Anni Kytömäki: Mirabilis

 

Löytöretki elämän ja luonnon ihmeisiin  

Anni Kytömäki: Mirabilis. Gummerus 2024. 688 s.

Palkintoja keränneiden Kultarinta (2014), Kivitasku (2017) ja Margarita (2024) -romaanien jälkeen Anni Kytömäeltä (s.1980) osaa odottaa paljon, ja uusin teos Mirabilis tarjoaakin runsain mitoin nautittavaa. Nimi juontuu romaanissa puheena olevasta lehto-orvokista, Viola mirabiliksesta, mutta se ei ole ainoa ihasteltava asia Kytömäen uutuudessa.

Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä, miettii luonnontutkija Leonhard Hess Stejneger (1851-1943) kaivatessaan tietoja oudosti kadonneesta taitovoimistelijasta Mirabellasta eli Ellasta. Tosiasiat ovat tutkijalle tärkeitä, mutta hän ymmärtää, että elämä ei ole vain dokumentteja ja faktoja. Se on myös kuvitelmia, tunteita, ihmeitä ja salaisuuksia. 

ROMAANIN TAPAHTUMAJUONTA kehystävät järkyttävät sukupuuttokuvaukset Beringinmeren alueelta. Itse tarina alkaa kuitenkin eteläsuomalaisen Korraharjun kartanon mailta vuodesta 1865 ja päättyy vuoteen 1935 samalle seudulle. Seitsemässä vuosikymmenessä maapalloa liikutaan siinä määrin ristiin ja rastiin, että välillä katselin jo karttakirjaani.

Ensin seilataan nälkävuosien ja raskaiden ratatöiden näännyttäminä rakentamaan parempaa elämää Amurinmaalle Itä-Siperiaan ja vaiheikkaan merimatkan aikana jossain Afrikan rannikkovesillä syntyvät romaanin toinen päähenkilö Ella ja hänen kaksosveljensä Artturi. Kun kaksoset yhdeksänvuotiaina saapuvat epäonnisesta siirtokunnasta Suomeen, he innostuvat sirkuksesta ja pääsevät vartuttuaan esittämään voimistelutemppujaan ulkomaita myöten. 

Myöhemmin  Ellan on kuitenkin jälleen hankkiuduttava idän suuntaan, tällä kertaa Uralille Kamajoen varrella sijaitsevaan kaivoskaupunkiin Solikamskiin, joka kiinnostaa kovasti myös romaanin toista päähenkilöä Stejnegeriä. 

Leonhard Stejneger astuu Kytömäen romaaniin Washingtonista 1882. Sieltä nuori lintututkija lähetetään tutkimusmatkailija Georg Stellerin (1709-1746) jalanjäljille Beringinsaarelle. Sittemmin hänet tavataan mm. Arizonassa, Berliinissä, Norjan Bergenissä ja uudemmat kerrat Beringinsaarella.

Ellan ja Leonhardin tarinat kulkevat pitkän aikaa erillään, eivätkä ystävät muutenkaan tapaa toisiaan kuin jonkun kerran. Sielunkumppanuus ei edellytä fyysisiä tapaamisia. Se on yhteneviä näkemyksiä ja kokemuksia olemassaolosta, elämästä ja kuolemasta.

JÄLKISANOISSAAN KYTÖMÄKI KERTOO olleensa aina kiinnostunut löytöretkistä ja nuorena suunnitelleensa seikkailutarinaa Stelleristä, merilehmästä ja Beringinsaarelle päätyneestä suomalaistytöstä.

Mirabilista voi hyvinkin luonnehtia seikkailutarinaksi, niin monenlaista juonen käännettä ja jännittävää tilannetta romaanista löytyy, ja suomalaistyttökin on mukana. Steller ja merilehmä sen sijaan ovat Mirabiliksessa vaihtuneet Stejnegeriin ja toiseen Beringinsaarella eläneeseen ja sukupuuttoon tapettuun eläimeen, nimittäin isomerimetsoon eli Pallasin kormoranttiin.

Iida Turpeisen viimesyksyisen Elolliset-teoksen sankareilla Stellerillä ja merilehmällä on silti roolinsa myös Kytömäen romaanissa. Mirabiliksessa Stejneger kirjoittaa Stelleristä elämäkertaa, ja vainaja ilmestyy jatkuvasti haastamaan nuorta kollegaansa tämän työhuoneelle. 

Outoja tapahtumia tai suggestioonia, kuten Ellan isä yliluonnollisia ilmiöitä selittää, on Kytömäen romaanissa muitakin. Ne liittyvät yleensä henkilöihin, joiden luontosuhde on poikkeuksellisen vahva.

Katoavaan siperialaiseen udege-heimoon kuuluva mielenkiintoinen sivuhenkilö Saša lepyttelee luontoa kansansa perinteisillä riiteillä, mutta Ella ja hänen Riikka-äitinsä menevät pitemmälle. Kun he etsivät ja löytävätkin eläinmaailmasta eräänlaisen toisen ja oikeamman minänsä, heidän kohdallaan on syytä puhua jo luontoon sulautumisesta.

Samantyyppistä kahden maailman rajapinnassa häilymistä on myös Ellan ja Leonhardin kuolemanvaarakokemuksissa. Ne selittävät henkilöiden sielunkumppanuutta, mutta samalla ne liittyvät koko romaanin kattavaan eloonjäämisteemaan. 

IHMEELLISEN JA SELITTÄMÄTTÖMÄN kontrastina kirjassa toistuu kartanonherra Aksel Falkenhöjdin viljelemä Tacitus-sitaatti: Vain tähän asti, ja tämä tieto on varma, ulottuu maailma. 

Paroni Falkenhöjdin maailma on konkreetti ja hallittavissa. Kyllä hänkin on kiinnostunut luonnosta mutta tiedollisesti. Hänelle luonto on muokattava ja hyödynnettävä elementti, ja esineellistäen hän suhtautuu myös rakastajattareensa Ellaan. Erikoista on, että oikeastaan Mirabella-Ella kohtelee itsekin kehoaan samalla tavalla piiskatessaan sitä äärirajoilleen.

Romaanissa mikään ei ole yksiselitteistä, ja aiheet ja teemat nousevat jatkuvasti esiin mitä erilaisimpina variaatioina. Tarjonta on niin runsas, etten ihmettele, vaikka lukija-löytöretkeilijä tuntisi sen äärellä välillä jonkinlaista voimattomuutta.

Kytömäen kerronta on kuitenkin viimeisen päälle ajateltua ja hiottua. Seikkailu ja osin jopa sadunomaiset juonenkäänteet eivät kumoa sitä, että romaani tarjoaa myös tarkkaa historiallista ajankuvaa ja nautittavia ja havainnollisia kuvauksia sekä luonnosta että kulttuurimiljöistä. 

Ja silti keskiössä on kaiken aikaa ekologinen pohdiskelu ihmisen suhtautumisesta luontoon ja muihin lajeihin.

JO ROMAANIN ALKUSIVUILLA muistutetaan luonnon kyllä jossain vaiheessa perivän velkansa, ja loppupuolella ennustus tietyllä tavalla toteutuukin. Siinä välissä joudun kuitenkin moneen kertaan todistamaan, miten piittaamatta ihmiset eri puolilla maailmaa suhtautuvat muihin luontokappaleisiin.

Vaikka tarjolla on esimerkkejä myös rakkaudesta luontoon, hävittämisvimmaa on enemmän kuin suojelunhalua, eikä tiedekään toimi aina järin luontoystävällisesti. Sympaattinen Leonhard on niitä harvoja, jotka ymmärtävät, millä tiellä ollaan ja mihin suuntaan siltä pitäisi pyrkiä, sillä valloittamaan tottunut yllättyy ennen pitkää eikä suinkaan myönteisesti.

Anni Kytömäen Mirabilis ei taatusti tyhjene yhdellä lukemisella, tuskin vielä toisellakaan. Sellaista kirjaa voi syystä veikata tulevaksi klassikoksi.

Anni Kytömäki. Kuva: Perttu Saksa