Brit Bennett: Äidit

 

Äitejä hyvässä ja pahassa 

Brit Bennet: Äidit (The Mothers, 2016). Suom. Maria Lyytinen. Tammi 2023. 297 s.

Äidit on yhdysvaltalaisen Brit Bennettin (s.1990) esikoisteos. Bennettiltä on jo aiemmin julkaistu suomeksi hänen toinen romaaninsa Mikä meidät erottaa (2020). Nuori lahjakas kertoja kuvaa molemmissa romaaneissaan mustien elämää siinä määrin taitavasti, että hänen vertaamisensa Toni Morrisoniin on hyvinkin ymmärrettävissä.

Toisaalta Äidit-romaanin aiheet ja teemat ovat niin yleispäteviä, että ne koskettavat ihan kaikkia ihonväriin katsomatta, ja Bennettin psykologisesti tarkkoihin ja perusteltuihin henkilökuviin uskoo ja samastuu lukija kuin lukija.

ROMAANIN TAPAHTUMAT KESKITTYVÄT Etelä-Kaliforniassa sijaitsevaan pieneen, konservatiiviseen rannikkokaupunkiin Oceansideen, joka on kirjailijankin kasvukaupunki. Paikan elämää säätelee voimakkaasti paitsi merijalkaväen tukikohta myös Upper Room -kirkon toiminta.

Bennett rakentaa romaaninsa pääasiassa kaikkitietävän kertoja varaan mutta antaa tasaisin välein äänen myös seurakunnan naisille, joita on syystä verrattu kreikkalaisten tragedioiden kuoroon. Naiset kertovat me-muodossa seurakunnassa ja sen liepeillä tapahtuvista asioista ja kommentoivat niitä tuomiten tai hyväksyen.

Vaikka iäkkäät "kirkkoäidit" ovat pitkälti juorukuoro, he ovat myös seurakunnan kivijalka. He hoitavat kirkossaan mitä erilaisimpia käytännöllisiä ja sosiaalisia tehtäviä ilman palkkiota, tunnustusta ja saarnaoikeutta. Instituutionaalista valtaa heillä ei siis ole, mutta he ovat tarkkasilmäisiä ja -korvaisia ja tehokkaan tiedonvälityksensä avulla pystyvät pitämään seurakuntalaiset varsin tiukassa kontrollissa, jos kohta turvassakin pahalta maailmalta.    

Yksi häpeällisistä synneistä tapahtuu, kun vasta äidittömäksi jäänyt 17-vuotias Nadia Turner alkaa odottaa lasta pastorin pojalle Luke Sheppardille. Urheillessa jalkavamman saaneen Luken tulevaisuus tuntuu juuttuneen Oceansideen, mutta Nadia on juuri saanut opiskelupaikan korkeakoulusta eikä aio jättää mahdollisuuksiaan käyttämättä. Niinpä Nadia hankkiutuu raskaudenkeskeytykseen poikaystävän mielipiteistä piittaamatta, ja asia pidetään salassa.

MUTTA JOS NUORET KUVITTELIVAT, että elämä jatkuu abortin jälkeen entisellään, he erehtyivät pahasti. Ennemmin tai myöhemmin tapahtuma muuttaa sekä heidän että heidän läheistensä elämää ratkaisevasti. 

Tarinan rakenteen kannalta abortti on lähinnä katalysaattori, joka käynnistää romaanin varsinaiset tapahtumat ja sisäisen juonen. Keskeisin jännite syntyy salailusta ja siitä, milloin salaisuus paljastuu ja mihin se johtaa itse kunkin elämässä.

Kun kapinoiva, elämyksiä janoava ja seksuaalisesti aktiivinen Nadia ystävystyy nuhteettoman, vetäytyvän seurakuntanuoren Aubreyn kanssa, ystävyys ihmetyttää lukijaakin. Kohta kuitenkin alkaa ymmärtää, että hehän etsivät toisistaan hukassa olevia puoliaan: Nadia tyyneyttä ja syyttömyyttä, Aubrey rohkeutta ja itsenäisyyttä.

Asetelma on samantapainen kuin kaksostyttöjen roolit romaanissa Mikä meidät erottaa. Vahvan emotionaalisen siteen Nadian ja Aubreyn välille synnyttää molempien kipeä äitisuhde. Tytöt viihtyvät toistensa äidittömässä maailmassa, vaikka äideistä vaietaankin.

