29. helmikuuta 2016
Pikkukaupunki nujertaa miehittäjänsä
Pikkukaupunki nujertaa miehittäjänsä
Steinbeckin fasisminvastainen pienoisromaani on edelleen kiinnostava
John Steinbeck: Routakuun aika (The Moon is Down, 1942). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2016. 149 s.
Kello kymmenen neljäkymmentäviisi kaikki oli ohi. Kaupunki oli miehitetty, puolustajat lyöty ja sota sodittu.
Näin lakonisesti alkaa John Steinbeckin (1902-1968) pienoisromaani Routakuun aika, kirjailijan henkilökohtainen panos toisen maailmansodan sotatoimiin. Vaikka kirjassa ei mainita tapahtumapaikkaa eikä vihollisen kansallisuutta, mm. maantiede ja luonto vievät ajatukset Norjaan, ja Johtaja määräyksineen ja valloituksinen on selvästi Hitler.
Yhdysvalloissa 1942 ilmestynyt alkuteos The Moon is Down kiellettiin oitis kaikissa Saksan miehittämissä Euroopan maissa. Italiassa sen hallussapidosta sai kuolemantuomion. Neuvostoliitossa se oli sodan aikana tunnetuin yhdysvaltalainen romaani. Suomeksi se ilmestyi vasta 1989 rajoitettuna kirjakerhopainoksena. Uusi painos on siis hyvinkin tervetullut.
Romaanin aloitettuaan huomaa varsin pian, että se on kirjoitettu myös näytelmä- ja elokuvaversiota ajatellen. Teos rakentuu pääosin vuorosanoille, ja tapahtumat rajoittuvat lähinnä kolmeen huonetilaan. Viitteellisempiä kytköksiä teatteriin ovat mm. Sokrateen Apologiasta napattu monologikatkelma ja Shakespearen Machbethista peräisin oleva alkuteoksen nimi The Moon is Down. Tarina toimii kuitenkin erinomaisesti myös proosateoksena.
On kiinnostava lukea romaania miettien, miksi se ilmestyessään herätti niin suuria tunteita sekä miehittäjissä että miehitetyissä. Erikoista oli, että mm. Yhdysvalloissa sen viholliskuvaa moitittiin liian sympaattiseksi ja miehitettyjen osaa ja osuutta liian pehmeäksi ja optimistiseksi.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, ettei Steinbeck todellakaan kuvaa miehitettyjen kohtaloa ja kärsimyksiä erityisen realistisesti ja raa'asti, mutta romaaninhan oli tarkoitus ylläpitää alistettujen toiveikkuutta. Enkä menisi tuomitsemaan kirjailijaa siitäkään, että hän yrittää nähdä myös sotilaat ihmisinä eikä pelkästään tunteettomina väkivaltakoneiston osina. Liian mustavalkoinen asetelma tuhoaisi romaanin tehon ja vesittäisi tematiikkaa.
ROMAANIN ALUSSA väitetään, että kaikki on ohi, kaupunki miehitetty, puolustajat lyöty ja sota sodittu. Näinhän ei kuitenkaan ole, silloin romaani olisi tarpeeton. Tästä sota vasta alkaa, psykologinen sodankäynti, ja juuri siihen Steinbeckin pienoisromaani keskittyy. -- minä olen pieni ihminen ja tämä on pieni kaupunki, mutta pienessä ihmisessä on oltava kipinä, joka voi leimahtaa liekiksi.
Kun eversti Lanser asettuu esikuntineen pormestari Ordenin virkataloon, hän kuvittelee, että asiat edistyvät moitteettomasti: kaupunkilaiset ryhtyvät vastuksitta toimittamaan hiilivarantojaan miehittäjän tarpeisiin. Toisin käy.
Kaupunkilaisten demokraattisesti valitsema pormestari ei suostu miehittäjän sanelupolitiikkaan vaan kumoaa everstin käsitykset ja ehdotukset toimimattomina yksi toisensa perään, ja pakkotyöhön määrätyt kansalaiset ryhtyvät erilaisiin tihutöihin vihollisen järjestelmän murtamiseksi. Kun vastarinnasta hämmentyneet miehittäjät lisäävät voimakeinojaan, vastustus voimistuu entisestään
Miehittäjät ovat pian maailman mahdottomimman tehtävän edessä, sen ainoan mitä ei voi tehdä.
- Ja mikä se on?
- Lannistaa ihmismieli lopullisesti.
Routakuun aika näyttää osuvasti, miten mahdottomaksi sotilaiden tehtävä käy kaupungissa, jonka äänettömät, umpimieliset asukkaat tukevat toisiaan.
Sotilaiden on oltava kaiken aikaa varuillaan, piiritettyinä. Rentoutua ei voi millään tavalla. Univelka ja stressi kasvavat kasvamistaan, tehtävän suorittaminen pitkittyy, ja koti-ikävä saa lisää jalansijaa. Edes omiin ei voi enää luottaa, kun ikuiset hyvät uutiset rintamilta ja kotoa ovat täysin ristiriidassa vallitsevan tilanteen kanssa. Sitten kolme sotilasta tuli hulluksi samalla viikolla - -.
Steinbeck sijoittaa konfliktin kummallekin puolelle ihmisiä, joilla on samanlaisia tunteita, tarpeita ja haluja. Ero on selvimmin siinä, missä joukossa itse kukin seisoo: laumassa vai vapaana, vieraana vai omalla maalla, tehtävää vai elämäntehtävää toteuttamassa, käskyläisenä vai omiensa rintamassa. Pormestarin loppupuhe päättyy pontevaan julistukseen: laumaihmiset voittavat taistelut, vapaat ihmiset voittavat sodat.
PROPAGANDISTINEN OTE näkyy, muttei häiritse. Siitä pitää huolen Steinbeckin värikäs ja uskottava ihmiskuvaus.
Kaupunkilaistensa henkilökuviin Steinbeck upottaa jännittyneen tilanteen vastapainoksi mukavaa kevennystä. Heistä löytyy humoristista äkkipikaisuutta, topakkuutta, uteliaisuutta ja yksinkertaista suoruutta. Älykäs pormestari ei ole vain yhteisönsä sankarillinen päämies vaan myös pehmeä aviomies, jonka ulkoinen olemus on hupaisasti täysin hänen vaimonsa aikaansaannosta.
Vihollinen on tehtäväkeskeisyydessään lähinnä järkyttävä. Eversti ja hänen esikuntansa taustoitetaan romaanissa osoittelevasti, ja lukijan tehtävä on seurata, miten erilaiset luonteet reagoivat kriisin kärjistymiseen.
Kriisi kärjistyy myös symbolisesti:
-- lunta tuli sakeasti isoina pehmeinä hiutaleina, eikä taivasta näkynyt. Ihmiset kiiruhtivat pyryn halki, lunta kasaantui ovien eteen ja sitä kasaantui patsaan päälle kaupungin torilla ja raiteille kaivokselta satamaan. Lunta kasaantui raiteille, ja pikku hiilivaunut luisuivat, kun niitä työnnettiin. Ja kaupungin yllä riippui pimeys joka oli sakeampi kuin pilvi, ja kaupungin yllä riippui hautova synkkyys ja kuiva yltyvä viha.
Kiitos nautittavasta kielestä kuuluu myös suomentajalle.
Kun eversti Lanser asettuu esikuntineen pormestari Ordenin virkataloon, hän kuvittelee, että asiat edistyvät moitteettomasti: kaupunkilaiset ryhtyvät vastuksitta toimittamaan hiilivarantojaan miehittäjän tarpeisiin. Toisin käy.
Kaupunkilaisten demokraattisesti valitsema pormestari ei suostu miehittäjän sanelupolitiikkaan vaan kumoaa everstin käsitykset ja ehdotukset toimimattomina yksi toisensa perään, ja pakkotyöhön määrätyt kansalaiset ryhtyvät erilaisiin tihutöihin vihollisen järjestelmän murtamiseksi. Kun vastarinnasta hämmentyneet miehittäjät lisäävät voimakeinojaan, vastustus voimistuu entisestään
Miehittäjät ovat pian maailman mahdottomimman tehtävän edessä, sen ainoan mitä ei voi tehdä.
- Ja mikä se on?
- Lannistaa ihmismieli lopullisesti.
Routakuun aika näyttää osuvasti, miten mahdottomaksi sotilaiden tehtävä käy kaupungissa, jonka äänettömät, umpimieliset asukkaat tukevat toisiaan.
Sotilaiden on oltava kaiken aikaa varuillaan, piiritettyinä. Rentoutua ei voi millään tavalla. Univelka ja stressi kasvavat kasvamistaan, tehtävän suorittaminen pitkittyy, ja koti-ikävä saa lisää jalansijaa. Edes omiin ei voi enää luottaa, kun ikuiset hyvät uutiset rintamilta ja kotoa ovat täysin ristiriidassa vallitsevan tilanteen kanssa. Sitten kolme sotilasta tuli hulluksi samalla viikolla - -.
Steinbeck sijoittaa konfliktin kummallekin puolelle ihmisiä, joilla on samanlaisia tunteita, tarpeita ja haluja. Ero on selvimmin siinä, missä joukossa itse kukin seisoo: laumassa vai vapaana, vieraana vai omalla maalla, tehtävää vai elämäntehtävää toteuttamassa, käskyläisenä vai omiensa rintamassa. Pormestarin loppupuhe päättyy pontevaan julistukseen: laumaihmiset voittavat taistelut, vapaat ihmiset voittavat sodat.
PROPAGANDISTINEN OTE näkyy, muttei häiritse. Siitä pitää huolen Steinbeckin värikäs ja uskottava ihmiskuvaus.
Kaupunkilaistensa henkilökuviin Steinbeck upottaa jännittyneen tilanteen vastapainoksi mukavaa kevennystä. Heistä löytyy humoristista äkkipikaisuutta, topakkuutta, uteliaisuutta ja yksinkertaista suoruutta. Älykäs pormestari ei ole vain yhteisönsä sankarillinen päämies vaan myös pehmeä aviomies, jonka ulkoinen olemus on hupaisasti täysin hänen vaimonsa aikaansaannosta.
Vihollinen on tehtäväkeskeisyydessään lähinnä järkyttävä. Eversti ja hänen esikuntansa taustoitetaan romaanissa osoittelevasti, ja lukijan tehtävä on seurata, miten erilaiset luonteet reagoivat kriisin kärjistymiseen.
Kriisi kärjistyy myös symbolisesti:
-- lunta tuli sakeasti isoina pehmeinä hiutaleina, eikä taivasta näkynyt. Ihmiset kiiruhtivat pyryn halki, lunta kasaantui ovien eteen ja sitä kasaantui patsaan päälle kaupungin torilla ja raiteille kaivokselta satamaan. Lunta kasaantui raiteille, ja pikku hiilivaunut luisuivat, kun niitä työnnettiin. Ja kaupungin yllä riippui pimeys joka oli sakeampi kuin pilvi, ja kaupungin yllä riippui hautova synkkyys ja kuiva yltyvä viha.
Kiitos nautittavasta kielestä kuuluu myös suomentajalle.
Kommentit
Lähetä kommentti