13. elokuuta 2015
Yhdysvaltalaisen George Saundersin (s. 1958) ensimmäinen suomennettu teos, novellikokoelma Joulukuun kymmenes on kerännyt lehtiarvosteluissa ristiriitaisia kommentteja.
ALUSSA on kieltämättä hankaluuksia, mutta ennen kaikkea kirjallisista syistä. Saundersin tapa mennä henkilöidensä pään sisälle ja edetä heidän ajatustensa ja poukkoilevan puheensa virrassa ei suju aivan logiikan lakien ja lukijan ennakko-odotusten mukaan. Heti alkunovellissa "Kunniakierros" on suostuttava teini-ikäisiksi ja otettava omakseen heidän kielenkäyttönsä ja tapansa katsella ja arvottaa maailmaa.
Parissa novellissa päähenkilön pään sekoittavat kemialliset aineet. Niistä "Ritarillinen fiaskoni" vaikuttaa lähinnä laajennetulta vitsiltä, jota ei pelasta edes mainio vanhahtavaksi kääntyvä kielenkäyttö, mutta kuluneesta laboratorioasetelmastaan huolimatta "Pakoa hämähäkin sydämestä" seuraa varsin intensiivisesti mm. kokoelmalle muutenkin leimallisen härskin hyväksikäyttöteeman vuoksi.
Lähiöelämää amerikkalaisittain
George Saundersin novellit naurattavat ja hirvittävät
George Saunders: Joulukuun kymmenes. Suom. Markku Päkkilä. Siltala 2015. 230 s.
Yhdysvaltalaisen George Saundersin (s. 1958) ensimmäinen suomennettu teos, novellikokoelma Joulukuun kymmenes on kerännyt lehtiarvosteluissa ristiriitaisia kommentteja.
Kun yksi kehuu kokoelmaa yhtenäiseksi, hullunhauskaksi, tukevasti tämän päivän Yhdysvaltoihin ankkuroituvaksi ja "moraalisella ilotulituksella tekopyhyyden taivasta rummuttavaksi" (Jukka Petäjä, HS 14.6.2015), toinen moittii sitä hajanaiseksi, vähäveriseksi ja sarkasmiltaan väsyneeksi "tyhmempien päällä pomppimiseksi" (Pekka Jäntti, Keskisuomalainen 27.5.2015).
Ketä pitäisi uskoa? Parasta tutustua Saundersiin itse.
ALUSSA on kieltämättä hankaluuksia, mutta ennen kaikkea kirjallisista syistä. Saundersin tapa mennä henkilöidensä pään sisälle ja edetä heidän ajatustensa ja poukkoilevan puheensa virrassa ei suju aivan logiikan lakien ja lukijan ennakko-odotusten mukaan. Heti alkunovellissa "Kunniakierros" on suostuttava teini-ikäisiksi ja otettava omakseen heidän kielenkäyttönsä ja tapansa katsella ja arvottaa maailmaa.
Pian kuitenkin tapahtuu jotain merkillistä. Kun nuorten käyttäytymistä seuraa yhtä aikaa kahdesta näkökulmasta, ulkopuolisen aikuisen ja naiivin teini-ikäisen, se on samanaikaisesti ymmärrettävää ja absurdia, koomista ja karmeaa. Hurjinta on, että Saundersin kohdevalossa paistattelee oikeastaan nuoria ympäröivä hullu maailma.
Novelleissa on välillä myös tyhjäkäyntiä, ja joku teksteistä joutaisi poiskin, mutta eikö näin ole aina. Kokoelmassa kuin kokoelmassa on tekstejä, jotka jäävät mieleen, ja niitä, jotka häipyvät päästä jo seuraavan kertomuksen kynnyksellä. Mieltymykset vaihtelevat lukijoittain.
Parissa novellissa päähenkilön pään sekoittavat kemialliset aineet. Niistä "Ritarillinen fiaskoni" vaikuttaa lähinnä laajennetulta vitsiltä, jota ei pelasta edes mainio vanhahtavaksi kääntyvä kielenkäyttö, mutta kuluneesta laboratorioasetelmastaan huolimatta "Pakoa hämähäkin sydämestä" seuraa varsin intensiivisesti mm. kokoelmalle muutenkin leimallisen härskin hyväksikäyttöteeman vuoksi.
KIELTÄMÄTTÄ Saundersin henkilöillä menee huonosti. Jos he eivät ole jo syrjäytyneitä, he ovat ainakin luisumassa syrjään. Nuoria kiusataan, ja aikuisilla on takanaan rikoksia ja ihmissuhdeongelmia. On köyhyyttä ja kodittomuutta. Sotaveteraani ei pääse kiinni tavalliseen elämään, ja syöpäsairas haluaa siitä pois.
Pääsääntöisesti henkilöt ovat kouluttamattomia ja monet myös saamattomia, tyhmiäkin. Mutta vaikka heidät on kuvattu sellaisina myös naurettaviksi, ei heitä syyllistetä, saati tuomita. He ovat yksinäisiä, yksin jätettyjä ja pelastumista odottavia, kuvitelmista ja haaveista lohtunsa ja voimansa hakevia ja sellaisina myötätuntoa herättäviä.
Saundersin kritiikki kohdistuu selvääkin selvemmin yhdysvaltalaisen ja siinä sivussa koko länsimaisen elämänmenon ja arvomaailman vääristymiin. Kokoelman novellit arvostelevat omaperäisellä satiirillaan rahan ylivaltaa, järjetöntä keskinäistä kilpailua ja kateutta, pärjäämisen pakkoa, häviämisen hävettävyyttä, vähäosaisten nöyryyttämistä, omahyväisyyttä ja kerskailua.
Novellissa "Pentu" Saunders havainnollistaa hiuksia nostattavin rinnastuksin perheiden eriarvoisuuden, ja "Paimenkirjeen" positiivisuuspuhe henkilöstön työpanoksen parantamiseksi on hävettävän tuttu suomalaisillekin työntekijöille taannoin niin muodikkaista tsemppisessioista.
Tulevaisuuteen viittavissa "Semplica-päiväkirjoissa" perheenisä haluaa hinnalla millä hyvänsä pysyä pärjääjien kastissa ja palkkaa hänkin tyttärensä syntymäpäivien pihakoristeiksi mikrosiimaan ripustettavia siirtolaistyttöjä. Karmeaa? Miten niin? Mitäpä kunnon isä ei tekisi tyttärensä onnen takaamiseksi, varsinkin kun voi samalla auttaa hädässä olevia lähimmäisiään!
HUOMATTAVAN USEIN Saundersin novellit käsittelevät vanhempien ja lasten vääristyneitä suhteita. Kun lapset ovat vanhemmilleen pelkkiä onnistumisprojekteja, heistä kasvaa itserakkaita lähimmäistensä pompottelijoita tai omiin maailmoihinsa vetäytyviä kummajaisia. Ei hyvältä näytä.
Kokoelman niminovellissa Saunders antaa kuitenkin auringon vähintään pilkottaa tumman pilvirintaman takaa ja tarjoaa hyvän ihmisen ja hyvän elämän kriteereiksi näkyvästikin aivan muuta kuin edellisissä novelleissa haviteltua sosiaalista ja taloudellista menestystä.
Aiempien novellien nyrjähdykset ikään kuin oikenevat, satiiria tihkuneet repliikit onnistumisista ja onnesta muuttuvat uusissa yhteyksissä vakavasti otettaviksi, ja jopa tyyli rauhoittuu ja perinteistyy.
Minulle Joulukuun kymmenes oli kaikkiaan mukavasti erilainen, erikoinen ja mietityttävä lukukokemus.
Tulevaisuuteen viittavissa "Semplica-päiväkirjoissa" perheenisä haluaa hinnalla millä hyvänsä pysyä pärjääjien kastissa ja palkkaa hänkin tyttärensä syntymäpäivien pihakoristeiksi mikrosiimaan ripustettavia siirtolaistyttöjä. Karmeaa? Miten niin? Mitäpä kunnon isä ei tekisi tyttärensä onnen takaamiseksi, varsinkin kun voi samalla auttaa hädässä olevia lähimmäisiään!
HUOMATTAVAN USEIN Saundersin novellit käsittelevät vanhempien ja lasten vääristyneitä suhteita. Kun lapset ovat vanhemmilleen pelkkiä onnistumisprojekteja, heistä kasvaa itserakkaita lähimmäistensä pompottelijoita tai omiin maailmoihinsa vetäytyviä kummajaisia. Ei hyvältä näytä.
Kokoelman niminovellissa Saunders antaa kuitenkin auringon vähintään pilkottaa tumman pilvirintaman takaa ja tarjoaa hyvän ihmisen ja hyvän elämän kriteereiksi näkyvästikin aivan muuta kuin edellisissä novelleissa haviteltua sosiaalista ja taloudellista menestystä.
Aiempien novellien nyrjähdykset ikään kuin oikenevat, satiiria tihkuneet repliikit onnistumisista ja onnesta muuttuvat uusissa yhteyksissä vakavasti otettaviksi, ja jopa tyyli rauhoittuu ja perinteistyy.
Minulle Joulukuun kymmenes oli kaikkiaan mukavasti erilainen, erikoinen ja mietityttävä lukukokemus.
Kommentit
Lähetä kommentti