Sini Silveri: Miltä männystä tuntuu olla mänty. Timo K. Mukan elämä

 

Timo K. Mukka lähietäisyydeltä 

Sini Silveri: Miltä männystä tuntuu olla mänty. Timo K. Mukan elämä. Gummerus 2024. 270 s.

Jos Timo Kustaa Mukka eläisi, hän täyttäisi joulukuussa 80 vuotta. Mietin, millaisen tuotannon hän olisi mahtanut saada aikaan ja miten häntä nyt juhlittaisiin. Mukka kuoli kuitenkin jo maaliskuussa 1973 28-vuotiaana kamppailtuaan koko lyhyen elämänsä köyhyyttä vastaan ja taiteilijanvapautensa puolesta.

Runoilija ja esitystaiteilija Sini Silveri (s.1987) on kirjoittanut Timo K. Mukasta elämäkerran Miltä männystä tuntuu olla mänty. Nimi on peräisin Mukalta itseltään. Silveri kertoo, että kun haastattelija kysyi kirjailijalta, miltä tuntui olla Pohjois-Suomesta, hänestä kysymys oli outo, sama kuin kysyisi männyltä miltä siitä tuntuu olla mänty. Ei siinä ole mitään eksoottista eikä mystistä.

Toki ympäristö kuitenkin vaikuttaa ihmiseen. Silveri puhuu etäisestä sukulaisestaan etunimellä ja painottaa, että tärkeä tekijä Timon olemisessa ja tuotannossa oli tornionjokivartisuus. Siihen kuuluivat luonnollisina asioina kaikenlaisten rajojen vapaa ylittäminen, vahva luontosuhde ja rikas ja elävä tarinaperinne.

Silveri kertoo halunneensa tarkastella Mukan elämää lähinnä kokemuksellisesti, ei niinkään ilmiönä. Hän haluaa kertoa Mukan tarinan ennen kaikkea  läheisten äänellä, ja haastatteluilla onkin kirjassa merkittävä rooli.

KUN LÄHTÖKOHTANA OVAT lähipiirin muistot ja näkemykset, Mukasta syntyy hyvin toisenlainen kuva kuin vanhoista lehtijutuista ja arvosteluista. Se on kotoinen, intiimi, lämmin ja välillä hauskakin.

Silveri suhtautuu kyseenalaistaen myös Erno Paasilinnan Mukka-elämäkertaan, joka ilmestyi kirjasarjassa Legenda jo eläessään vuonna 1974. Paasilinnalla vaikutti Silverin mukaan olleen vastakuolleen Timon elämästä parempaa tietoa kuin tämän äidillä ja vaimolla.  

Silveri kirjoittaa legendasta ihmistä. Mukka oli poikkeuksellisen lahjakas taiteilija mutta eli samalla arkista elämää. Elämäkerta esittelee taiteilijan arkea kiinnostavasti ja omintakeisesti. Kirjoittaja lähtee siitä, että kenenkään elämä ei ole selkeän lineaarinen ja johdonmukainen vaan moniaineksinen, hajanainen ja ristiriitainen.

Kun tämän hyväksyy, sallii myös teoksen tietynlaisen pirstaleisuuden ja ambivalenssit. Silveri tarjoilee lukijoilleen runsain mitoin monenlaista ja -tasoista tietoa. Summauksia ja tulkintoja on säästeliäämmin, mutta samalla jää päättelytilaa ja vaihtoehtoja lukijallekin.

Minusta tuntuu, että Mukan elämä ja persoona ovat ihmisten mielikuvissa edelleen paljolti hänen elinaikansa sensaatiolehdistön ja hänen teoksistaan tehtyjen elokuvien muovaamia. Seksimystikon ja vastuuttoman boheemin sijasta Silveri esittelee meille kiltin perheenisän, innokkaan luonnossa vaeltelijan ja kuvataiteilijanakin lahjakkaan ihmisen.

Tiedot Mukan Ateneum-ajasta ja kuvaliite hänen töistään ovat verraton lisä kirjailijakuvaan, ja valokuvat sekä lapsuudenaikaisesta että itse perustetusta Mukka-perheestä elävöittävät ja tukevat tekstin ajatuksia ja tunnelmia. Vaikuttaa selvältä, että tulevaa kirjailijaa ympäröi kotona Mukkalassa, Pellon Orajärvellä, hyväksyvä ja rakastava ilmapiiri ja että hänen kiintymyksensä kotipaikkaa ja pohjoisen luontoa kohtaan oli vankkumaton.

Toisaalta vahva paikkauskollisuus hämmästyttää, kun tietää, että seudun sosiaalinen ympäristö joustamattomine viranomaisineen ja ahtaine mielipiteineen tarjosi Mukalle lähinnä taloudellista niukkuutta ja säälimätöntä kohtelua.

RAHATTOMUUS OLI TIMOLLE TUTTUA jo nuoresta pitäen, mutta synkintä luettavaa on perheellisen taiteilijan jatkuva kamppailu elämisen perusedellytyksistä. Kiltistä perheenisästä tulee pakostakin katkera ja vimmastunut, kun hän yrittää epätoivoisesti kaapia kokoon jokapäiväistä toimeentuloa taidoillaan, joita kyllä kehutaan mutta ei tueta rahallisesti.

Kustantajalle lähetetyt kerjuukirjeet ja yhteenotot kirjailijajärjestöjen kanssa kertovat karua kieltään ammattitaiteilijan asemasta 1960-1970-luvuilla, eikä tilanne ole siitä juurikaan kohentunut. Silverin lukkarinrakkaus kirjailijanpalkkaa vaativaa Mukkaa kohtaan näkyy ja on aiheellinen.

Mutta ennen kaikkea teoksesta löytyy tavattoman paljon mielenkiintoisia arkisia yksityiskohtia ja tapauksia. Itseäni hämmästytti kovasti nuoren miehen ehtivyys: tuommoinen tuotanto noissa oloissa ja noin lyhyessä ajassa. Mistä ihmeestä syntyi tuollainen elämisen ja tekemisen palo?

Traumaattiset sotavuodet, aineellinen niukkuus, vanhempien kouluttamattomuus ja erityisesti syrjäseutuja ravistelevat rakennemuutokset eivät mitkään näytä syövän nuoren Timon itsetuntoa, jonka Silveri arvelee olevan peräisin Mukka-perheessä vallinneesta rakkauden ja välittämisen hengestä.

Nuori Timo tietää, ettei rahatilanne mahdollista oppikouluun menoa mutta käy silti pääsykokeissa näyttääkseen pystyvyytensä. 13-vuotiaana hän aloittaa määrätietoisen kirjoittamisen ja ottaa rohkeasti yhteyttä kustantajiin. Kielteiset vastaukset eivät häntä lannista. 15-vuotiaana hän saa ensimmäisen kirjoituskoneensa ja tuntee pääsevänsä käsiksi ammattimaiseen priimustamiseen.

Kun myös kuvataiteellisesti lahjakas 16-vuotias pyrki Suomen taideakatemian kouluun Ateneumiin, hänet valittiin sinne yhtenä koulun historian nuorimmista. Koulu katkesi vuoden päästä rahattomuuteen, mutta rakkaus samalla luokalla opiskelleeseen laukaalaiseen Tuula Pekkolaan kestikin sitten lopun elämän.

Astuessaan lokakuussa 1964 varusmiespalvelukseen Mukka ei ollut vielä täyttänyt kahtakymmentä. Hän oli julkaissut juuri esikoisteoksensa Maa on syntinen laulu, ja kotona Pellossa Tuula odotti perheen ensimmäistä lasta. Asepalvelus oli rauhanaatteen ajajalle vastenmielinen ja ahdistava kokemus mutta nopein tie takaisin rakkaiden luo ja kirjoittamaan. 

KIRJAN LÄHDELUETTELO PALJASTAA Mukan kirjoittamistahdin kiivauden. Kirjoja ilmestyy usein kaksikin vuodessa, ja niiden ohessa syntyy eri julkaisuihin suuri määrä runoja, novelleja ja lehtiartikkeleita. Silveri torjuu neroluonnehdinnat, mutta harvassa lienevät yhtä tasokkaat ja tuotteliaat samanikäiset kirjailijat Mukan jälkeisessä Suomessa.

Silveri käy läpi Mukan tuotantoa huolellisesti. Kaunokirjalliset näytteet ja analyysit hän kuitenkin rajaa muutamaa runokatkelmaa lukuun ottamatta käsittelynsä ulkopuolelle. Paljon huomiota saa Mukan teosten vastaanotto.

Arviot ovat kiinnostavia ja yhteiskunnallisesti paljastavia. Ne osoittavat, millaisessa poliittisessa, moraalisessa ja taiteellisessa ristivedossa originelli oman tiensä kulkija yritti elää ja selviytyä. Kun taloudellisten vaikeuksien lisäksi päälle alkaa kasautua terveydellisiä ongelmia, törkyjulkisuus vaikuttaa silkalta pahoinpitelyltä.

Sini Silverin teos ei auta kaltoin kohdeltua taiteilijaa, mutta se täydentää ja oikaisee jähmettyneen Mukka-kuvan puutteita ja vääristymiä ja on siksi tarpeellinen ja tärkeä, vaikka teoksen kielen kanssa olinkin välistä hienoisissa ongelmissa.

Samalla, niin kiinnostava kuin Mukan elämä onkin, toivoisin Silverin teoksen toimivan muutenkin kuin henkilökuvana. Jos Timo K. Mukan elämä nostattaisi jonkinlaisen Mukka-renessanssin niin lukijoiden kuin tutkijoiden keskuudessa, Miltä männystä tuntuu olla mänty olisi täyttänyt tehtävänsä kaksin verroin.

Sini Silveri. Kuva: Marek Sabogal