20. joulukuuta 2019
Olli Jalonen: Merenpeitto
Taivaanpallon jatko-osassa tiedonjano suuntautuu merentutkimukseen
Olli Jalonen: Merenpeitto. Otava 2019. 462 s.
Siinä määrin avoimeksi jäi tarina nuoren Anguksen vaiheista tähtitieteilijän ja fyysikon Edmond Halleyn 1656-1742) oppipoikana Olli Jalosen viimevuotisessa Taivaanpallossa, että jatko-osaa Finlandialla palkitulle romaanille osasi odottaa. Ilokseni jatkoa tuli jo tänä vuonna.
MERENPEITON alussa kotisaareltaan St. Helenalta Lontooseen lähetetty Angus on asustanut Halleyn perheessä jo kolme vuotta ja on 16-vuotias. Hän avustaa isäntäänsä tämän kaikenlaisissa mittauksissa ja kokeissa ja aina niiltä töiltä ehtiessään auttaa myös taloudenpidossa. Merenpeitossa Anguksen vaiheita seurataan reilut kymmenen vuotta eli lähelle uuden vuosisadan vaihdetta.
Tiedonhaluinen Angus tahtoisi päästä eteenpäin, mutta kohteliaaksi ja nöyräksi oppineena alistuu palkattoman apupojan asemaansa ja on tyytyväinen, kun saa ylöspidon ja paikan perheen ruokapöydässä. Hän on edelleen kiinnostunut taivaan ilmiöistä, mutta kun Halley innostuu meritutkimuksesta, Angus on tietysti täysillä mukana.
Kaiken voi saada selville mittaamalla jos vain tietää keinot mihin oikeaan suuntaan kulkee, ajatteli Angus esikuvaansa lainaten jo Taivaanpallossa, ja Merenpeitossa mittauksia ja kokeita tehdään samalla vauhdilla ja intensiteetillä. Tärkeä projekti on kehitellä laite, sukelluskello, joka mahdollistaisi syvällä oleskelun ja havainnoinnin sukeltamista pitemmäksi aikaa, ja Angus saa luvan olla testeissä koehenkilönä.
Valistuksen aika tekee tuloaan, ja tiede ja uskonto ottavat mittaa toisistaan. Kun Halley laskelmillaan kumoaa mm. vedenpaisumuskertomuksen todenmukaisuuden, se ei tietenkään miellytä kirkollisia piirejä, ja vastustajat käyttävät tilannetta hyväkseen. Halleyn havittelemat virat ja oppituolit näyttävät menevän jatkuvasti vähemmän ansioituneille.
Mutta tutkiminen jatkuu. Romaanissa on aika paljon mutta perustellusti ajan merentutkimukseen liittyvää asiatietoa, ja kun mittauksista ja "eksperimenteistä" kertoo nuori Angus, tiedontarjonta on lukijaystävällistä. Romaanin loppupuolella Paramore-aluksen tutkimusretket kohti tuntematonta Etelämannerta tuovat tarinaan myös meriseikkailun henkeä.
TIEDON JA USKON ristiriidan lisäksi tärkeä teema on syntyperän ja varallisuuden vaikutus elämässä etenemisen mahdollisuuksiin.
1600-luvun Englannissa luokkayhteiskunnan rajat ovat tiukat, ja niin hartaasti kuin Angus toivoisikin pääsevänsä kouluun, se on hänenlaiselleen muiden armeliaisuuden varassa elävälle nuorukaiselle vielä saavuttamaton unelma. Hänen on otettava oppinsa mistä ja milloin se on mahdollista, ja sitkeästi hän yrittääkin keksiä jotain ennennäkemätöntä ja erilaista esikuvansa tavoin.
Optimismissaan ja hyväuskoisuudessaan hän on täydeksi mieheksikin kasvaneena jollain tapaa kiltiksi koulitun lapsen kaltainen. Hän ei kyseenalaista auktoriteettinsa näkemyksiä ja määräyksiä, vaikka ne välillä ovat ilmiselvästi itsekkäitä ja jopa vaarallisia. Tavan takaa hän nuhtelee itseään ylpeyden synnistä, ja pettyessäänkin hän ajattelee vian olevan itsessään. Herra Halleyssa on valo - -. En minä ole valo vaikka olen hetken tuntenut, vaan olen pelkkää lainavaloa ja heijastusta.
Oman paikkansa hyväksyminen, kiitollisuus ja hyvät käytöstavat ovat Angukselle hänen kotinsa ja kotisaaren hyväntekijänsä pastori Burchin perintöä, ja niitä hän vaalii, vaikka nykylukijan tekee mieli yllyttää häntä kapinointiin. Älä alistu, Angus! Pidä puolesi! Sinullakin on oikeus päästä elämässä eteenpäin! Halley on hyvä evästäjä, mutta väliaikainen. Päästä irti, itsenäisty!
