Delia Owens: Suon villi laulu

 


Selviytymistarina Pohjois-Carolinan marskimailta 



Delia Owens: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, 2018). Suom. Maria Lyytinen. WSOY 2020. 416 s.


Suon villi laulu on yhdysvaltalaisen eläintieteilijän Delia Owensin (s. 1949) hurjaan menestykseen noussut romaani. Suon villi laulu oli - vastoin kustantajan ennakko-odotuksia - vuosi ilmestymisensä jälkeen USA:n myydyin kirja. Romaanista on tekeillä myös elokuva.

Eläinten käyttäytymiseen perehtynyt Owens on aiemmin kirjoittanut tietokirjoja tutkijanelämästään Afrikassa. Suon villi laulu on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa. Se sijoittuu 1950- ja 1960-luvuille Pohjois-Carolinan marski- ja suoalueelle, jota asuttaa hajanainen, elämässään epäonnistunut ja kurjuudessa sinnittelevä rämeen roskasakki.

Yksi joutomaalta oman tilkkunsa vallannut ja sille surkean mökkinsä pystyttänyt on juoppo sotaveteraani Jackson Henry Clark. Clarkin perhe kituuttaa eteenpäin luonnon antimilla ja isän viikoittaisilla työttömyyskorvauksilla, jos ne sattuvat päätymään perheen tarpeiksi. 


ROMAANI LÄHTEE LIIKKEELLE Clarkin perheen hajoamisesta. Ensin miehensä väkivaltaisesta käytöksestä saa tarpeekseen äiti, ja hänen jälkeensä omille teilleen häipyvät lapsista vanhimmat. Seitsemän vuotta täyttävä nuorimmainen Catherine eli Kya jää kahdestaan vastuuttoman isänsä kanssa, kunnes tämäkin katoaa ryyppyreissuillaan lopullisesti. Sen jälkeen Kyan on selvittävä omillaan. Mieleen tulevat ns. susilapset. 

Ja kuin ihmeen kaupalla Kya selviää! Hän oppii keittämään maissiryynipöperöä ja äidin kasvimaalta löytyviä lanttuja, käy isän vanhalla veneellä kalassa ja kaivaa rannalta simpukoita ja vaihtaa niitä ystävällisen mustaihoisen Jumpinin pienessä puodissa polttoöljyyn ja elintarvikkeisiin.

Kirjailija perustelee nuoren päähenkilönsä selviytymistä monellakin tavalla, mutta silti Kyan elämä vaikuttaa satumaiselta. Sadunomaisuutta lisää myös romaanin runsas ja suomalaiselle lukijalle eksoottinen luontokuvaus. Yksin jätetty tyttö varttuu mökissään sananmukaisesti luonnon lapsena. Hänen elinehtonsa ovat ankarat, mutta maisema ympärillä on kaunis ja kuhisee elämää kuin luomisen jäljiltä.

Niinpä en yhtään ihmettele romaanin suosiota. Owens on taitava kirjoittaja, ja koskettavan tarinan kuljetettavaksi antautuu mielellään. Luontokuvauksista nauttii aistit avoimina, ja sympaattisen päähenkilön onnistumisia ja vastoinkäymisiä seuraa vahvasti mukana eläen.


ROMAANIN JÄNNITETTÄ kasvattaa Kyan selviytymisseikkailun rinnalle kirjoitettu 1960-luvun loppuun sijoittuva murhamysteeri. Suolta vanhan palotornin läheltä löytyvä nuoren miehen ruumis kääntää katseet naiseksi varttuneen erakkoisen rämelikan suuntaan, jolla tiedetään joskus olleen miehen kanssa jotain vipinää.

Murhamysteeri ja oikeuskäsittely tarjoavat lisää mahdollisuuksia esitellä kyläläisten ennakkoluuloja ja asenteita erilaisuutta kohtaan, ja Kyan tutkintavankeus toimii vahvana vastakohtana marskimaan tarjoamalle vapaudelle. Silti jäin miettimään, onko rikosjuoni turha viihteellinen lisä jo itsessään kiinnostavaan kasvutarinaan.

Romaani tosin tavanomaistuu jälkipuoliskollaan muutenkin, kun rakkaus astuu mukaan kuvioihin. Owens kuvaa hienosti, miten herkkä ja viaton ystävyys muuttuu vähitellen sukupuolisen kiinnostuksen ja halun kanssa kamppailuksi ja millaisille houkutuksille hylätyksi joutuminen petetyn altistaa. Sekä laskelmallisen viettelijän että sinnikkään odottajan henkilökuvat jäävät kuitenkin syventämättä ja sen vuoksi aika stereotyyppisiksi

Päähenkilöstään Delia Owens kirjoittaa sen sijaan kiehtovan moniulotteisen, tunteita ja uteliaisuutta herättävän lapsen, nuoren naisen ja itseoppineen tutkijan.


KIRJAILIJA ON KERTONUT halunneensa Kyassa tarkastella erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia yksinäisyydellä ja eristäytymisellä on ihmisen psyykkeen ja käytökseen.

Romaanissa on riipaisevia kuvauksia pienestä tytöstä, joka jaksaa pettymyksistään huolimatta odottaa äidin vielä palaavan, ja nuoresta ihmisestä, jolle toisten ihmisten lähestymisyritykset merkitsevät vaaraa, nopeaa pakoa ja piiloutumista. Kyan ainoat luotettavat ystävät löytyvät rannalta lokkiparvesta, jonka kanssa hän jakaa niukat ateriansa.

Jo lapsesta alkaen Kya kerää ja tallentaa hurjat määrät erilaista havaintomateriaali mökkinsä lähistön linnuista ja simpukoista ja tarkkailee kiinnostuneena eläinten käyttäytymistä. Tytön havainnot ovat paljolti metaforisia ja vertautuvat kauneudessaan ja kauheudessaan ihmiselämään ja erityisesti ihmissuhteisiin.

Romaanin hienoimpia ideoita on mielestäni villin, lukutaidottoman tytön kesyttäminen hänen omilla keinoillaan ja ehdoillaan eli tietynlaisella sulkakirjoituksella.

[Kya] lähestyi kantoa hitaasti korvat höröllä. Kun hän ei kuullut tai nähnyt ketään, hän meni lähemmäs, ja hänen kasvojaan valaisi hetken harvinainen hymy, kun hän näki kannon rakoon työnnetyn ohuen valkean sulan. Se ulottui hänen sormenpäistään kyynärpäähän asti ja kaareutui kauniisti ohutta kärkeä kohti. Hän nosti sen käteensä ja nauroi ääneen . Tropiikkilinnun upea pyrstösulka.


KYALLA ON VOIMAKAS TARVE elää omilla ehdoillaan ja määrätä itse tekemisistään. Mutta ihminen tarvitsee elämälleen myös jonkinlaisen päämäärän ja tarkoituksen. Niitä itseoppinut Kya tavoittelee, pitkälti tiedostamattaan, tieteellisellä ja taiteellisella työllä: havaintomateriaaliaan kartuttamalla ja luokittelemalla, piirtämällä ja maalaamalla - ja runoilla.

Niin tarpeettomilta kuin romaanin runot ja toistuvat lausuntaesitykset ennen pitkää vaikuttavatkin, kirjan loppusivuilta niille löytyy kyllä kekseliäs perustelu. Toisaalta kirjailija malttaa jättää asioita myös selittämättä ja Kyan henkilökuvaan mukavaa arvoituksellisuutta. 

Suon villi laulu on näkyvästi luonnon ja sen suojelun asialla. Mutta niin tärkeä kuin luonto romaanin päähenkilölle onkin, hänkin kaipaa lähelleen ihmistä, joka rakastaa ja jota rakastaa, ja tuekseen yhteisön, joka hyväksyy ja arvostaa. - Niin yksinkertaista ja silti niin vaikeaa.

Delia Owens. Kuva: Dawn Marie Tucker



 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pertti Lassila: Venetsia

Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto