23. elokuuta 2019
Nina Honkanen: Pohjakosketus. Into 2019. 284 s.
- Kaikille pariskunnille tulee joskus riitoja, mutta terveessä riitatilanteessa kenenkään ei tarvitse pelätä. Ei lasten eikä aikuisten.
Repliikki on terapeutin, jonka luokse vaimo on hakeutunut ahdistavassa avioliittotilanteessaan Nina Honkasen uudessa romaanissa Pohjakosketus. Vaimo kuulee asian jo toistamiseen, mutta häneltä menee vielä aikaa sen lopulliseen ymmärtämiseen.
Kirjailija ja toimittaja Nina Honkanen (s. 1968) valmistui joku vuosi sitten seksuaalikasvattajaksi. Se näkyy hyvin hänen juuri ilmestyneestä romaanistaan. Päähenkilö, josta käytetään vain nimeä nainen, pohtii avioliittoaan ja muitakin ihmissuhteitaan paikoittain sellaisella perusteellisuudella, että väsähtämiseltä pelastaa lähinnä Honkasen taitava kielenkäyttö.
LEHTIJUTTUJEN perusteella Pohjakosketus ammentaa paljolti kirjailijan omasta elämästä. Romaanissa kaksi kertaa eronnut kolmen pojan valokuvaajaäiti rakastuu menestyvään kirjailijaan suin päin, vaikka hänen luulisi olevan varovainen. Naisen kaksi vanhinta poikaa ovat jo omillaan, ja miehenkin pojat aikuisia. Tapahtumia kerrotaan naisen näkökulmasta.
Jälkeenpäin ajatellen naisen olisi pitänyt jo muutaman viikon sisällä tajuta, millaiseen mieheen aikoi sitoutua. Kun nainen alkaa odottaa neljättä lastaan, on myöhäistä peruuttaa päätöksiään. Nainen kuvittelee, että kun hän vain yrittää käyttäytyä miehen odotusten mukaan, elämästä tulee kuin tuleekin onnellista.
Narsistiksi osoittautuva mies ei käy vaimoonsa käsiksi mutta huolehtii sättimällä, huutamalla, syyttämällä ja kiroilemalla siitä, että naisen itsetunto on jatkuvasti ruhjeilla ja mustelmilla. Miehen raivokohtaukset puhkeavat täysin arvaamatta mistä ja missä tahansa.
Etkö sä jumalauta osaa lopettaa tota vitun vikinääsi? Pitääkö sua vetää turpaan että sä uskot? Kuka helvetti luulet olevasi? Miten kukaan voi olla noin vitun tyhmä? Sulla on päässä vikaa! Vitun prinsessa, tienaan kaiken rahan ja päätän myös miten niitä käytetään! Sarjaeroaja. Koko kaupunki nauraa sulle jos jätät mut.
Narsistinen mies syyttää ja syyllistää naista omien sanojensa ja tekojensa seurauksista ja elämänsä ja lapsenkin elämän pilaamisesta. Jatkuvasti varuillaan oleva nainen yrittää ennakoida kriisitilanteita, olla miellyttävä ja pyydellä jälkikäteen anteeksi "vääriä" sanojaan, ilmeitään ja tekojaan. - Valitettavan tuttu asetelma terapioissa, luulisin.
KRONOLOGISESTI kerrottuna Pohjakosketuksen perhehelvetti jatkuisi juonellisesti liian samanlaisena - erilaisia riitojen syitä ja riitatilanteita esitellen - , ja siksi romaanin rakenteen rikkominen on ollut paikallaan.
Tarinan aikatasot vaihtelevat vilkkaasti, ja kirjailija elävöittää kerrontaa kursiivilla kirjoitetuilla tekstiviesteillä, sähköposteilla ja litteroiduilla nauhoitteilla. Kun mies ja nainen eivät pysty kommunikoimaan kasvotusten, he kirjoittavat toisilleen kirjeitä, ja heidän poikansa käydessä perheneuvolassa hänen puheensa löytyvät tallenteilta.
Romaanin tukirakenne ja samalla vahvin jännite syntyy naisen dramaattisesta ja mustan huumorin sävyttämästä talvivierailusta pariskunnan mökille. Tv-käsikirjoituksiakin tehnyt Honkanen tietää, miten vierailu on annosteltava tarinaan, jotta lukija pysyy varmasti koukussa loppuun saakka.
Jo romaanin ensimmäinen lause - "Ruumis tuntui naisen käteen kylmältä" - enteilee jotain pahaa tapahtuneen tai tapahtuvaksi. Ikävä vain, että mainio idea romaanin loppumetreillä vähän takkuaa.
ROMAANISSA ASETUTAAN selkeästi naisen puolelle demonista miestä vastaan, mutta uhrautujan ja narsistin roolit voisivat tietysti olla myös päinvastaiset.
Ymmärtämystä narsistin suuntaan romaanissa ei juurikaan heru, vaikka kirjailija vähän pehmentääkin miehen henkilökuvaa surkealla lapsuudella ja hyvillä pyrkimyksillä olla kunnon isä omalle pojalleen. Viimeisessä pitkässä kirjeessään miehelle nainen kuitenkin tekee kohtuullisen tasapuolista yhteenvetoa puolisoiden yhteiselämän rampauttaneista tekijöistä - ja kauniistakin hetkistä.
Romaanin loppusivut runollisine allegorioineen mietityttävät. Tarina umpeutuu jo sitä ennen hyvin ja tyyliin sopivasti, eikä romaanin nimeenkään liittyvä symboliikka vaatisi kertausta. Samaa kuvakieltä on tarjolla jo aiemmin ja selkeämmin:
Nainen tiesi että jokainen pohjakosketuksen jälkeinen aamu tulisi olemaan kuin lasillinen puhdasta ja raikasta vettä, elvyttävää eliksiiriä, josta saisi voimaa jatkaa matkaansa. Pohjakosketusta ja sen jättämiä arpia hän kuitenkin tulisi kantamaan läpi elämänsä.
Pohjakosketus on siis selviytymistarina. Takakansitekstin vihjaus Jotunin Huojuvan talon suuntaan on liioiteltu, mutta rankkaa ja puhuttelevaa tekstiä Nina Honkasenkin avioliittoromaani tarjoaa.
Nina Honkanen: Pohjakosketus
Naimisissa narsistin kanssa
- Kaikille pariskunnille tulee joskus riitoja, mutta terveessä riitatilanteessa kenenkään ei tarvitse pelätä. Ei lasten eikä aikuisten.
Repliikki on terapeutin, jonka luokse vaimo on hakeutunut ahdistavassa avioliittotilanteessaan Nina Honkasen uudessa romaanissa Pohjakosketus. Vaimo kuulee asian jo toistamiseen, mutta häneltä menee vielä aikaa sen lopulliseen ymmärtämiseen.
Kirjailija ja toimittaja Nina Honkanen (s. 1968) valmistui joku vuosi sitten seksuaalikasvattajaksi. Se näkyy hyvin hänen juuri ilmestyneestä romaanistaan. Päähenkilö, josta käytetään vain nimeä nainen, pohtii avioliittoaan ja muitakin ihmissuhteitaan paikoittain sellaisella perusteellisuudella, että väsähtämiseltä pelastaa lähinnä Honkasen taitava kielenkäyttö.
LEHTIJUTTUJEN perusteella Pohjakosketus ammentaa paljolti kirjailijan omasta elämästä. Romaanissa kaksi kertaa eronnut kolmen pojan valokuvaajaäiti rakastuu menestyvään kirjailijaan suin päin, vaikka hänen luulisi olevan varovainen. Naisen kaksi vanhinta poikaa ovat jo omillaan, ja miehenkin pojat aikuisia. Tapahtumia kerrotaan naisen näkökulmasta.
Jälkeenpäin ajatellen naisen olisi pitänyt jo muutaman viikon sisällä tajuta, millaiseen mieheen aikoi sitoutua. Kun nainen alkaa odottaa neljättä lastaan, on myöhäistä peruuttaa päätöksiään. Nainen kuvittelee, että kun hän vain yrittää käyttäytyä miehen odotusten mukaan, elämästä tulee kuin tuleekin onnellista.
Narsistiksi osoittautuva mies ei käy vaimoonsa käsiksi mutta huolehtii sättimällä, huutamalla, syyttämällä ja kiroilemalla siitä, että naisen itsetunto on jatkuvasti ruhjeilla ja mustelmilla. Miehen raivokohtaukset puhkeavat täysin arvaamatta mistä ja missä tahansa.
Etkö sä jumalauta osaa lopettaa tota vitun vikinääsi? Pitääkö sua vetää turpaan että sä uskot? Kuka helvetti luulet olevasi? Miten kukaan voi olla noin vitun tyhmä? Sulla on päässä vikaa! Vitun prinsessa, tienaan kaiken rahan ja päätän myös miten niitä käytetään! Sarjaeroaja. Koko kaupunki nauraa sulle jos jätät mut.
Narsistinen mies syyttää ja syyllistää naista omien sanojensa ja tekojensa seurauksista ja elämänsä ja lapsenkin elämän pilaamisesta. Jatkuvasti varuillaan oleva nainen yrittää ennakoida kriisitilanteita, olla miellyttävä ja pyydellä jälkikäteen anteeksi "vääriä" sanojaan, ilmeitään ja tekojaan. - Valitettavan tuttu asetelma terapioissa, luulisin.
KRONOLOGISESTI kerrottuna Pohjakosketuksen perhehelvetti jatkuisi juonellisesti liian samanlaisena - erilaisia riitojen syitä ja riitatilanteita esitellen - , ja siksi romaanin rakenteen rikkominen on ollut paikallaan.
Tarinan aikatasot vaihtelevat vilkkaasti, ja kirjailija elävöittää kerrontaa kursiivilla kirjoitetuilla tekstiviesteillä, sähköposteilla ja litteroiduilla nauhoitteilla. Kun mies ja nainen eivät pysty kommunikoimaan kasvotusten, he kirjoittavat toisilleen kirjeitä, ja heidän poikansa käydessä perheneuvolassa hänen puheensa löytyvät tallenteilta.
Romaanin tukirakenne ja samalla vahvin jännite syntyy naisen dramaattisesta ja mustan huumorin sävyttämästä talvivierailusta pariskunnan mökille. Tv-käsikirjoituksiakin tehnyt Honkanen tietää, miten vierailu on annosteltava tarinaan, jotta lukija pysyy varmasti koukussa loppuun saakka.
Jo romaanin ensimmäinen lause - "Ruumis tuntui naisen käteen kylmältä" - enteilee jotain pahaa tapahtuneen tai tapahtuvaksi. Ikävä vain, että mainio idea romaanin loppumetreillä vähän takkuaa.
Ymmärtämystä narsistin suuntaan romaanissa ei juurikaan heru, vaikka kirjailija vähän pehmentääkin miehen henkilökuvaa surkealla lapsuudella ja hyvillä pyrkimyksillä olla kunnon isä omalle pojalleen. Viimeisessä pitkässä kirjeessään miehelle nainen kuitenkin tekee kohtuullisen tasapuolista yhteenvetoa puolisoiden yhteiselämän rampauttaneista tekijöistä - ja kauniistakin hetkistä.
Romaanin loppusivut runollisine allegorioineen mietityttävät. Tarina umpeutuu jo sitä ennen hyvin ja tyyliin sopivasti, eikä romaanin nimeenkään liittyvä symboliikka vaatisi kertausta. Samaa kuvakieltä on tarjolla jo aiemmin ja selkeämmin:
 |
| Nina Honkanen. Kuva: Klaus Welp |
Pohjakosketus on siis selviytymistarina. Takakansitekstin vihjaus Jotunin Huojuvan talon suuntaan on liioiteltu, mutta rankkaa ja puhuttelevaa tekstiä Nina Honkasenkin avioliittoromaani tarjoaa.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista