16. toukokuuta 2020


Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa 

Melodraamaa puhtaimmillaan 




Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa (Everything I Never Told You, 2014). Suom. Sari Karhulahti. Gummerus 2020. 285 s.



Alkuvuodesta  suomeksi ilmestynyt Olisi jotain kerrottavaa on yhdysvaltalaisen Celeste Ngn (s. 1980) suuren suosion kansainvälisestikin saavuttanut esikoisromaani. Ngn toinen romaani Tulenarkoja asioita ilmestyi suomeksi viime vuonna, ja siitä on tekeillä tv-sarja.

En lainkaan ihmettele Ngn menestystä, niin koukuttavasti hän avaa ja rakentaa jo esikoisromaaninsa. Olisi jotain kerrottavaa alkaa kuin trilleri: Lydia on kuollut. Muut eivät kuitenkaan tiedä sitä vielä. Kun kirjailija esittelee kiinalais-amerikkalaisen perheen muut jäsenet isä Jamesin, äiti Marilynin, 16-vuotiaan Lydian isonveljen Nathin ja pikkusiskon Hannahin tavanomaisissa aamupuuhissaan, heidän tietämättömyytensä ja vähitellen lisääntyvä huolestumisensa virittävät romaaniin jännitteen, jonka säilymisestä kirjailija huolehtii tarinansa loppuun saakka.


LYDIAN RUUMIIN LÖYTYMINEN läheisestä järvestä käynnistää tietysti poliisitutkinnan, mutta se jää romaanissa sivuasiaksi. Tärkeimmäksi nousee tarinan psykologinen juoni, jonka jäljille lukija talutetaan ihan kädestä pitäen:

Mistä tapahtumaketju alkoi? Äideistä ja isistä kuten kaikki muukin. Lydian äidistä ja isästä ja heidän äideistään ja isistään. Siitä, että kauan sitten Marilyn katosi  ja James haki hänet kotiin. Siitä, että Marilyn yritti ennen kaikkea erottua joukosta, ja siitä, että James yritti ennen kaikkea sulautua joukkoon. Siitä, ettei kummallakaan ollut minkäänlaista mahdollisuutta onnistua.

Takaumina purkautuva tapahtumien ketju alkaa 1950-luvulta lääkäriksi aikovan, "hunajanvaalean" Marilynin ja collegen kiinalaistaustaisen historianopettajan James P. Leen kohtaamisesta. Rasistisessa ilmapiirissä nuorten tulevaisuus ei näytä lupaavalta, ja 1960-luvulla perhe onkin kriisissä, mutta Lydian kuollessa eletään jo 1970-lukua ja Leet elävät taas tasaiselta vaikuttavaa keskiluokkaista elämäänsä pienessä Middlewoodin kaupungissa.

Tosiasiassa perhe on yhteisössään ulkopuolinen ja jokainen perheenjäsen omalla tavallaan onneton.

Romaanin melodramaattiset piirteet ovat kuin suoraan viime vuosisadan puolivälin yhdysvaltalaisista näytelmistä ja elokuvista, joiden pääteemana olivat nimenomaan identiteettiongelmat.


MELODRAAMALLE TYYPILLISESTI Ngn romaanin henkilöt elävät jatkuvassa ristiriidassa ympärintönsä kanssa. Yrittäessään täyttää heihin kohdistuvat odotukset ja miellyttää läheisiään he joutuvat kieltämään itsensä, unohtamaan unelmansa, esittämään muuta kuin ovat tai etsiytymään näkymättömiin. Ennen pitkää valheelliset roolit alkavat kuitenkin käydä tukahduttaviksi ja lopputulos on katastrofi.

Lydian kuoleman jälkeen jokainen joutuu käymään läpi syyllisyyttään tapahtuneeseen. Mikä meni vikaan? Mitä en huomannut? Mitä tein väärin? Mitä olisin voinut tehdä? Kirjailija painottaa kahta pääsyytä: rasismia ja naisen roolin ahtautta ajan yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa.

Perheen isän etnisen taustan aiheuttamasta syrjinnästä saa osansa jokainen perheenjäsen, vaikka - ja koska - isä tekee kaikkensa ollakseen oikea amerikkalainen. Häpeän ja huonommuuden tunteet pakottavat perheenjäsenet eristäytymään ja perheestä tulee vääristyneellä tavalla kilpailuhenkinen. Menestymisen pakon raskain taakka lankeaa perheen lempilapselle ja silmäterälle, Lydialle.

Erityisesti Lydiaa piiskaa eteenpäin hänen äitinsä, jonka unelmat omasta urasta ovat katkenneet vaimouteen ja äitiyteen. Kun epätoivoinen yritys palata opiskelujen pariin katkeaa kolmanteen raskauteen, Marilyn päättää toteuttaa kariutuneet suunnitelmansa tyttärensä avulla, eikä Lydiasta ole lupaustensa ja pelkojensa vuoksi häntä vastustamaan.

Kuvio on psykologisesti looginen mutta tavanomainen, ja romaanin henkilökuvat jäävät kapeiksi. Hienosäädön sijasta Ng kuvaa henkilönsä kovin suoraviivaisesti emootioidensa armoilla rimpuileviksi olosuhteiden uhreiksi, ja varsinkin Marilynin sokeus ja piittaamattomuus lastensa suhteen on epäuskottavaa.

Eniten lukijan tunteisiin vedonnee Hannahin yksinäinen, näkymättömiin hakeutuva lapsenhahmo, joka ihan huutaa löytämistä. Tarkkailijan asemastaan Hannah tekee nuoresta iästään huolimatta huomioita, jotka vanhemmat perheenjäsenet kiihkossaan jättävät havaitsematta.


ROMAANIN KIELI on mukavan kuvallista, erityisesti pidän kirjailijan osuvista vertauksista, ja romaanin lukeminen sujuu kuin itsestään.Tietyillä, toistuvilla esineillä on melodraamassa aina suuri merkitys, ja Ng käyttää sellaisia näyttävästi hyväkseen.

Esineet edustavat omistajiaan ja luovat samalla Leen perhetragediaan sen ahtaan, klaustrofobisen ilmapiirin. Marilynin äidiltään perimä punainen keittokirja ja isä Jamesin Lydialle lahjaksi ostama ihmissuhdeopas Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa ovat symboleista osoittelevimmat mutta eivät läheskään ainoat.

Myös paikat viestivät jotain muuta kuin vain itseään. Ruokapöytä aamiaiskattauksineen, pöydänaluspiilo, hämärät nurkat, portaat, yksinäinen ullakkohuone, ranta ja laituri, naapurin Jackin kuplavolkkari, näköalatasanne...  Kun Jack antaa tulta Lydian tupakkaan, ollaan vanhojen yhdysvaltalaisfilmien ydinkuvissa.

Lajityyppinsä edustajana Olisi jotain kerrottavaa on kieltämättä kiinnostava ja onnistunut, ja ns. lukuromaaniksi sitä suosittelee mielellään. Celeste Ngsta saattaa hyvinkin tulla kestonimi ainakin Yhdysvaltojen kirjamarkkinoille.

Celeste Ng. Kuva: Kevin Day Photograph

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Anna Soudakova: Varjele varjoani