maanantai 14. toukokuuta 2018

14. toukokuuta 2018

   


Kevyt ja kupliva Shakespeare-päivitys 

Anne Tylerin äkäpussi kesyyntyy vain tasa-arvoon asti  




Anna Tyler: Äkäpussi (Vinegar Girl). Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2018. 229 s.


Vaikuttaa epäilyttävän kaupalliselta panna kirjailijat kirjoittamaan Shakespearen klassikkonäytelmiä nykyromaaneiksi, mutta kannattaa olla ennakkoluuloton. Jos brittikustantamo Hogarth Pressin masinoiman sarjan seuraavatkin Shakespeare-uusinnokset ovat avausromaanin veroisia, en pidä ideaa ollenkaan huonona.

Sarjan käynnistää yhdysvaltalaisen Anne Tylerin (s. 1941) tulkinta Shakespearen näytelmästä Kuinka Äkäpussi kesytetään. Tulossa ovat mm. Jo Nesbøn versio Macbethistä, Margaret Atwoodin tulkinta Myrskystä, Edward St. Aubyn romaani Kunigas Learista ja Tracy Chevalierin Othello-versio. Sarjan kaikkien suomennosten on luvattu ilmestyvän 2018-2021.


ANNE TYLER on nimennyt romaaninsa lyhyesti Äkäpussiksi, ja hyvä niin, sillä nimihenkilöä ei niinkään kesytetä kuin taivutellaan. Monessa muussakin asiassa Tyler on lähtenyt omille teilleen, lukijan onneksi.

Jo romaanin lähtöasetelma on kekseliäs.

Professori ja leskimies Battista tutkii laboratoriossaan autoimmuunisairauksien hoitoa yhdessä assistenttinsa Pjotr Tserbakovin kanssa. Venäläisen Pjotrin viisumi on kuitenkin umpeutumassa ja koko tutkimus uhkaa sen vuoksi kariutua.

Professori keksii, että järjestämällä vanhimman tyttärensä Katen naimisiin assistenttinsa kanssa hän ratkaisee kaksikin ikävää pulmaa. Kun "Pjootorin"" viisumi uusitaan, tutkimustyö saa lisäaikaa ja samalla kolmikymppisiään lähestyvä Kate pelastuu vanhaksipiiaksi jäämiseltä.

Tarhatätinä eli lastenhoitajana työskentelevä Kate on kuitenkin toista mieltä, eikä tämän suorapuheisen ja omapäisen modernin naisen päätä ole helppo kääntää. Myös Maahanmuuttovirasto panee kapuloita rattaisiin vaatimalla kaikennäköisiä dokumentteja parisuhteen vakavuudesta.


ROMAAANIN JUONI rakentuu juonimiselle. Alkuperäistekstin kehyksen ja sivujuonet Tyler on karsinut ja keskittyy Katen naittamiseen. Leskiprofessorin perheeseen kuuluu kyllä toinenkin tytär, teini-ikäinen kaunotar Pupu, mutta hänen roolinsa on, paitsi olla Katen kontrasti, viedä omalta osaltaan juonta eteenpäin.

Tylerin Äkäpussin juoni kulkee kepeästi välistä tavanomaisinkin kommelluksin ja kääntein, mutta Shakespeare-raamit tekevät lukemisesta kiinnostavan ja pitävät yllä hyvää mieltä koko tarinan pituudelta.

Esikuvaansa verrattuna Tylerin romaani on huomattavasti uskottavampi. Äkäpussi etenee loogisesti ja sen henkilöt toimivat perustellusti. Koska Tyler kirjoittaa henkilöistään hyvin tavallisia, jopa arkipäiväisiä ihmisiä, heidän elämäänsä on helppo sukeltaa mukaan.

Perheessään äidin virkaan joutunut Kate on kotitöissä kaikkea muuta kuin ehtoisa emäntä, eivätkä kohtaukset lastentarhassa osoita hänessä olevan liiemmin äidillisiäkään piirteitä. Hänen rosoinen käytöksensä on varsin epäsosiaalista mutta vetää samalla vastustamatta puolelleen, niin että hänen pehmenemistään seuraa pelon sekaisella jännityksellä.

Isä Battistasta Anne Tyler tekee hassahtavan, vain omaa työtään arvostavan ja sille täydellisesti omistautuneen professorityypin, ja Pupussa kirjailija pääsee kuvaamaan teinityttöä kaikkine ikäiselleen ominaisine kommervenkkeineen.

Pjotrin henkilökuvassa leimallista on hänen vierasmaalaisuutensa, hänen oudot tapansa ja erityisesti hänen kielenkäyttönsä. Yhdysvaltalainen lukija saa Pjotrin repliikeistä paljon enemmän irti kuin käännöstä lukeva, mutta suomentaja Tarja Lipponen on tehnyt hyvää työtä myös suomalaislukijoiden nautinnoksi.


ROMAANIN KESKIÖSSÄ ovat maahanmuutto ja siihen liittyvät kieli- ja kulttuurierot eli yleismaailmalliset asennekysymykset.

Kun Pupu yrittää torpedoida Katen avioaikomukset, hän vaatii Katea ajattelemaan, miltä tuntuu asua samassa asunnossa, kun tyyppi ei sano ole hyvä ja kiitos tai hymyile, kun pitää hymyillä, ja ajattelee, että kun kysytään, mitä kuuluu, pitää oikeasti kertoa, mitä kuuluu! - -  eikä ikinä sano, että varmaankin ehkä niin ja niin, vaan aina suoraan päin naamaa, että sinä olet väärässä ja tämä on paha ja tuo on tyhmä. Mustaa ja valkoista, ei mitään siltä väliltä - -.

Pupu puhuu asiaa, mutta ei ymmärrä asian ydintä ja katsoo tilannetta vain Katen kannalta. Kate tajuaa, mistä on pohjimmiltaan kyse. Kun vierasmaalaisena joutuu näkemään vaivaa saadakseen itsensä edes kuta kuinkin ymmärretyksi, kyse ei ole epäkohteliaisuudesta, saati tyhmyydestä. Kyse on kielestä, tiivistää Tyler Katensa suulla.

Reippaimmin kantaväestö saa kritiikkiä Pjotrilta. Kun hän vihdoin uskaltaa purkaa sisintään, hän ihmettelee, miten kaikki käyttäytyvät kuin olisi lahja saada olla Amerikassa. Ihmiset vaikuttavat ystävällisiltä, rennoilta ja epävirallisilta ja sammuttavat sitten puhelimensa. - Onko ihme, että maahanmuuttaja on hämillään ja tuntee koti-ikävää!


TOINEN NÄKYVÄ TAVOITE Tylerillä näyttää olevan miesten ja naisten roolien ravistelu. Tylerin Äkäpussissa asiat ovat Shakespeareen verrattuna ihan toisella tolalla.

Tylerin romaanissa sukupuolten välisissä suhteissa ei Shakespearen tapaan alisteta, alistuta eikä käytetä väkivaltaa. Tylerin Äkäpussi taistelee ihmiselle tilaa olla oma itsensä, ja sitä tilaa tarvitsevat Tylerillä myös miehet!

En lainkaan ihmettele, että aluksi Shakesperen näytelmään epäillen tarttunut Tyler tunnustaa vilpittömästi: "Kirjaa oli valtavan hauska kirjoittaa! Se oli ihan namia!"

Sellaiselta se tuntuu lukijastakin. Mukavaa kesäluettavaa!

Anne Tyler. Kuva: Michael Lionstar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti