20. elokuuta 2018



Tottelenko lakia vai sydäntäni?


Kamila Shamsien romaani radikalisoitumisesta ja rakkaudesta vaivaa avoimeksi jäävillä kysymyksillään pitkän aikaa


Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa (Home Fire, 2017). Suom. Kristiina Drews. Gummerus 2018. 302 s.



Pakistanilaissyntyisen, Englantiin asettuneen Kamila Shamsien (s. 1973) Joka veljeään vihaa -romaanin alussa on lainaus Sofokleen näytelmästä Antigone: Ne, joita me rakastamme... ovat valtion vihollisia. Lainaukseen tiivistyy romaanin keskeinen tematiikkaa ja lähtöasetelma.

Romaani sai alkunsa Shamsielle esitetystä pyynnöstä kirjoittaa moderni versio Sofokleen Antigone-tragediasta. Kirjailija kiinnostui ajatuksesta, mutta näytelmän sijasta syntyikin romaani, joka voitti tänä vuonna arvostetun Women´s Prize for Fiktion -palkinnon.

Shamsien romaani toimii erinomaisesti, vaikkei Sofokleen Antigonen tarinaa muistaisikaan. Toisaalta se on nopeasti kerrattavissa vaikkapa Kirsti Simonsuuren onnistuneena käännöksenä (Like 2011).

Kun lukee Shamsien romaania Antigone mielessään, vakuuttuu kirjailijan kertomataidoista ja romaanin merkittävyydestä kaksin verroin. Samalla kun ymmärtää, että ihmisyyden peruskysymykset pysyvät yhtäläisinä ajasta ja paikasta riippumatta, ymmärtää, miksi antiikin näytelmiä esitetään jatkuvasti edelleenkin.


ROMAANIN ALKUPERÄINEN nimi Home Fire on suomennoksessa korvattu viittauksella Uuteen testamenttiin. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä seurakuntaa varoitetaan veljesvihasta pariinkin kertaan: Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä (1 Jh. 11) ja Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja -- (1 Jh. 15). Veljeys on Shamsien romaanissa sekä sukulaisuutta että ideologista yhteenkuuluvuutta.

Joka veljeään vihaa kertoo kolmesta Pohjois-Lontoon muslimiyhteisössä varttuneesta pakistanilaistaustaisesta sisaruksesta. Perheen jihadisti-isä on lähtenyt taistelemaan Afganistaniin ja kadonnut sille tielleen. Äidin kuoltua tyttäristä vanhempi Isma on joutunut huolehtimaan perheen kaksosista, sisarestaan Aneekasta ja veljestään Parvaizista.

Kun Isma vihdoin pääsee aloittamaan oman elämänsä ja hankkiutuu opiskelemaan Yhdysvaltoihin, Parvaiz lähtee jäljittämään isäänsä ja on pian Syyriassa Isis-joukkojen palveluksessa sisartensa järkytykseksi ja nopeasti myös omaksi kauhukseen.

Pettyneen ja epätoivoisen nuorukaisen kotiinpaluun mahdollisuudet ovat minimaaliset. Syyriassa muslimiveljet pitävät keinoja kaihtamatta kiinni jäsenistään, ja Britanniaan Isis-joukkoihin pestautunut ei ole enää tervetullut. Isma tottelisi lakia ja taipuisi itkemään veljeä itseksekseen, mutta Aneeka panee kaiken peliin veljensa puolesta.

Valtiovaltaa Shamsien romaanissa edustaa muslimitaustastastaan eroa tekevä sisäministeri Karamat Lone, jonka poika Eamonn mutkistaa tilannetta vielä entisestään rakastumallla Aneekaan.


TAPAHTUMAT ETENEVÄT viitenä "näytöksenä" henkilöittäin näkökulmia vaihdellen. Tapahtumaketjun aloittaa Isma, ja tragedian loppua katsotaan Karamatin silmin.

