Kjell Westö: Tritonus

 Irti itsepetoksen kahleista 

Kjell Westö: Tritonus. Suom. Laura Beck. Otava 2020. 447 s. 

Kjell Westön (s. 1961) uuden romaanin nimi Tritonus viittaa musiikkiin. Ylinouseva kvartti, paholaisen intervalli, kielletty keskiajalta aina valistuksen aikaan, selittää romaanin toinen päähenkilö termiä ja lisää: Se kuulostaa samalta kuin Linda Blairin hämähäkkikävely rappusia alas "Manaajassa".

Maailmankuulu kapellimestari Thomas Brander rakennuttaa fiktiiviseen saaristokuntaan Ravaisiin ökyhuvilaa ja on nimennyt sen Casa Tritonukseksi. Naapurinaan hänellä on koulukuraattori ja harrastelijamuusikko Reidar Lindell, paikallisen Rainbow-bändin keskinkertainen ykköskitaristi.

Aluksi tuntuu siltä, että nämä viisikymppisensä ylittäneet yksinäiset miehet elävät aivan eri maailmoissa, mutta ennen pitkää he alkavat lähentyä ja löytää toistensa avulla uudenlaisia näköaloja musiikkiin ja elämään.

Westön romaanissa puhutaan paljon sekä klassisesta että kevyestä musiikista. Tarina pitää kuitenkin tiukasti otteessaan, vaikka jompikumpi tai ehkä molemmatkin musiikin alueet olisivat jääneet vieraiksi. Toki tietämättömänä hukkaa osan merkityksellisiä viitteitä, mutta Westön kerronta on niin mukaansa tempaavaa ja rikasta, että ohitukset tuskin haittaavat nautintoa.

PINTATASOLLA ROMAANISSA tapahtuu monenlaista liikettä päähenkilöiden ja paikkakuntalaisten välillä. Ongelmia ja ristiriitoja nousee esiin niin rakennusprojektin kuin soittamisen tiimoilta. Pienen yhteisön ihmissuhteet eivät muutenkaan ole aina mutkattomia, ja kylässä on myös omat saaste-, pakolais- ja uusnatsikysymyksensä.

Tärkeimmät liikahdukset ja murtumat löytyvät kuitenkin päähenkilöiden sisältä. Kun Westö avaa heidän sisintään sopivan hitaaasti ja pienin paljastuksin, romaanin jännite ei herpaannu hetkeksikään. 

Branderin taloprojekti, ajopeli ja laatuviinit antavat miehestä naapurille, kyläläisille ja lukijallekin aluksi varsin ikävän vaikutelman: itseään täynnä oleva, rahoillaan leveilevä maailmanmies tulee näyttämään kyläläisille heidän maailmansa fyysisen ja henkisen pienuuden.

Tosiasiassa Branderin ura on jyrkässä alamäessä, viimeisin rakkaussuhde on katkennut, maine kolhiintunut ja mieli taannoisessa lentokenttäiskussa järkkynyt. Suurmiehen itsetunto on pirstaleina, ja hän elää jatkuvassa pelossa. Ennen pitkää kapellimestarin kohtalo alkaa näyttäytyä traagisena, varsinkin, jos sitä vertaa naapurin seesteiseen elämään.

Mutta aivan kohdallaan eivät ole Lindellinkään asiat, vaikka hänen avuliaasta olemuksestaan, töistään ja kalastus- ja bändiharrastuksistaan voisi olettaa kaiken olevan harmoniassa. Lindell ikävöi edelleen vuosia sitten kuollutta vaimoaan, eikä suhde maailmalla lääkärinä olevaan tyttäreenkään ole niin läheinen, kuin isä toivoisi.

YKSI ROMAANIN PÄÄTEEMOISTA on itsepetos. Brander yrittää epätoivoisesti todistaa itselleen, että on vielä iskussa niin musiikkielämässä kuin naissuhteissaan. Lindell torjuu yhtä sitkeästi kipeät nuoruus- ja avioliittomuistonsa.

Molempien kohdalla erityisesti nuoren polven tehtäväksi jää nostaa totuus esiin, pakottaa hylkäämään valheelliset turvarakenteet, tunnustamaan väärintekonsa ja laiminlyöntinsä, hyväksymään tosiasiat ja - hellittämään.

Branderin poika läksyttää isäänsä ja hänen sukupolveaan kohtuuttomuudesta ja hedonismista: Te ette ymmärrä että kaikkea ei tarvitse maksimoida. Sitä voi elää hyvää elämää muutenkin.

Juuri hyvän elämän etsimisestä on kyse jo romaanin alussa, kun Brander seuraa ilmeisen kateellisena Lindellin kalastuspuuhia tai kuuntelee hänen bändinsä autotalliharjoituksia. Onko pakko olla paras? Onko pakko pysytellä huipulla keinoja kaihtamatta?

Ja onko pakko päästä toteuttamaan itseään muista välittämättä? Muuan sivuhenkilöistä puolustelee uskottomuuttaan ja päätöstään jättää miehensä sanomalla, että hänellä oli oikeus tehdä omia päätöksiä, joskin myös velvollisuus toimia viisaasti ja kaikkien hyödyksi, ja nyt hän oli päättänyt näin.  

Opettamisen ansaan Westö ei lankea, mutta riveiltä kyllä paljastuu sama kuin Lindellin tyttären myöhemmästä repliikistä: - - minne ihminen joutuukin, hän on velvollinen ottamaan muut huomioon. Eikä se ole pelkästään taakka, se voi olla myös avain rauhaan ja tasapainoon.

NAUTIN TRITONUKSESTA ennen kaikkea psykologisesti taitavana kahden vanhenevan miehen kriisin kuvauksena.Westö nostaa esiin myös yhteiskunnallisia ongelmia mutta lähinnä ajankuvan luomiseksi. Näkyvimmin päähenkilöiden elämään vaikuttavat luonto ja musiikki.

Ihmisen rikkoutunut luontosuhde näkyy romaanissa monella tavalla. Luonnosta vieraantunut Brander mystifioi ja pelkää luontoa; Lindelliä, luonnossa eläjää, huolestuttaa sen saastuminen. Romaanissa on monia merkkejä ilmastonmuutoksesta ja ympäristötuhojen salakavalasta saapumisesta saaristoidylliin.

Useimmiten Westö kirjoittaa luontokuvauksistaan ja -kohtauksistaan näkyvän vertauskuvallisia, enteellisiä tai henkilöiden mielialoja myötäileviä. Supikoirien yölliset touhut tai äkäisen ukkometson ärhentely nostattavat tunteita ja tihentävät tunnelmaa. Jotain humorististakin kohtauksista löytyy.

Kaiken yllä kaareutuu kuitenkin musiikin avara taivas. Westö käyttää materiaalinaan yhtä suvereenisti Gustav Mahlerin sinfonioita ja Benjamin Brittenin War Requiemiä  kuin The Waterboys -yhtyeen Fisherman´s Bluesia ja Tim Hardinin 1960-luvun hittejä. Aivan erityinen rooli romaanissa on sen läpi kulkevalla Mozartin Klarinettikonserton hitaalla osalla.

VOINEE LIIOITTELEMATTA sanoa, että Tritonus on oodi kaikenlaiselle musiikille ja musisoinnin ilolle. Lindell vertaa soittamista parhaimmillaan armon hetkeen,

- - kuin olisi ollut olemassa lintu nimeltä sattumasirkku, joka lenteli levottomana ympäri maailmaa ja laskeutui milloin minnekin, missä ihmiset tarvitsivat vapauden hetkeä, silmänräpäyksen helpotusta siitä pimeydestä, joka usein varjostaa elämää.

Ja kun Brander nostaa saariston kesätapahtumassa klarinetin huulilleen ja aloittaa ystäviensä kanssa Mozartin konserton Adagio-osan, hän tietää, että seuraavat neljäsataa sekuntia - - maailma olisi yksinkertainen ja kaunis, ja lisäksi myös ehjä ja ymmärrettävä.

Suosittelen lukemisen välipaloiksi pistäytymisiä romaanin molempiin musiikkimaailmoihin. Miksi jättää hieno lukukokemus sanan varaan, kun kirjailija selvästi tarjoaa myös musiikkiherkkuja!

Kjell Westö. Kuva: Marica Rosengard