytetyn sisimpänsä. Lisäksi itse romaanikin on riisuttu kaikesta suhteen kannalta ylimääräisestä.
Sivuhenkilöt sivuutetaan muutamin kommentein, sukua ei näy, ja lapsetkin liukenevat taustaan. Koti, tapahtumien keskus, on steriilin valkoinen. Sen näkyvimmät esineet ovat sohva ja suuri pöytä, jonka äärellä perhe syö, tekee töitään ja seurustelee. Mistä ja mitä puhutaan, ei selviä, mutta ruoka-aineita kertoja luettelee kuin perheenemäntä konsanaan.
Vaimon ja rakastajan yhteiset juoksu- ja hiihtolenkit mies kuvittelee tarkasti. Niissä paljastuu vaimon ja rakastajan valtasuhteen tasapaino. Kotona mustasukkaisena odottava aviomies on kutistanut itsensä pelkäksi palvelijaksi, jollaisen on turha odottaa herraltaan rakkautta.
GULLIKSENIN parisataasivuisessa romaanissa on niin monia tasoja ja monenlaista pohdittavaa, että yksi lukukerta niiden avaamiseen on liian vähän. Yksi romaanin pääväittämistä kuuluu:
[Menettämisen] pelko voi tuhota meiltä kaiken, eikö niin? Se on niin kuin Shakespearella, juuri kaikki ne epätoivoiset yritykset välttää onnettomuus johtavat suoraan onnettomuuteen. Kun jotkut yrittävät pelastaa itsensä tai toiset, he manaavatkin esiin sen mitä olivat pelänneet.
Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta sopii mielestäni erinomaisesti mm. lukupiirikeskusteluihin.
Täydellisen avioliiton loppu
Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta ((Historie om et ekteskap, 2015). Suom. Hanna Tarkka. Siltala 2017. 200 s.
Ymmärrän hyvin, että norjalaisen Geir Gulliksenin (s.1963) romaani Kertomus eräästä avioliitosta on ollut Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Romaani on taitavasti rakennettu ja kieleltään viettelevä. Gulliksen tavoittaa hienosti minäkertojansa vaihtelevat tunnetilat ja säilyttää samalla kertomuksen perusvireen eli loukatun ihmisen hämmennyksen ja tuskaisuuden.
Kertojan Jonin ja hänen vaimonsa Timmyn pitkä aviolitto on ohi, kun Timmy rakastuu lähistölle muuttaneeseen Haraldiin ja jättää miehensä. Jon ei saata mitenkään ymmärtää onnellisen avioliittonsa rikkoutumista, ja hän haluaa vaimonsa kertovan, mitä heille oikein on tapahtunut. Vaimon kieltäydyttyä Jon alkaa itse käydä läpi tapahtumia ja kuvitella niitä myös vaimonsa kokemina.
KERTOJA on epäluotettava. Lukijan on mahdoton tietää, mikä on totta ja mikä kuvittelua tai uskottelua, varsinkaan kun vaimo ei millään tavalla kommentoi miehen monologia.
Missä määrin hylätty muistaa väärin ja muuntelee avioliiton todellisuutta? Onko yhteiselämä tosiaan ollut sellaista idylliä, kuin mies antaa ymmärtää? Onko vaimo todella se täydellisyys, jollaiseksi mies hänet nyt kuvaa?
Olimme siellä, niissä huoneissa. äänemme kuuluivat, hahmomme istuivat tuoleilla, lojuivat sängyillä, kätemme kurottuivat koskettamaan elektronisia tuntosarvia, kanniskelivat puhelimia, kuppeja ja asetteja. Hän nukahti sohvalle, heräsi taas, minä istuin lukemassa, toinen meistä auttoi nuorinta läksyissä. Hän katseli tv:tä, minä luin tai kirjoitin, hän selasi papereitaan, istuimme sohvalla vierekkäin ja juttelimme kirkkain, vilpittömin äänin.
Jon on jäänyt toimittajantyöstään kirjoittamaan lastenkirjoja. Koti-isänä hän tekee kaikki taloustyöt, kun lääkärivaimo tekee uraa Terveysvirastossa. Vaimo kutsuukin miestään toisinaan leikkisästi vaimoksi!
Miehen ja naisen perinteiset roolit perheessä ovat vaihtuneet vapaaehtoisesti. Timmy elää elämäänsä pääosin kodin ulkopuolella, Jon kotona ulkomaailmasta erillään. Jon kertoo:
-- istuin joskus päivällä miettimässä, millaista lapsilla oli koulussa, tai muistelin, mitä hän ja minä olimme tehneet tai sanoneet toisillemme edellisenä päivänä. Ja kaiken tämän kautta hänestä tuli minulle entistä tärkeämpi, ilman muuta.
LUKIJA aavistaa pahaa. Kun mies tekee itsestään yhä riippuvaisemman vaimosta - painuin hänen katveeseensa, alistin itseni hänelle ja nautiskelin hänen olemassaolonsa ja mielialojensa valosta - , ei ihme, että vaimo alkaa etsiytyä tieten tai tahtomattaan ulos suhteesta, varsinkin kun mies vielä suorastaa sysää häntä kohti avioliiton ulkopuolista suhdetta.
Jon perustelee käytöstään Timmylle vapaamielisyydellä. Miten tavallista onkaan ollut, että miehillä on rakastajattaria, pitkäaikaisia suhteita avioliittonsa rinnalla? - - ei ole mitään syytä ajatella, että naisen seksuaalisuus olisi heikompaa ja toisenlaista, joten miksei tilannetta voisi kääntää nurin? Se jopa rikastuittaisi puolisoiden seksielämää. Timmy saisi tehdä mitä halusi ja kenen kanssa tahansa, kunhan pysyisi Jonin rakastettuna.
Jon kuitenkin unohtaa tunteiden hallitsemattomuuden. Hän miettii tavan takaa, mitä rakkaus on ja mitä se on ollut erityisesti heille kahdelle. Seksikohtauksia on useita. Vaikuttaa siltä, kuin kertoja yrittäisi käyttää niitäkin todisteena heidän suhteensa poikkeuksellisuudesta. Me emme ole niin kuin toiset, ne tavalliset. Eihän tällainen suhde voi millään katketa!
Miten kertojaan pitäisi suhtautua? Toisaalta häntä ymmärtää ja säälii, toisaalta hän on minuutensa hukannut takiainen, joka tuntuu ansaitsevan kohtalonsa tulla ravistetuksi pois.
ROMAANIN ulkoinen jännite ei ole kummoinen, ja kuitenkin tarina pitää tiukasti otteessaan.
Yksi syy siihen löytyy kansipaperin liepeessä olevasta kritiikkikatkelmasta: romaani saa lukijan miettimään omaa elämäänsä. Gulliksen erittelee rakastumisen ja pettymisen tuntoja niin vivahteikkaasti ja tunnistettavasti, että hänen kuvauksistaan löytää pakosta myös itseään.
Romaanin avainsanoja ovat riisuminen ja alastomuus. Ne eivät liity pelkästään avioparin seksielämään, vaan kertoja riisuu ennen kaikkea psyykeään ja paljastaa tieten tai tietoisesti koko luhistuneen ja nöyryytetyn sisimpänsä. Lisäksi itse romaanikin on riisuttu kaikesta suhteen kannalta ylimääräisestä.
Sivuhenkilöt sivuutetaan muutamin kommentein, sukua ei näy, ja lapsetkin liukenevat taustaan. Koti, tapahtumien keskus, on steriilin valkoinen. Sen näkyvimmät esineet ovat sohva ja suuri pöytä, jonka äärellä perhe syö, tekee töitään ja seurustelee. Mistä ja mitä puhutaan, ei selviä, mutta ruoka-aineita kertoja luettelee kuin perheenemäntä konsanaan.
Vaimon ja rakastajan yhteiset juoksu- ja hiihtolenkit mies kuvittelee tarkasti. Niissä paljastuu vaimon ja rakastajan valtasuhteen tasapaino. Kotona mustasukkaisena odottava aviomies on kutistanut itsensä pelkäksi palvelijaksi, jollaisen on turha odottaa herraltaan rakkautta.
GULLIKSENIN parisataasivuisessa romaanissa on niin monia tasoja ja monenlaista pohdittavaa, että yksi lukukerta niiden avaamiseen on liian vähän. Yksi romaanin pääväittämistä kuuluu:
 |
| Geir Gulliksen. Kuva: Baard Henriksen |
Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta sopii mielestäni erinomaisesti mm. lukupiirikeskusteluihin.
Kommentit
Lähetä kommentti