Jenny Offill: Ilmastoja
Kuinka toimia katastrofin lähetessä?
Jenny Offill: Ilmastoja (Weather, 2020). Suom. Marja Luoma. Gummerus 2020. 205 s.
Yhdysvaltalainen Jenny Offill (s. 1968) valloitti kansainväliset kirjamarkkinat romaanillaan Syvien pohdintojen jaosto (Dept. of Speculation, 2014). Kirja ilmestyi suomeksi 2018 ja herätti meilläkin suurta huomiota omaperäisyydellään. Uusimmassa kirjassaan Ilmastoja kirjailija käyttää samanlaista pirstaleista kerrontatyyliä mutta tekee teräviä huomiota perhepiirin lisäksi koko yhdysvaltalaisesta yhteiskunnasta.
Romaanin päähenkilö ja havaintojensa kirjaaja on brooklyniläinen yliopiston kirjastonhoitaja Lizzie. Hän kertoo muutamalla lauseella päivän mittaan kohtaamistaan ihmisistä, erilaisista sattumuksista, puuhistaan, perheestään ja sukulaisistaan ja kirjaa samalla ylös vastaansa tulevia kiinnostavia tietoja ja pikkutapahtumia. Katkelmien aiheet vaihtelevat tärkeistä kepeisiin ja jopa triviaaleihin.
LIZZIEN TYÖT lisääntyvät, kun hän lupautuu vastaamaan entisen mentorinsa Sylvian podcastin sähköposteihin. Podcast käsittelee ilmastonmuutosta, ja vähitellen myös Lizzietä alkavat askarruttaa ympäristökysymykset.
Offillin romaani on kuitenkin kaukana tavanomaisista dystopioista. Siinä ei keskitytä kuvaamaan, mitä kaikkea kauheaa on tulossa, vaan yritetään kuvata sitä, miten tavallinen keskiluokkainen perheenäiti reagoi saamaansa tietoon uhkaavista ympäristömuutoksista.
Kun vaara lähestyy hitaasti eikä juuri vaikuta jokapäiväiseen elämään, sen torjuminen ei helposti kanavoidu aktiiviseksi toiminnaksi. Mutta Lizzien arki ei muutu oleellisesti senkään takia, että hänellä ei yksinkertaisesti ole aikaa perehtyä kunnolla ympäristöasioihin.
Monien kaltaistensa naisten tavoin hänellä on lähellään suuri määrä muitakin huolehdittavia kuin kirjava asiakasjoukkonsa: on mies ja poika, huumeista eroon pyrkivä veli ja tämän perhe, vanheneva äiti ja apua kaipaavia ystäviä ja tuttavia.
Lizzien ajasta menee niin suuri osa toisten kuuntelemiseen ja heidän ongelmiensa ratkomiseen, että hänen aviomiehensä Benin mielestä perhe olisi todella rikas, jos vaimo olisi oikea psykiatri.
LIZZIEN KÄYTTÄYTYMINEN on poukkoilevaa ja välillä koomistakin, ja hänen itseironiansa lisää sen humoristisuutta. Hönen elämäntilanteessaan on kuitenkin sellainen annos uskottavuutta, että hänet on pakko ottaa tosissaan.
Uskon, että erityisesti monet keski-ikää lähestyvät naiset löytävät hänestä paljon itseään. Pitäisi revetä moneen suuntaan ja olla samalla hyvännäköinen, -tuulinen, älykäs ja tiedostava. Ei ihme, että itsekontrolli välillä lipsuu.
Korostuneimmillaan Offillin sirpaleinen kerrontatyyli on romaanin alussa, kun kirjailija esittee päähenkilönsä elämänpiiriä ja toimintatapoja. Myöhemmin tarinaan tulee selkeitä juonielementtejä mm. veljen perhetapahtumien ja päähenkilön lyhyen rakastumisepisodin yhteydessä.
Oleellisin "juoni" romaanissa on kuitenkin tuhon ja pelon merkkien vähittäinen lisääntyminen Lizzien muutoin tavanomaisena jatkuvassa elämässä.
Alettuaan tiedostaa, että jotain ikävää on todella odotettavissa, hän ei suinkaan ala toimia katastrofin estämiseksi vaan ryhtyy miettimään, miten voisi taata oman perheensä turvallisuuden. Minne kannattaisi muuttaa? Mitä taitoja pitäisi osata? Äitinä hän on ennen kaikkea huolissaan pojastaan Elistä ja tämän tulevaisuudesta.
Yksineläjällä on huomattavasti helpompaa. Kun Sylvia presidentinvaalien jälkeen ymmärtää valistustyönsä tuloksettomaksi, hän vetäytyy maalle ja antaa maailman jatkaa kaikessa rauhassa loppumistaan. Hätääntynyttä Lizzietä hän neuvoo: Kuvitteletko oikeasti, että voisit suojella heitä [perhettäsi]? - - Siinä tapauksessa sinun pitää ruveta rikkaaksi, mieluiten upporikkaaksi.
OFFILLIN YHTEISKUNTAKRITIIKKI on viitteellistä. Ihmisten eriarvoisuus nousee näkyviin kohtaamisissa ja repliikeissä. Lizzien tielle osuu hyvin monenlaista väkeä eri yhteiskuntaluokista, eikä useinkaan tarvita kuin muutama vuorosana osoittamaan, miten kaukana ollaan tasa-arvosta.
Eikä parempaa ole luvassa, kun maalle valitaan uusi presidentti. Trumpia ei mainita nimeltä, mutta Lizzien lähipiirin kanta valinnan tuloksesta tulee kyllä selväksi.
Lizzie vertaa tunnelmaa syyskuun yhdennentoista jälkeiseen "taukoamattomaan hälinään". Neuvoja annetaan joka puolella, osa niistä on suurisuuntaisia, osa taas käytännönläheisiä. Käytännön neuvot leviävät nopeasti ja aiheuttavat yhtä ja toista.
Hedelmällisessä iässä olevia naisia kehotetaan hankkimaan kierukka. Ben miettii aseen hankkimista. Eli suunnittelee ottavansa presidentin hengiltä ansakuopan avulla. Pariskunnan mielessä käy jopa maastamuutto.
Uusien uhkien sekoittuminen entisiin ei kuitenkaan ratkaisevasti muuta Lizzien arkea. Offill pidättäytyy antamasta ohjeita tai tarjoamasta käyttäytymismalleja. Sellaisten miettimisen hän jättää lukijalleen, ja hyvä niin.
 |
| Jenny Offill. Kuva: Emily Tobey |
Sitä, miten kauan nopealukuinen romaani pysyy mielessä, en käy ennustamaan. Kehotan kokeilemaan.
Kommentit
Lähetä kommentti