Iida Turpeinen: Elolliset

15. helmikuuta 2016

Nobelisti lapsen asialla 

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (God Help the Child, 2015). Suom. Kaijamari Sivill. Tammi 2016. 180 sivua.

Vuonna 1993 kirjallisuuden Nobelin saanut Toni Morrison (s.1931) tunnetaan erityisesti Yhdysvaltojen mustan väestön asemaa ja identiteettiä käsittelevänä kirjailijana. Morrisonia on suomennettu runsaasti, joten moni lukija tarttunee hänen uusimpaan romaaniinsa Luoja lasta auttakoon kuin vanhan tuttavan käteen: onpa mukava taas tavata.

Ja Toni Morrison on entisellään. Luoja lasta auttakoon on aiheiltaan kiinnostavaa ja ajatuksiltaan ja kieleltään terävää ja kirkasta proosaa - melkein loppuun saakka. Pienen ja muutoin ehyen romaanin loppukäänteissä on mielestäni yllättäviä äkkiratkaisuja ja tavanomaista viihteellisyyttä. Viimeinen luku kuitenkin korjaa tilannetta.

ROMAANIN NIMESSÄ Luoja lasta auttakoon kuulen sekä aidon toivotuksen että pelokkaan parahduksen. Lapsilla ei mene hyvin. Romaanin ydinajatus tiivistyy kahteen lauseeseen: Sillä on väliä mitä lapselle tekee. Lapset eivät välttämättä unohda sitä koskaan.

Kun kirjan henkilöt pääsevät vuoron perään ääneen, paljastuu, että kaikilla heillä on lapsuudesta omat traumansa tai vanhemmuudesta omat syyllisyydentuntonsa. Yönmustan Briden syntymä on hänen ihonväriltään vaaleammalle Sweetness-äidilleen katastrofi, ja äidin on vaikea edes koskettaa tytärtään. Bookerin, Briden rakastetun, lapsuudentraumana on hänen rakkaan isoveljensä väkivaltainen kuolema, ja Bookerille läheisellä Queen-tädillä on hänelläkin omat äitiyteen liittyvät ongelmansa.

Morrisonin romaani ei kuitenkaan ole mikään tavanomainen lasten ja vanhempien suhderikkojen analyysi. Oleellista tässä tarinassa on, että lasten kohtaloihin liittyy aina tavalla tai toisella seksuaalinen hyväksikäyttö. Kirjailija näyttää, millaiset seuraukset hyväksikäytöllä on, oli se nähtyä tai koettua, lapsen elämään.

Morrison ei suuntaa kritiikkiään vain hyväksikäyttäjiin vaan tarkentaa myös niihin, jotka syystä tai toisesta sulkevat silmänsä lapsiin kohdistuvalta julmuudelta eivätkä halua "sekaantua asiaan". Sitten kyllä taivastellaan, kun asia paljastuu. Kalju, tavallisen näköinen. Luultavasti ihan mukava mies noin muuten - ainahan ne olivat. "Maailman mukavin mies", totesivat naapurit aina. "Ei tekisi pahaa kärpäsellekään."

TOINEN PÄÄTEEMA lasten kohtelun lisäksi on erilaisuus, sekä painolastina että voimavarana.

Bride on joutunut kärsimään ihonväristään syntymästään saakka äidin hylkimisen vuoksi, ja koulussa taakka kaksinkertaistuu kiusaamisen takia. - - minulle sähistiin tai minua haukuttiin sanoilla, joiden merkitykset saattoivat jäädä arvoituksiksi mutta tarkoitus oli selvä: Laku. Mutiainen. Värivammainen. Sambo. Ukkapukka. Kiusaajat matkivat eläintarhan apinoita, ölisivät ja rapsuttelivat kylkiään.

Aikuisten ja koulutovereiden armottomuus on sen kohteelle kuin suoraan suoneen ruiskutettavaa myrkkyä, mutta Bride löytää väkivaltaa paremman tavan selviytyä. "Nekrutyttö" raivaa kauneutensa turvin tiensä kosmetiikka-alan huippufirmaan, kun "musta alkaa myydä" läntisessä maailmassa. On kiusaajien vuoro kärsiä  hänen ajaessaan heidän ohitseen Jaguarillaan.

Morrison arvostelee terävästi länsimaista elämäntapaa, arvomaailmaa ja niiden lieve-ilmiöitä, joissa kaikissa tuntuu olevan yksi ja sama taustavoima: raha.

Booker, köyhän mutta tiiviin mustan perheen kasvatti, alkaa kiinnostua yliopistossa rahan vallasta. Hän haluaa ymmärtää, miten kaikki sorto maailmassa on rahan sanelemaa ja miten raha on luonut kaikki imperiumit, kansakunnat, siirtomaat ja miten Jumalaa ja hänen vihollisiaan käytetään korjaamaan ja sitten kätkemään niiden rikkaudet.

Kuten näkyy, Morrison ei puhu vain menneestä; hän katsoo ympärilleen tässä ja nyt.

Toni Morrison
Kuva: Timothy Greenfield-Sanders

JUONELLISESTI Luoja lasta auttakoon on aika perinteinen rakkaustarina rakastumisineen, väärinkäsityksineen, välirikkoineen ja kasvun paikkoineen. Ripaus maagista realismia sekoittaa mukavasti pakkaa, ja vanha Queen saa luvan toimia jonkinlaisena haltijatarkummina, jotta osapuolet eivät pilaisi juttuansa ja ymmärtäisivät irrottautua omasta tuskan ja surun tarinastaan. Queen ajattelee:

Sievä minäkin aikoinani olin, nätti kuin mikä, ja uskoin että se riittää. Ja kyllähän se riittikin kunnes sitten ei enää riittänytkään, kunnes piti ruveta oikeaksi ihmiseksi, ajattelevaksi ihmiseksi. Kyllin fiksuksi tietämään, että elämän raskaus on olotila eikä tauti.

Luulenpa, että tästä romaanista pitäisivät erityisesti nuoret aikuiset.