Iida Turpeinen: Elolliset

8. elokuuta 2018

Älä luule, että sinä olet jotain 

Tapio Koivukarin vahva historiallinen romaani noitavainojen Islannista on pääteemoiltaan iätön ja ajaton

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär. Johnny Kniga, 2018. 282 s.





     Ei Hyväniemi turhaan ollut hyväniemi, oli isäni Thórdur usein sanonut. Ehkä uhmallaankin ylpistellen, hyvän paikan asujaa monet kadehtivat.
    Kunnes kaikki muuttui, ja toiset kavahtivat Hyväniemen väkeä.

Tapio Koivukarin (s. 1959) 1600-luvulle sijoittuva historiallinen romaani Poltetun miehen tytär kertoo heti aluksi, minkä kohtalokkaan virheen Islannin Rantojen kihlakunnassa Árnesin pitäjässa Hyväniemen kärjessä asustava Thórdur on tehnyt joutuessaan syytetyksi noituudesta. Tanskalais-norjalainen kirjailija Aksel Sandemose on romaanissaan Pakolainen ylittää jälkensä  (1933) antanut ilmiölle nimen Janten laki.

Janten lain ensimmäinen sääntö kuuluu: Älä luule. että sinä olet jotain, ja loput kymmenen täydentävät samaa ajatusta. Pienyhteisössä kenenkään ei pidä kuvitella olevansa muita parempi, tietävänsä tai osaavansa enemmän. Itsensä korottajat alennetaan armotta, äläkä luule, että kukaan välittää sinusta.

Hyväniemen isäntä Thórdur on toimissaan hyvin menestynyt turskan- ja hainpyytäjä, jonka itse veistettyä, komeaa kahdeksanhankaista muut katsovat syrjäkarein. Kun Thórdur lisäksi taitaa pitäjän parhaana vanhat riimut ja taiat eikä suostu vähättelemään osaamistaan, ei tarvita kuin sopiva sytyke ja häntä ollaan yksissä miehin syyttämässä synneistä pahimmasta: noituudesta.


TUOTTELIAS Koivukari tunnetaan erityisesti Selkämeren saaristoon ja länsirannikolle sijoittuvista romaaneista. Vuonna 2016 hän sai Runerberg-palkinnon teoksellaan Unissasaarnaaja. Siinä kirjailija  kuvaa, kuinka köyhän mökinmiehen 13-vuotias tytär alkaa nähdä näkyjä ja saa horrossaarnoillaan aikaan pienimuotoisen herätysliikkeen.

Koivukarin kiinnostuksen hengelliseen liikehdintään ja joukkosuggestioon ymmärtää hyvin, kun tietää hänet teologiksi. Se, että Poltetun miehen tytär sijoittuu Islantiin (jälleen merimiljööseen!) ja ilmestyykin samanaikaisesti sekä Suomessa että Islannissa, selittyy sillä, että Koivukari on ansioitunut islantilaisen kirjallisuuden suomentaja ja hänen aiempaakin tuotantoaan on ilmestynyt islanniksi. Kirjailija on myös asunut Islannissa vuosina 1989-1993.

Poltetun miehen tyttäressä hallitsemattoman tapahtumavyöryn aloittaa Hyväniemeen piiaksi vastoin kotiväkensä toiveita hankkiutunut nuori nainen Gudrún. Lisää todisteita Thórdurin veljeilystä pimeiden voimien kanssa saadaan, kun kirkossa alkaa tapahtua kummia. Nuoret naiset alkavat yksi toisensa perästä kirkua ja kouristella niin, että heitä on pakko kantaa ulos kesken kirkonmenojen.

Thórdurin tyttäreen Mangaan "villihenget" eivät kuitenkaan tartu, ja se tietysti todistaa, että pitkiä runoelmia vanhoista sankareista laulava ja lääkintätaitojakin osaava neito on isänsä kaltainen ja noita hänkin.


ROMAANI etenee kertojia vaihdellen. Isän ja tyttären lisäksi tapahtumia käyvät läpi piika Gudrún ja kaksi hengenmiestä pastorit Thorvardus ja Tómas.

Pastorit ovat aikaansa katsoen tolkun miehiä. He ymmärtävät perinteiden arvon eivätkä tuomitse vanhoja tarinoita, tapoja ja uskomuksia, elleivät ne riitele tai kilpaile kirkon kanssa. Mutta kun joukkohysteria voimistuu, hekään eivät mahda mitään sille, että polttoroviot alkavat rätistä.

Noitaepäilyjen ja -syytösten keskellä ihmisten elämä on jatkuvaa väärän ja oikean miettimistä, järjen ja uskon  yhteensovittelua ja toinen toisensa kyräilyä. Koivukari on taitava ihmismielen seuloja ja kuvaaja. Kun joukkosuggestio saa vallan, syyllisiksi leimatut alkavat itsekin epäillä olevansa paholaisen palvelijoita.

Uskonnollisen hulluuden virrassa Pastori Thómaksen ja nuoren Mangan rakkaustarina tarjoaa hienoja suvantoja ja antaa toivoa terveemmästä ja valoisammasta huomisesta. Niinpä Poltetun miehen tytär ei olekaan vain historiallinen romaani, jännäri ja kauhukertomus vaan myös lempeä rakkaustarina ja sellaisena ihan toisenlainen, kuin kansipaperin kuva panee kuvittelemaan.


KOIVUKARIA on kiitelty erinomaisesta luonnonkuvauksesta, ja hänen maisemissaan ja miljöissään on nytkin miellyttävä liikkua. Koivukari kuvaa henkilöiden työt ja askareet tarkoin ja luotettavasti, ja fakta ja fiktio tuntuvat yhtä tosilta ja oikeilta. Toden illuusiota vahvistaa myös romaanin sopivasti vanhahtava kieli.

Pastorit tietysti koristavat puhettaan raamatullisilla termeillä ja kuvilla, mutta myös isä ja tytär kertovat askareistaan, havainnoistaan ja ajatuksistaan nautittavan aistimuksellisesti, ovathan he vanhan runoperinteen haltijoita ja sellaisina sanan taitajia hekin.

Pääteema sanan mahti tulee romaanissa pitkin matkaa esiin monina variaatioina. Sanaa käytetään sekä hyvän että pahan palveluksessa, voittoisimmin kuitenkin hyvän asialla.

Romaanin tärkeimpiä ajatuksia on, ettei ihminen elä ainoastaan kuivakalasta vaan hän tarvitsee myös tarinoita. Kun Manga laulaa vanhoista sankareista kertovia runoja talvikalaan tulleille kalamiehille, miehet katsovat häntä "kohottuneina ja kiitollisina". Kuin olisin ravinnut heitä ja antanut heille jotain merkittävää.

Ja merkittäväähän Manga heille tarjoilikin, sillä traanituikun valo ja hyvä sana, ääneen luettu tai laulettu, tarinaa eteenpäin vievä tai taitavasti runomuotoon taottu, kaikki ne lupasivat hengen voittoa aineesta ja valon pimeydestä. Ulkona riehuva pimeys ja koillismyrsky ei ollut se, joka maailmassa viimeksi voiton saisi. Ei ammotusten kita, vaan viheriä ruoho ja kapustarinnan laulu.

Taidatkos paremmin muotoilla ansiokkaan kaunokirjallisuuden - Koivukarinkin romaanin - tehtävän ja merkityksen.

Tapio Koivukari. Kuva: Veikko Somerpuro