Samalla kuitenkin kuuntelen Angusta suurta myötätuntoa ja hellyyttä tuntien. Häntä kohtaavat vastoinkäymiset ovat uskottavia ja realistisia mutta tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, ja hänen puhdasmielisyytensä vaikuttaa kovaan ulkomaailmaan sopimattomalta. Missä oikein piilottelee pastorin julistama Jumalan suuri hyvyys?
ANGUKSEN PUHETAPAAN eli Jalosen kieleen ihastuin kovasti jo Taivaanpallossa. Anguksen ajatuksenjuoksussa kelluu kuin vedessä, hiljakseen, miettien ja nauttien. Arkitöiltään joutaessaan Angus vetäytyy yleensä yksikseen ja pohtii suuria filosofisia kysymyksiä olemisesta, ajasta ja muistamisesta.
- - jos elää vanhaksi niin hapertuu ja aika ympärillä kuluu reikäiseksi. Joitakin asioita muistaa hyvin, ja kun niitä toistelee niin ne muistaa vielä paremmin kun samalla unohtaa muut. Sillä tavalla aika on kalaverkko joka harvenee. Silloin pyydystää vanhoja kaloja jotka ovat ehtineet kasvaa isoiksi ja vahvoiksi mutta pienet uivat melkein huomaamatta verkon rei'istä ja meri on suuri ja näyttää pimeässä tyhjältä kuin ilma.
Jalonen kirjoittaa niin tarkoin ajateltua tekstiä, että siitä ei halua menettää riviäkään. Tuntuu, että jatkuvasti sanotaan jotain muuta ja enemmän. Ja sanotaankin. Sillä Jalonen ei kirjoita vain 1600-luvun loppuvuosikymmenistä vaan monessa suhteessa ihmisistä ja ajasta myös nykyään.
MERENPEITOSSA ei ehkä ole samanlaista dramatiikkaa kuin Taivaanpallossa, mutta jännitettävää Anguksen vaiheissa riittää nytkin ihan kylliksi.
Taivaanpallossa Angus unelmoi ryhtyvänsä loppuelämäkseen taivaanlukijaksi ja ponnistelevansa siinä taidossa uskollisemmaksi ja taitavammaksi kuin kukaan muu Halleyn apulaisista. Angukselle kuitenkin käy niin kuin elämässä tapaa käydä: nuoruuden unelmat jäävät toteutumatta.
Mutta ei Jalonen jätä päähenkilöään eikä häneen kiintynyttä lukijaansa toivottomuuteen. Tapahtuu jotain muuta ja pienempää, kuin on suunnitellut, mutta sekin voi riittää hyväksi elämäksi. Tärkeintä on, että Minä-joka-on Kuolleenpuun-Angus päättää itse paikastaan ja tehtävästään eikä ole vain suuren esikuvansa varjo tai heijastusta.
Kaikkea hyvää elämääsi, Angus. Kiitos vaikuttavasta romaanista, Olli Jalonen.
Siinä määrin avoimeksi jäi tarina nuoren Anguksen vaiheista tähtitieteilijän ja fyysikon Edmond Halleyn 1656-1742) oppipoikana Olli Jalosen viimevuotisessa Taivaanpallossa, että jatko-osaa Finlandialla palkitulle romaanille osasi odottaa. Ilokseni jatkoa tuli jo tänä vuonna.
MERENPEITON alussa kotisaareltaan St. Helenalta Lontooseen lähetetty Angus on asustanut Halleyn perheessä jo kolme vuotta ja on 16-vuotias. Hän avustaa isäntäänsä tämän kaikenlaisissa mittauksissa ja kokeissa ja aina niiltä töiltä ehtiessään auttaa myös taloudenpidossa. Merenpeitossa Anguksen vaiheita seurataan reilut kymmenen vuotta eli lähelle uuden vuosisadan vaihdetta.
Tiedonhaluinen Angus tahtoisi päästä eteenpäin, mutta kohteliaaksi ja nöyräksi oppineena alistuu palkattoman apupojan asemaansa ja on tyytyväinen, kun saa ylöspidon ja paikan perheen ruokapöydässä. Hän on edelleen kiinnostunut taivaan ilmiöistä, mutta kun Halley innostuu meritutkimuksesta, Angus on tietysti täysillä mukana.
Kaiken voi saada selville mittaamalla jos vain tietää keinot mihin oikeaan suuntaan kulkee, ajatteli Angus esikuvaansa lainaten jo Taivaanpallossa, ja Merenpeitossa mittauksia ja kokeita tehdään samalla vauhdilla ja intensiteetillä. Tärkeä projekti on kehitellä laite, sukelluskello, joka mahdollistaisi syvällä oleskelun ja havainnoinnin sukeltamista pitemmäksi aikaa, ja Angus saa luvan olla testeissä koehenkilönä.
Valistuksen aika tekee tuloaan, ja tiede ja uskonto ottavat mittaa toisistaan. Kun Halley laskelmillaan kumoaa mm. vedenpaisumuskertomuksen todenmukaisuuden, se ei tietenkään miellytä kirkollisia piirejä, ja vastustajat käyttävät tilannetta hyväkseen. Halleyn havittelemat virat ja oppituolit näyttävät menevän jatkuvasti vähemmän ansioituneille.
Mutta tutkiminen jatkuu. Romaanissa on aika paljon mutta perustellusti ajan merentutkimukseen liittyvää asiatietoa, ja kun mittauksista ja "eksperimenteistä" kertoo nuori Angus, tiedontarjonta on lukijaystävällistä. Romaanin loppupuolella Paramore-aluksen tutkimusretket kohti tuntematonta Etelämannerta tuovat tarinaan myös meriseikkailun henkeä.
TIEDON JA USKON ristiriidan lisäksi tärkeä teema on syntyperän ja varallisuuden vaikutus elämässä etenemisen mahdollisuuksiin.
1600-luvun Englannissa luokkayhteiskunnan rajat ovat tiukat, ja niin hartaasti kuin Angus toivoisikin pääsevänsä kouluun, se on hänenlaiselleen muiden armeliaisuuden varassa elävälle nuorukaiselle vielä saavuttamaton unelma. Hänen on otettava oppinsa mistä ja milloin se on mahdollista, ja sitkeästi hän yrittääkin keksiä jotain ennennäkemätöntä ja erilaista esikuvansa tavoin.
Optimismissaan ja hyväuskoisuudessaan hän on täydeksi mieheksikin kasvaneena jollain tapaa kiltiksi koulitun lapsen kaltainen. Hän ei kyseenalaista auktoriteettinsa näkemyksiä ja määräyksiä, vaikka ne välillä ovat ilmiselvästi itsekkäitä ja jopa vaarallisia. Tavan takaa hän nuhtelee itseään ylpeyden synnistä, ja pettyessäänkin hän ajattelee vian olevan itsessään. Herra Halleyssa on valo - -. En minä ole valo vaikka olen hetken tuntenut, vaan olen pelkkää lainavaloa ja heijastusta.
Oman paikkansa hyväksyminen, kiitollisuus ja hyvät käytöstavat ovat Angukselle hänen kotinsa ja kotisaaren hyväntekijänsä pastori Burchin perintöä, ja niitä hän vaalii, vaikka nykylukijan tekee mieli yllyttää häntä kapinointiin. Älä alistu, Angus! Pidä puolesi! Sinullakin on oikeus päästä elämässä eteenpäin! Halley on hyvä evästäjä, mutta väliaikainen. Päästä irti, itsenäisty!
Samalla kuitenkin kuuntelen Angusta suurta myötätuntoa ja hellyyttä tuntien. Häntä kohtaavat vastoinkäymiset ovat uskottavia ja realistisia mutta tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, ja hänen puhdasmielisyytensä vaikuttaa kovaan ulkomaailmaan sopimattomalta. Missä oikein piilottelee pastorin julistama Jumalan suuri hyvyys?
ANGUKSEN PUHETAPAAN eli Jalosen kieleen ihastuin kovasti jo Taivaanpallossa. Anguksen ajatuksenjuoksussa kelluu kuin vedessä, hiljakseen, miettien ja nauttien. Arkitöiltään joutaessaan Angus vetäytyy yleensä yksikseen ja pohtii suuria filosofisia kysymyksiä olemisesta, ajasta ja muistamisesta.
- - jos elää vanhaksi niin hapertuu ja aika ympärillä kuluu reikäiseksi. Joitakin asioita muistaa hyvin, ja kun niitä toistelee niin ne muistaa vielä paremmin kun samalla unohtaa muut. Sillä tavalla aika on kalaverkko joka harvenee. Silloin pyydystää vanhoja kaloja jotka ovat ehtineet kasvaa isoiksi ja vahvoiksi mutta pienet uivat melkein huomaamatta verkon rei'istä ja meri on suuri ja näyttää pimeässä tyhjältä kuin ilma.
Jalonen kirjoittaa niin tarkoin ajateltua tekstiä, että siitä ei halua menettää riviäkään. Tuntuu, että jatkuvasti sanotaan jotain muuta ja enemmän. Ja sanotaankin. Sillä Jalonen ei kirjoita vain 1600-luvun loppuvuosikymmenistä vaan monessa suhteessa ihmisistä ja ajasta myös nykyään.
MERENPEITOSSA ei ehkä ole samanlaista dramatiikkaa kuin Taivaanpallossa, mutta jännitettävää Anguksen vaiheissa riittää nytkin ihan kylliksi.
 |
| Olli Jalonen. Kuva: Pekka Nieminen |
Mutta ei Jalonen jätä päähenkilöään eikä häneen kiintynyttä lukijaansa toivottomuuteen. Tapahtuu jotain muuta ja pienempää, kuin on suunnitellut, mutta sekin voi riittää hyväksi elämäksi. Tärkeintä on, että Minä-joka-on Kuolleenpuun-Angus päättää itse paikastaan ja tehtävästään eikä ole vain suuren esikuvansa varjo tai heijastusta.
Kaikkea hyvää elämääsi, Angus. Kiitos vaikuttavasta romaanista, Olli Jalonen.
Kommentit
Lähetä kommentti