sunnuntai 29. marraskuuta 2015

29. marraskuuta 2015


Unennäkijöiden vastustamaton vastarintaliike


Emmi Itärannan toinen romaani on fantasia diktatuurin kukistumisesta




Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos 2015. 335 s.


Fantasiaromaanin ystävät ovat olleet haltioissaan. Emmi Itäranta yltää toisessa romaanissaan Kudottujen kujien kaupunkin vähintään yhtä komeaan suoritukseen kuin maailmallakin hienosti menestyneessä esikoisessaan Teemestarin kirja (2012). Monien mielestä mennään reilusti sen ylikin. 

Menestystä lienee vauhdittanut osin se, että Canterburyssa asuva kirjailija kirjoittaa romaaninsa sekä suomeksi että englanniksi. Mutta menestystä ei tulisi ilman kirjallista lahjakkuutta, ja Emmi Itäranta on taitava sekä verbaalisesti että tarinansepittäjänä. Kun lisäksi fantasia on jo pitkän aikaa ollut nuorten lukijoiden suosikkigenreä, en lainkaan ihmettele, että Itärannan salaperäinen, hehkuva ja monikerroksinen proosa houkuttaa ja koukuttaa fantasiaan tottuneita.

Kudottujen kujien kaupunki palkitsee eri-ikäisiä lukijoita eri tavoin. Nuoriso innostunee mystisestä ympäristöstä ja jännittävästä juonesta, aikuiset enemmänkin romaanin tyylistä, symboliikasta ja eri suuntiin haarovista kulttuurisista viitteistä.


ROMAANISSA ELETÄÄN jossain määrittelemättömässä ajassa muusta maailmasta erillään olevalla, kanaalien halkomalla ja tulvien koettelemalla saarella. Liikennettä ylläpidetään vedessä ja ilmassa kulkevilla gondoleilla, ja valo tuotetaan levän avulla.

Saarikaupungissa vallitsee tarkka hierarkia. Kaikilla on tehtävänsä ja paikkansa Seittien, Sanojen ja Tahrattujen Taloissa, mustemestarien työpajoissa, satamassa jne. Puhtaan Unen Museossa asukkaat käyvät pakollisessa vuotuisessa tatuointitilaisuudessa, ja kaiken yllä kohoavassa Tornissa kahdeksanjäseninen Neuvosto valvoo naamiot kasvoillaan saarelaisten lainkuuliaisuutta. Rikoksista raskauttavin on unien näkeminen ja sairauksista pahin unien näkemisen leviäminen eli unirutto.

Päärooli tarinassa on nuorella Eliana-nimisellä kutojalla, jonka salaisuudet - unennäkö ja lukutaito - uhkaavat paljastua, kun hän joutuu jakamaan makuusoppensa ulkosalta löydetyn, kielettömäksi rusikoidun ikäisensä nuoren naisen kanssa. Vieraaseen syntyvän kiintymyksen myötä Elianalle tulee pakottava tarve ottaa selvä hänen kohtalostaan. Samalla alkavat kirkastua myös saaren aiemmat vaiheet ja nykyiset salaisuudet, ja tehtävä saa uusia ulottuvuuksia.

Kun hyvä nousee pahaa vastaan, romaanin juoni mutkittelee hyvinkin perinteisesti erilaisissa pelottavissa kohtauksissa, kiperissä tilanteissa, kiinnijäämisissä ja täpärissä pelastumisissa, ja taistelu vaatii sankaruutta.


Kuva: Heini Lehväslaiho
ELÄYTYMINEN on tietysti olennainen osa lukunautintoa, mutta analyyttinen lukija odottaa ja saa romaanilta muutakin. Itärannalla on uskomaton taito taikoa reaalimaailman hyvinkin rankoista aineksista fantasiaa, josta materiaalin alkuperä on kuitenkin edelleen tunnistettavissa ja tulkittavissa.

Tuho ja valtarakenteet olivat Itärannan tarkastelun kohteina jo Teemestarin kirjassa. Siinä ympäristökatastrofi uhkaa makean veden loppumisena, uudessa romaanissa valtakuntaa koettelevat tulvat ja tuli. Molemmissa eletään totalitaarisessa järjestelmässä, jossa elämästä on tullut epäinhimillistä ja toisinajattelusta hengenvaarallista.

Vallankäytön keinot tuovat mieleen natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton, vaikka niihin ei suoraan viitatakaan. Propaganda, spektaakkelit, ilmiannot, vangitsemiset ja pakkotyö pitävät tatuoinnein merkityt ihmiset peloissaan ja kuuliaisina. Ja kuitenkin aina on joukossa niitä, jotka näkevät kulissien taakse, tunnistavat järjestelmän valheellisuuden ja alkavat etsiä ympäriltään kaltaisiaan kyseenalaistajia, rakentaa vastarintaliikettä.

Itäranta ei kuitenkaan sorru mustavalkoisuuteen. Joutuessaan tasapainottelemaan omantuntonsa ja hengenvaaran välillä Elianan on pakko myöntää, että valinnoilla on aina puolensa ja hintansa. Se on katkeraa mutta hyväksyttävä.


KIELETTÖMÄN ja sanattoman avuttomuus ja lukutaidottoman alistaminen ja ohjailtavuus ovat romaanin läpikäyviä teemoja. Romaanin sanantuhkausnäytökset ja naisten lukutaidottomuus herättävät hyvinkin eläviä mielikuvia reaalitodellisuudesta.

Sen sijaan uniennäkemisen kielto johtaa ajatukset aivan toisaalle, piilotajuntaan.

Unethan voivat olla miellyttäviä ja ahdistavia, parantavia ja pahentavia, enteitä ja kertausta. Elianan toistuva yöllinen kamppailu "painajan" kanssa on tulkittavissa monella tapaa, mutta sen ilmeinen yhteys Henry Fuselin kuuluisaan Painajainen-maalaukseen avaa jälleen uuden tulkinnallisen vaihtoehdon. Freudinsa lukenut arvaa, minkäsuuntaisen.

Muutenkin romantiikan salaperäisiin seitteihin verhoutunut voimakkaan visuaalinen romaanikerronta ottaa vauhtia kuvataiteista - ainakin minun luennassani. Kuvakudoksilla on niin merkittävä rooli romaanin tapahtumaympäristöissä, että tavan takaa näkökenttään hiipii kuvia upeista keskiaikaisista seinävaatteista, sellaisista, joita kudotaan mm. Tracy Chevalierin romaanissa Neito ja yksisarvinen.

Kun Itärannan lyyrinen kieli vielä entisestään voimistaa tarinan omalaatuista, arvoituksellista kudosmaisuutta, Kudottujen kujien kaupungille  voi ehdoitta ennustaa menestyksekästä tulevaisuutta.

Henry Fuseli: The Nightmare (1781), Detroit, Institute of Arts

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti