Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela - Olisit villiä villimpi

  

Elämä miesneron rinnalla on vaativaa mutta värikästä 

Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela - Olisit villiä villimpi. WSOY 2021. 528 s.

En tiennyt Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) vaimosta Mary Gallen-Kallelasta (1868-1947) juuri mitään ennen Helena Ruuskan kirjoittamaa elämäkertaa Olisit villiä villimpi. Ruuska on käynyt läpi valtavan lähdeaineiston tutkiessaan, millainen rooli ja merkitys Marylla oli kuuluisan miehensä työssä ja elämässä.

Erityisen painon elämäkerrassa saavat ansaitusti ne sadat kirjeet, joita Mary kirjoitti niin aviomiehelleen kuin muillekin läheisilleen. Juuri niiden avulla tuntee pääsevänsä lähelle Maryn arkea ja juhlaa, vastoinkäymisiä, puurtamista ja seikkailuja, intohimoja ja onnen hetkiä.

Ylipäänsä tuntuu hyvältä, kun suurmiesten vaimot alkavat vihdoinkin nousta esiin historian pimennoista sekä elämäkertaromaaneissa että elämäkerroissa. Ruuskan Mary Gallen-Kallela -teosta voi mainiosti suositella myös romaanien ystäville, niin värikästä ja jännittävää luettavaa kirja tarjoaa.

Välistä on muutenkin mukava lukea biofiktion sijasta lujasti faktoihin nojaavaa elämäntarinaa. Saa jotakuinkin uskoa lukemaansa ja tehdä tarjolla olevista tiedoista omia tulkintojaan.

KÄRSIVÄLISYYTTÄ Marylta (o.s. Slöör) vaaditaan runsain mitoin rauhattoman taiteilijan rinnalla, mutta se on koetteilla jo ennen avioliittoakin. Kesti nimittäin usean vuoden, ennen kuin hovineuvos Slöör suostui antamaan tyttärensä puolisoksi varattomalle taidemaalarille. Axel Gallénilta avioliiton odottelu sujui Pariisissa huomattavasti helpommin. Siitä pitivät huolen opiskelu ja vapaamielinen taiteilijaelämä.

Mary oli aikanaan varsin moderni nainen. Paitsi että hän halusi valita itse puolisonsa, hän tahtoi olla mahdollisimman tasavertainen miehensä kanssa. Mary opiskeli pianistiksi, ja vaikka hän joutui luopumaan konserttipianistin urasta, opetustyötä hän teki läpi elämänsä eikä esiintyminenkään jäänyt hänelle vieraaksi.

Erityisen kiinnostavaa oli lukea, miten monipuolista apua ja tukea Akseli Gallen-Kallela sai vaimoltaan. Ei Mary suotta kirjoita me-muodossa, kun hän kertoo äidilleen mm. Sammon taonta -maalauksen tekovaiheista.

Kodin töiltä ehtiessään Mary sekoittelee värejä ja välistä maalaakin jotain. Hän puhdistaa Akselin maalausvälineitä, tekee kehyksiä ja pitää miehensä kädet lämpiminä, kun tämä työskentelee ulkosalla. Kun Akseli kaipaa musiikkia työntekoaan siivittämään, Mary asettuu rakkaan soittimensa ääreen ja nauttii itsekin musisoinnista. Ja tietysti hän istuu paljon miehensä mallina.

Puolisoiden kirjeenvaihto osoittaa, miten syvää ja "villiä" rakkautta he tunsivat toisiaan kohtaa. Mary on kirjeissä miestään pidättyväisempi, mutta Akselin kirjeet osoittavat, että vaimosta kyllä löytyy intohimoa ja rohkeutta. Aviomiehen pitkät ulkomaanmatkat eivät aina ole hyväksi puolisoiden suhteelle, mutta kriiseistä päästään yli, eikä Akseli lakkaa vakuuttelemasta, miten paljon kaipaa vaimoa poissaollessaan.

YLEENSÄ AKSELI TAHTOO Maryn mukaansa, ja seikkailunhaluinen Mary näyttää lähtevän mielellään, vaikka puolison uhkarohkeus ja matkoilla kohdatut vastukset ovat välillä pelottavaa luettavaa.

Jo häämatka Karjalan laulumaille 1890 on paljon muutakin kuin kauniita maisemia  ja Aino-tarun mallina poseeraamista, ja silti Mary lähtee "reppusällinsä" mukana parin vuoden perästä uudelleen erämaahan. 65 kilometriä kohti Paanajärveä kuljetaan enimmäkseen jalkapatikassa. Akseli kantaa matkatavaroita, Marylla on selässään perheen esikoinen, yksivuotias Marjatta. Toisessa kädessä hänellä on laukku, toisessa koivunoksa sääskien karkottamiseksi.

Erämaaretkeilyyn verrattuna oleskelut Euroopan suurkaupungeissa tuntuvat huviretkiltä. Vaikka rahasta on alituinen pula, Pariisissa sitä hupenee hulvattomasti erilaisiin juhliin ja kulttuuririentoihin. Ja Pariisissa on tietysti hankittava myös uusia muotivaatteita paitsi itselle lähisuvunkin naisväelle.

Mary ei kuitenkaan vaikuta turhamaiselta. Hänen yhteiskuntaluokassaan pukeutumiselle pannaan suuri paino, eikä sitä voi laiminlyödä. Samalla kirja näyttää, miten vähällä perhe tiukan paikan tullen selviää Maryn ahkeruuden, taloudellisuuden ja kekseliäisyyden ansiosta. Minne tahansa asetutaan vähän pitemmäksi aikaa, Maryllä on heti kädet mullassa, ja ruuan lisää poimitaan lähimetsistä. 

Ruoveden hirsiseinäisestä ateljeekodista Kalelasta tulee pariskunnan kaivatuin kiintopiste asuin- ja kesäpaikkojen vaihtuessa tiheään tahtiin. On vaikea ymmärtää, miten Mary suostuu moiseen kiertolaiselämään. Kun Akseli äsken kaipasi maaseudun ja erämaan rauhaan, kohta hänen on jo pakko päästä katsomaan, mitä maailmalla tai vähintäänkin Helsingin taiteilijapiireissa tapahtuu.

Ja taas kerran Mary pakkaa muuttokuormaa. 

PERHEEN JÄNNITTÄVIMMÄT MATKAT suuntautuvat Afrikkaan (1909-1911) ja Amerikkaan (1923/1924-1025), mutta niillä Mary on vapaa taloustöistä. Ei ihme, että hänestä on Kenian ilmaston, maisemien ja nairobilaisen elämänmenon ja safarielämysten jälkeen vaikea jättää hyvästit Afrikalle, eikä New Mexicon Santa Fen adobe-talosta ja Chicagon kulttuurielämästä eroaminen ole helppoa sekään.

Elämäkerrasta välittyy hyvin ajalle tyypillinen suhtautuminen Afrikkaan ja afrikkalaisiin. Kantajat raahaavat isäntäperheen safariretkelle jopa kylpyammeen, ja isäntä osoittaa miehisyyttään metsästämällä leijonia, sarvikuonoja, puhveleita ja virtahepoja. Jopa 11-vuotiaalla kuopuksella Jormalla on oma ase ja aseenkantajansa.

Maryn suhtautumisessa amerikkalaisiin ja amerikkalaisuuteen voi siinäkin erottaa tietynlaista ylemmyyttä, ja uusia ihmisiä tavatessaan Mary on yleensäkin nopea tekemään luonnearvioita. Sitä ihmettelin usean kerran, miten muutoin sopeutuvan ja arkitöitä kaihtamattoman Maryn taloudessa palvelijat vaihtuvat jatkuvasti. Akselin malleiksi oppimattomat kansanihmiset suostuvat kohtuullisen hyvin.

Liian vaativaksi tai herraskaiseksi Marya on vaikea kuvitella. Mutta taiteilijaluonne hänkin on, ja siksi oikea pari taloudellisesti taitamattomalle, ailahtelevalle ja nopealiikkeiselle miehelleen.

Kun Akseli päättää ilahduttaa Marya, hän ostaa tälle Kalelaan urut - vekselillä! Kesällä 1904  Akseli hankkii Keitele-ajeluilleen kahdeksanmetrisen mahonkiveneen, vaikka talous on niin tiukilla, että Mary tekee huusholliin pannulappuja Akselin ikivanhoista pyöräilyhousuista.

 

RUUSKAN TEOS on täynnä hauskoja pikku detaljeja, jotka samalla valaisevat mainiosti pariskunnan luonteita ja keskinäistä suhdetta. Vaikka tarkoitus ei ole varsinaisesti esitellä Akselin työskentelyä tai hänen teostensa syntyprosesseja, niistäkin käy ilmi monenlaisia erikoisia seikkoja ja vaiheita.

Myös kulttuurihistoriallisesti elämäkerta on aikamoinen aarrearkku. Tietysti esiin nousevat ennen kaikkea yläluokan, oppineiston ja taiteilijapiirien elämäntavat ja -arvot, mutta Olisit villiä villimpi on lisäksi naisten historiaa. 

Mary Gallen-Kallelan elämän sijoittuminen vuosisadan vaihteen molemmin puolin näyttää, millaisia muutoksia naisten elämässä tapahtuu historiamme murrosvaiheissa. Erämaaelämä ja sodat opettavat Marylle arjessa selviytymisen taitoja, lapset tuovat iloa ja toiveita mutta myös huolta ja murhetta, ja mitä pidemmälle aika joutuu, sitä useammin kuolemakin vierailee lähipiirissä.   

Loppua kohden elämäkertaan tulee yhä tummempia sävyjä perheriitojen vuoksi, mutta siitä huolimatta kirjasta jää hyvin valoisa jälkikuva. Maryn henkilössä on ihastuttavaa välittömyyttä ja suoruutta ja sopivasti arvoituksellisuutta ja säröä. Lukemisen jälkeen tuntee olleensa tekemisissä mielenkiintoisen ja samalla todellisen, inhimillisen ihmisen kanssa.

Helena Ruuska. Kuva Veikko Somerpuro