tiistai 8. toukokuuta 2018

8. toukokuuta 2018


"Olen aina rakastanut aplodeja!"


Merete Mazzarellan elämäkertaromaani Suomen ensimmäisestä naisprofessorista sukeltaa sekä historiaan että itsenäiseen naissieluun


Merete Mazzarella: Alma. Edelläkävijän tarina. Suom. Raija Rintamäki. Tammi 2018. 270 s.



     Olen aina halunnut niin kovasti tulla yksilöksi, olla yksilö, luoda itseni, että tuskin tiedän kuka olen. Pidin kymmenet vuodet päiväkirjaa, olen kirjoittanut pari tuhatta sivua muistelmia, mutta kirjoittamalla en ole tainnut niinkään löytää itseäni kuin eksyä itsestäni.
    Ajatella, jos vasta nyt olenkin todella oma itseni?


Tällaisia miettii vähän ennen kuolemaansa 78-vuotias Alma Söderhjelm Saltsjöbadenin sanatoriossa Ruotsissa 1940-luvun lopussa. Merete Mazzarellan (s. 1945) vastikään ilmestynyttä elämäkertaromaania Alma - Edelläkävijän tarina lukiessa tulee usein mieleen, että monologiaan pitävän Alman ajatukset käynevät paljolti yksiin kirjailijan ajatusten kanssa.

Toisaalta Alman tarina tarjoaa runsaasti samastumispintaa lukijallekin. Niin erikoislaatuinen kuin Alma Söderhjelmin elämä oli, Mazzarella kirjoittaa romaaniinsa rohkeasti ja lohdullisesti myös yleispäteviä naisena olemisen ja vanhenemisen tuntoja.


EDELLÄKÄVIJÄ Alma Söderhjelmistä (1870-1949) tuli monessakin suhteessa. Jo ylioppilaaksi kirjoittaminen vaati 1800-luvun lopulla keisarillisen "vapautuksen sukupuolesta", ja harva nainen jatkoi opintojaan yliopistossa. Ennen vallankumousta Alma Söderhjelm oli Venäjän valtakunnan ainoa naisdosentti, ja 1927 hänet nimitettiin Turkuun Suomen ensimmäiseksi naisprofessoriksi.

Alma Söderhjelmin erikoisala oli Ranskan historia, mutta toisen näyttävän uran hän teki kirjailijana, toimittajana ja pakinoitsijana 1920-luvulta lähtien pääosin Ruotsissa. Jotain Söderhjelmin persoonasta kertoo se, että hänen oppilaansa Börje Colliander vertasi  professorinsa Turkuun tuloa "hyvin kiharretun pommin putoamiseen Auran rauhalliseen kaupunkiin".

Ruotsissa rohkea oman tiensä kulkija viihtyi boheemeissa tukholmalaisissa taiteilija-, kirjailija- ja teatteripiireissä. Niinpä hänen veljensä Werneri tuhahtaakin Mazzarellan romaanissa: Jos haluatte tietää jotain Almasta, kysykää Tukholman siveyspoliisilta.

Mazzarella ei merkitse näkösälle, milloin kirjoittaa dokumentteja ja milloin sepitettä, mutta jälkisanoissaan hän kertoo pysyttelevänsä Alman elämäntarinan suhteen faktoissa ja käyttäneensä runsaasti eri lähteistä poimittuja lainauksia. Monologi itsessään on kuitenkin fiktiota, ja Alman ajatukset on kirjoitettu kirjailijan vapautta käyttäen.


PROKURAATTORI Söderhjelmin yksitoistalapsinen perhe oli tyttövoittoinen. Tyttäriä oli aikuisten mielestä kahtalaisia, kauniita mutta tyhmiä ja rumia mutta älykkäitä, ja Alma luokiteltiin pienestä pitäen jälkimmäisiin. Ehkä osittain siksi Alma "Söderkelmi" raivasi niin määrätietoisesti tiensä tiedemaailmaan ja esiintyi niin impulsiivisesti ja vapaamielisesti  taiteilijapiireissä, kuin sittemmin teki.

Alman tieteentekoa Mazzarellan romaanissa kuvataan varsin vähän, vaikka Alma on suorastaan intohimoinen työntekijä, "työhullu", kuten hän itse määrittelee itsensä. Koko elämänsä läpäisevänä  johtoajatuksena vanha Alma pitää yksilöllisyyden tavoittelua. Hän tunnustaa aina halunneensa erottua muista, olla ainutlaatuinen, yksilö.

Mazzarella kuvaa eloisasti Alman eri elämänvaiheita ja elinympäristöjä, ajan ilmiöitä ja tapakulttuuria. Esiin nousee historian käännekohtia ja tuttuja ja tuntemattomiakin nimiä historian lehdiltä. Alman ystävä- ja tuttapiiriin kuuluu niin Suomessa kuin Ruotsissa monia julkisuuden henkilöitä ja varakkaita auttajia, joiden hulppeat asumukset tarjoavat tuotteliaalle tutkijalle ja kirjailijalle mukavat työntekopuitteet.

Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Vanha Alma tunnustaa rauhattoman elämäntapansa seuraukset: yksinäisyytensä ja kodittomuutensa. En saanut jäädä minnekään, kaikki oli aina tilapäistä.


VOISI KUVITELLA, että Almasta olisi tullut tulinen naisasianainen. Sellaiseksi vanha Alma ei kuitenkaan itseään miellä.

"Sukupuolestaan vapautettu" halusi kyllä olla miesten vertainen mutta rakastaa silti "naisellisia turhuuksia". Mazzarellan Alma miettii olemustaan: Olen halunnut olla sekä mies että nainen tai sitten jokin kolmas. En ole halunnut valita, en ole koskaan halunnut tyytyä.

Mazzarella kirjoittaa Almansa elämään runsaasti rakkausseikkailuja, mutta ihmeteltävän usein vapaan rakkauden puolustaja rakastuu vääriin miehiin ja jää itse pitkiksi ajoiksi ansaan. Vanhana hän katselee suhteitaan realistisesti ja hienoisella itseironialla, mutta uhriksi hän ei itseään tunnusta, vaikka jääkin perheettä.

Mazzarellan henkilökuva Alma Söderhjelmistä on värikäs ja vivahteikas. Nuori ja työikäinen Alma on elinvoimainen ja räiskyvä mutta myös tahditon ja pisteliäs. Hän tuntuu näkevän elämänsä voittoisana ja kadehdittavana. Vanha Alma on särmikäs. Hän on edelleen taistelija mutta äreä taistelija.

Romaanin loppua kohden Alman tarina alkaa traagistua. Voimien vähetessä itsenäisestä ihmisestä tulee avuton, toisten hoivan varassa eläjä.

Merete Mazzarellan kuvaus vanhan Alman asteittaisesta luovuttamisprosessista osuu ja sattuu. Samalla Mazzarella kuitenkin kirjoittaa "professoria" hoitavan sisar Hedvigin ja hänen hoivattavansa suhteeseen sellaista lähentymisen lämpöä, että valovoimaisen tahtoihmisen elämäntarina saa kuin saakin levollisen ja hellän päätöksen.

Kiinnostava, monitasoinen ja ajatteluttava romaani. Kiitokset myös suomentaja Raija Rintamäelle.

Merete Mazzarella. Kuva: Karolina Ek





1 kommentti:

  1. Myös minä kiitän suomentajaa, sillä tekyin liitävyys miellyttää. Mazzarellan kirja on kaikin puolin kiinnostava: tyyliltään, sisällöltään, henkilövalotukseltaan ja rakenteeltaan. Alma sai arvoisensa romaanin.

    VastaaPoista