tiistai 10. helmikuuta 2015

10. helmikuuta 2015


Ennen oli laivat puuta...


Petri Tamminen: Meriromaani. Otava 2015. 142 sivua.


...miehet oli rautaa, hiiohoi!

Petri Tammisen uudessa Meriromaanissa purjehditaan vielä vanhan laulun hengessä prikeillä, parkeilla ja kuunareilla, vaikka höyrylaivat tekevät jo vauhdikkaasti tuloaan. Merikapteeni Vilhelm Huurna kuljettaa aluksillaan rahtia Hampuriin, Liverpooliin ja Arkangeliin, mutta kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.

Huurna onkin Tammiselle tyypillinen antisankari. Mieleen nousevat kirjailijan aiemmat romaanihenkilöt ja erityisesti edellisen teoksen Rikosromaanin epäonninen ja kohtalon koettelema komisario Usko Vehmas.

Jostain merkillisestä syystä kapteeni Huurnan komentoon uskotut laivat haaksirikkoutuvat yksi toisensa perään. Jos kohdalle ei satu myrsky tai salakavala matalikko, laivasta tulee hylkytavaraa enemmän tai vähemmän mystisissä törmäyksissä. Eikä kapteenilla mene sen paremmin naissuhteissaankaan.

Ei siis ihme, että "merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista". Kyse on tammismaisesta reppanasta, joka kuitenkin on pyrkimyksissään suora ja vilpittömyydessään ja naiiviudessaan ihastuttavan sympaattinen. Suorastaan vastustamattoman hänestä tekee hänen vankkumaton optimisminsa.

Ei ole tilannetta, josta Vilhelm Huurna ei kaivaisi esiin jotain myönteistä, ja samanlaista tyyntä ja yritteliästä mielenlaatua osoittavat ne hänen kotipuolensa Askaisten isännätkin, jotka hänet merille varustavat. "Eivät he häneltä merionnea pyytäneet vaan sitä että hän purjehtisi heidän laivaansa."

Niinpä Reipas I:n ja II:n tilalle ruvetaan kohta haverien jälkeen rakentamaan omien metsien puista kolmatta ja sen jälkeen ovat vuorossa vielä Onni, Rauha ja Armokin.


ASKAISTEN isäntien neuvonpitoja lukiessa tulee pakostakin mieleen Volter Kilpi ja Alastalon salissa. Tyyliltään minimalistinen Meriromaani on jopa huvittavuuteen asti Alastalon salin täydellinen vastakohta, mutta henkilöasetelmissa, kokoustilanteissa ja yksityiskohdissa havaitsee tämän tästä hilpeitä yhtäläisyyksiä tassujalkaisia sohvia myöten.

Hersyvimmillään Tammisen huumori on kirjailijan kuvatessa isäntiensä keskusteluja laivanrakennuspuiden ja vaimojen olemuksesta ja lämpimimmillään hänen luodatessaan kapteeninsa mietteitä itsestään ja yleensä elämästä.

Tammisella on ihailtava taito kylvää äärimmäisen lakoniseen tekstiinsä tiheästi monimielisiä ajatuksia ja aforistisia tiivistyksiä. Niinpä sivumäärältään vaatimaton Meriromaani on runsaasti enemmän kuin napakoiden lauseidensa summa. Se ei ole vain hauska vaan myös viisas ja vähän surumielinenkin kirja.

Mitä onni on, sitä Tamminen selvitteli jo vuonna 2008 samannimisessä romaanissaan. Onnen tavoittelun ympärille rakentuu Vilhelm Huurnankin elämäntarina. Jonkinlaisia rakennuspuita sen saavuttamiseen löytyy: asenne Huurnalla on kohdallaan, ja sekin auttaa, kun ymmärtää, että "onni on onnenkauppaa". - Tammisen tulevasta tuotannosta saamme varmasti lisävalaisua onnen edellytyksiin. 


4 kommenttia:

  1. Hei Raija! Oletko arvostellut Skiftesvikin uusinta romaania (Runeberg-palkittua) jossakin? T. Huhtalan Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Olen tehnyt siitä arvostelun Alma median lehtiin. Muita lehtiä en ole seurannut, mutta Pohjolan Sanomissa juttuni oli viime vuonna 19. elokuuta. Iloiset terveiseni sinulle! Raija

      Poista
  2. Hei! Ei tule enää valitettavasti Pohjolan Sanomia, niin en ole nähnyt. Mietin, onko Skiftesvik jo aika toistava teemoissaan.

    Aurinkoista viikonloppua! Tuula

    VastaaPoista
  3. Meriromaani oli mukava talvilomakirja! Palatessa arkeen on hyvä muistella Huurnan oppia etukäteen murehtimisten haitallisuudesta:

    "Muistettavaa Huurnalla oli enemmän kuin hän muisti. Monesti sattui, että hän ei päässyt aamulla lainkaan ylös, kun yritti muistaa kaiken.....Hän rupesi pääsemään aamulla ylös vasta, kun huomasi, että hänellä on oikeus olla laiska ja ryhtyä töihinsä heti, töitään muistelematta. Hän huomasi myös, että todelliset työt olivat sittenkin helpompia kuin ne mielessä tehdyt."

    VastaaPoista