Nadian äiti on tehnyt itsemurhan, ja tytär tuntee äitinsä hylänneen hänet. Suruunsa sulkeutuneesta isästä ei ole impulsiivisen, piikikkään tyttären auttajaksi. Aubrey puolestaan on äitinsä laiminlyömä ja äidin miesystävän hyväksikäyttämä ja paennut ahdistavaa tilannetta sisarensa ja tämän valkoisen naiskumppanin luokse ja Upper Roomin äidinhelmoihin.

Lukella on äiti, mutta pastorin rouva omistaa kaiken aikansa seurakunnalle, paitsi kun poika on pulassa. Silloin äiti hoitaa asian ja uhkaava katastrofi on vältetty, ainakin äidin mielestä. 

VIELÄ YHDEN NÄKÖKULMAN äitiysteema saa, kun  opiskelemaan lähtenyt Nadia joutuu palaamaan Oceansideen ja kohtaamaan onnellisesti avioituneet Luken ja Aubreyn. Vaatii aikamoista taitoa mahduttaa romaaniin myös lapsettomuuskysymys, mutta Brit Bennett onnistuu hämmästyttävän hyvin, eikä hän jätä Lukeakaan pelkäksi statistiksi.

Kirkkoäideillä on omasta kokemuksestaan vahvaa näyttöä mitättömistä miehenretaleista, ja he pitävät papinpoikaa röyhkeänä pelehtijänä. Bennett kuitenkin kirjoittaa Lukesta myötätuntoisesti. Miksi kukaan ei kysy, mitä hän olisi tahtonut? Miksi hänet sivuutettiin, vaikka kyse oli hänenkin lapsestaan?

Silti kirjailijaa näyttää kiinnostavan erityisesti naisten asema. Mustista koostuvassa seurakunnassa sallitun ja kielletyn rajat ovat selvät, ja naisen kuuluu suostua osaansa, oli se kuinka kurja tahansa. Abortti ei saa kirkkoäideiltä missään oloissa hyväksyntää. Valkoiset tytöt joutuvat pulaan aivan yhtä usein kuin me mustatkin. Mutta me olimme sentään niin kunnollisia, että pidimme pulmamme.

Kun Nadia palaa kotikonnuilleen parempiosaisena ja kiehtovine kuulumisineen, kirkkoäidit pitävät häntä pöyhkeänä ja kohtelevat kärkevästi. Kukaan ei mieti, millaisen taistelun tulosta hänen menestyksensä on. Tuntuu, kuin kirjailija kertoisi osin omista kokemuksistaan.

Yliopistomaailmassa Nadia on keskellä valkoisia opiskelijoita, jotka ihastelevat itserakkaasti opinahjonsa edistyksellisyyttä ja suvaitsevaisuutta, mutta odotteli ravintoloissa palvelua muita pidempään, kohtasi valkoisia tyttöjä, jotka olettivat hänen kävelevän jalkakäytävän loskaisella puolella, humalaisen pojan huutelemassa hänelle salsaklubin edessä, että hän oli mustaksi tytöksi nätti.

YLEENSÄ BENNETT VERHOAA terävät huomionsa eläviksi arkipäivän esimerkeiksi ja tehostaa kerrontaansa osuvin vertauksin: rankat kuolemat jäävät hampaankoloon kuin rustoinen liha, varttuessaan tytöt limittyvät äitinsä kanssa kuin ompelukuvio, ja paremmasta haaveilevan naisen mieli on kuin pitkän narun päässä keikkuva ilmapallo, jota hän ei aina muista keriä lähemmäs.

Sujuva, pisteliäs ja täyteläinen kerronta tekevät Äideistä nautittavaa luettavaa, mutta se on muutakin kuin hieno lukuromaani.

Painavan kirkko- ja yhteiskuntakritiikkinsä ohella Äidit porautuu samoihin salailun ja syyllisyyden kysymyksiin kuin sittemmin Mikä meidät erottaa -romaani. Kirjailija tarjoaa jo esikoisteoksessaan vahvan näytön siitä, mitä kipeät, häpeällisiksi koetut salaisuudet saavat aikaan paitsi kantajissaan myös heidän ihmissuhteissaan. Tuskin koskaan mitään positiivista? 

Brit Bennett. Kuva: Emma Trim