Itsekin islaminuskoinen Kamila Shamsie tuntee tarkoin Britanniassa asuvien muslimiyhteisöjen ja brittiyhteiskunnan väliset jännitteet. Romaani näyttää, miten muslimien elämä on jo itsessään jatkuvia varmistuksia ja varotoimia, ettei vain vahingossakaan vaikuttaisi epäilyttävältä.

Kun perheestä joku ajattelematon värväytyy muilta salaa jihadistiksi, kotiväen vaikeudet moninkertaistuvat. Lähteneen omaiset koetaan jatkuvaksi uhkaksi, vaikka he tekisivät kaikkensa ollakseen kunnon kansalaisia.

Romaanin keskushenkilöt edustavat erilaisia näkemyksiä siitä, missä määrin on oikein, viisasta ja tarpeellista luopua muslimi-identiteetistään ja mukautua uuden kotimaansa kulttuuriin, mutta taitava henkilökuvaus tekee heistä ennen muuta eläviä, uskottavia, väkevästi tuntevia yksilöitä.

Antigonen tapaan Shamsienkaan romaanissa henkilöt eivät ole vain hyviä tai pahoja, oikeassa tai väärässä; he ovat suurten, ylikäymättömien kysymysten edessä, eikä lukijastakaan ole heitä neuvomaan.

Kun taistelu Parvaizin kohtalosta on kuumimmillaan, sekä Aneeka että Karamat ja ennen pitkää myös Isma ja Eamonn joutuvat vakavasti pohtimaan, kumpi on tärkeämpi ja moraalisesti perustellumpi valinta, valtion vai henkilökohtainen paras, yhteiskuntajärjestyksen varjeleminen vai läheisen ja lähiyhteisönsä rakastaminen.

Valinnan pitkittyessä tilanne räjähtää käsiin.


PALKINTORAATI on kehunut Shamsien romaania mestarilliseksi niin rakenteeltaan kuin teemoiltaan, eikä suotta. Joka veljeään vihaa on vakava puheenvuoro ajankohtaisiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Kiinnostavaa tietoa brittimuslimien ja yleensäkin maahanmuuttajien elämästä saadaan kahden sukupolven kokemana.

Mutta romaani vetoaa voimakkaasti myös tunteisiin. Miltä tuntuu, kun veli karkaa Isisiin? Miltä tuntuu, kun poika kääntyy isäänsä vastaan? Miltä tuntuu, kun sisar muuttuu pakkomielteiseksi ja sanoo irti sisaruutensa? Romaanin liikuttavimpia ja samalla runollisimpia kohtia on Aneekan kuvaus surusta:

-- suru oli kiukkuinen, suru oli lempeä; suru ei nähnyt muuta kuin itsensä, suru näki maailman joka ainoan kipukohdan; suru levitti siipensä laajalle kuin kotka, suru veti itsensä suppuun kuin piikkisika; suru kaipasi seuraa, suru janosi yksinäisyyttä; suru halusi muistaa, halusi unohtaa; suru raivosi, suru ruikutti; suru sai ajan tiivistymään ja laajenemaan - -

Aiheiden ajattomuus, antiikkisuus, puhuttelee ja viehättää. Shamsie ravistelee naisen ja miehen rooleja kuin Sofokles ikään, ja Aneekan ja Eamonnin rakkaudessa on paljon samaa kuin Romeon ja Julian ikiaikaisessa tarinassa. Antiikin näytelmien kuorollakin on romaanissa paikkansa: sen estradina on nyt sosiaalinen media.

Lähimmäs antiikin tragedioita Joka veljeään vihaa tulee vaikuttavassa loppukohtauksessaan. Se on niin dramaattinen ja aistimuksellinen, että tuntuu, kuin olisi seuraamassa elävän teatteriesityksen loppuhuipennusta. Säälittää, pelottaa, kauhistuttaa ja itkettää.

Suosittelen romaania yhtä "intohimoisesti" kuin palkintoraati.


Kamila Shamsie. Kuva:Zain Mustafa





















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit