keskiviikko 9. tammikuuta 2019

9. tammikuuta 2019




Taiteilijaelämää pirujen ja enkelien seurassa


Helena Ruuskan Simberg-elämäkertaa lukee kuin romaania




Helena Ruuska: Hugo Simberg - Pirut ja enkelit. WSOY 2019. 432 s.


Hugo Simbergistä (1873-1917), suuresta symbolistista, on kirjoitettu jo niin paljon, että Helena Ruuskan uuden Simberg-teoksen saattaisi kuvitella lähinnä vanhan kertaukseksi. Hugo Simberg - Pirut ja enkelit on kuitenkin niin tuore, utelias ja elävästi kirjoitettu kokonaisuus, että sen ehdokkuus viimesyksyiselle tietokirjojen Finlandia-palkinnolle oli enemmän kuin aiheellinen.

Ruuskan komea teos on kooltaan niin massivinen, että olen lukenut sitä pöydän ääressä hitaaasti ja hartaasti. Ruuska on tehnyt teoksensa eteen valtavasti töitä, mutta lopputulos kertookin sitten paitsi taiteilijasta ja ihmisestä Hugo Simbergistä, myös Suomen taiteen kultakauden muista vaikuttajista ja ylipäänsä autonomian ajan viimeisistä vuosikymmenistä.

Jälkisanoissaan Ruuska kertoo tämän tästä hämmästelleensä, kuinka monipuolinen ja tuottelias taiteilija Hugo Simberg oli, ja samoin käy lukijalle. Kun Simbergin yhteydessä mainitaan yleensä yhdet ja samat teokset, hänen laaja-alaisuutensa unohtuu. Ruuskan Simberg-teos on silmiä avaava lukukokemus ja tarjoaa kuvineen ja teosluetteloineen perusteellisen katsauksen originellin taitelijan monenlaisiin työtapoihin ja niiden tuloksiin.


SILTI ON SYYTÄ tässäkin lähteä liikkeelle Haavoittuneesta enkelistä, joka äänestettiin suomalaisten rakkaimmaksi maalaukseksi vuonna 2006. Simberg sai pitkään työn alla olleen teoksensa valmiiksi 1903, mutta jätti sen nimeämättä ja näyttelyluettelossa nimen kohdalla oli arvoituksellisesti vain viiva. Vasta myöhemmin työ saa nimen Haavoittunut enkeli ja Simberg maalaa siitä toisinnon Tampereen tuomiokirkkoon.

Taiteilija itse piti suurikokoista maalausta rakkaimpana ja tärkeimpänä työnään eikä halunnut luopua siitä. Ruuskan kirjoittama elämäkerta umpeutuu hienosti Haavoittuneen enkelin kohtaloon. Kun maalaus vihdoin on taiteilijan kuoleman jälkeen myynnissä hänen muistonäyttelyssään, se palautuu vielä sieltäkin hänen perheelleen. Symboliikkaa siinäkin, jos niin haluaa ajatella.

Haavoittunut enkeli herättää monia kysymyksiä ja tarjoaa yhtä monia tulkintoja. Simbergille onkin tyypillistä juuri hänen töidensä salaperäisyys ja monitulkintaisuus, joista Helena Ruuskan teos tarjoaa lukuisia esimerkkejä.

Ruuska kirjoittaa Simbergille tyypillisten piru- ja enkelikuvien kertovan jotain hyvin olennaista taiteilijasta itsestään. Piruparka on taiteilijan alter ego, valon ja varjon lapsi. Enkeli taas kuvastaa haavoittuvaa mieltä, jotain sanoin ilmaisematonta. Kannattaa huomata, että Simbergin enkelit eivät koskaan lennä eivätkä hänen pirunsa ole paholaisia vaan pikemminkin vanhan kansanuskon tonttujen kaltaisia olentoja.

Tienhaarassa, 1896

TAITEILIJAN ELÄMÄNVAIHEET ja teosten synty nivoutuvat teoksessa pitkin matkaa sulavasti yhteen. Yksittäisten töiden erittely ja tulkinta jättävät sopivasti tilaa myös lukijan ajatuksille, varsinkin kun Ruuska usein esittää käsityksiään kysymyksinä ja arveluina, mahdollisina tulkintoina muiden joukossa.

Simbergin elämänvaiheita seuraa kuin lukisi romaania, kuvitettua romaania. Henkilö- ja maisemakuvat sekä useimmiten taiteilijan itsensä ottamat valokuvat havainnollistavat sanottua ja tarjoavat samalla valaisevia näkymiä taiteilijan työskentelytapoihin ja uusien tekniikoiden haltuunottoon.

Teoksesta avautuu eloisia näkymiä suvun ja perheen pitkäaikaiseen kesäparatiisiin Säkkijärven Niemenlauttaan ja kaupunkiympäristöihin ja -elämään Viipurissa, Helsingissä, Firenzessä, Lontoossa, Pariisissa... Ruoveden maisemissa Akseli Gallen-Kallelan opissa Simberg on useaankin otteeseen, ja matkat Kaukasiaan ja Yhdysvaltoihin ovat eksoottisia ja jännittäviä.

Simbergistä piirtyy Ruuskan elämäkerrassa sympaattinen kuva. Hän on sukurakas, leikkisä ja hyväntahtoinen, mutta taiteessaan tinkimätön. Hän tekee Niemenlautan lasten kanssa näytelmiä ja maalaa kulisseja, mutta kun hän joutuu järjestötehtäviin, hän tuntuu menettävän intonsa ja luovuutensa.

Taiteelliset vastoinkäymiset hankaloittavat työntekoa, mutta Simberg on sinnikäs. Loppujen lopuksi Simbergin uran mittavin tilaustyö, Tampereen tuomiokirkon koristelu yhdessä taiteilijaystävän Magnus Enckellin kanssa, toteutuu sekin - ja komeasti, vaikka alastomista seppeleenkantajapojista käydään kaupunkilaisten keskuudessa kiivas moraalinen polemiikki.

Ruuska kirjoittaa Simbergin suururakan eri vaiheista kiinnostavasti ja hauskasti ja löytää mainiota kerrottavaa myös projektin yksityiskohdista, vaikkapa mallina toimivien poikien motiiveista ja reputettujen reaktioista.


SIMBERGIN MIELIALAT vaihtelevat herkästi. Vaihtelun syy ei kuitenkaan liene vain taiteellinen herkkyys tai työnteon vastukset.

Taiteilija tarvitsee työskentelyynsä rauhaa ja yksinäisyyttä mutta kaipaa vierelleen vaimoa ja perhettä. Simbergin naissuhteet tai toiveet sellaisista näyttävät kuitenkin kariutuvan yksi toisensa perään. Rakastuessaan Anni Bremeriin, oppilaaseensa Ateneumissa, Simberg täyttää kohta jo 35 vuotta. Miksi sulhanen tuntuu silti jarruttelevan naimisiinmenoa?

Sakari Saarikiven vuonna 1948 ilmestyneessä perusteellisessa Simberg-elämäkerrassa vaietaan Simbergin lukuisten sairaalajaksojen mahdollisesta pääsyystä syfiliksestä, vaikka taiteilijan Guido-veli oli asiasta tutkijalle kertonut. Ruuska on yrittänyt saada diagnoosiin lisävarmennusta potilastiedoista, mutta ne pidetään edelleen salassa.

Iltaa kohti, 1913. Isoisä  ja
 pojanpoika kävelyllä Niemenlautassa.
Simbergin elämänvaiheita, "hermoheikkoutta" ja taidetta syfilis, joka tuohon aikaan oli vielä parantumaton sairaus, selittää uskottavasti. Se toi mukanaan häpeän, salailun ja kuolemanpelon, mikä tietysti vaikutti Hugo Simbergin elämään ja sitä kautta taiteeseenkin, kirjoittaa Helena Ruuska. Ei ihme, että kuolemateema on niin voimakkaasti läsnä Simbergin taiteessa.

Ruuska arvelee syfilistä myös Simbergin varhaisen kuoleman syyksi, vaikka lääkärintodistus vaikenee asiasta. 44-vuotiaan Simbergin onnellinen avioliitto loppui kovin lyhyeen. Anni-vaimo jäi yksin pienten lastensa Tomin ja Uhra-Beatan kanssa samaan aikaan, kun Suomi valmistautui ensin itsenäistymään ja sitten sotimaan veli veljeä vastaan.


RUUSKAN Simberg-elämäkerran luettuaan katselee Hugo Simbergin taidetta, ellei uusin silmin niin ainakin uudesta kulmasta. Samalla salaperäisten pirujen ja enkeleiden sekä tunteellisten ja koskettavien henkilökuvien maalarista itsestään on tullut aivan uudella tavalla elävä ja inhimillinen niin ammattinsa edustajana kuin oman aikansa ihmisenä.

Helena Ruuskan Hugo Simberg on kirja, johon voi palata uudestaan ja uudestaan. Aivan kuin Simbergin maalausten äärelle.

Helena Ruuska. Kuva: Pertti Nisonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti