4. helmikuuta 2018
Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu (El violí d'Auschwitz, 1994). Suom. Satu Ekman. Bazar 2018. 142 s.
Katalonia on viime aikoina ollut runsaasti esillä tiedotusvälineissä. Kiinnostuin oitis, kun sain tietää, että suomeksi on juuri ilmestynyt romaani katalaanikirjailijalta. Maria Àngels Angladan (1930-1999) pienoisromaani Auschwitzin viulu kertoo, kuten nimikin antaa ymmärtää, holokaustista, mutta romaanin teemat eivät jää keskitysleirin porttien sisälle.
Holokaustista on kirjoitettu niin paljon, että siihen on vaikea löytää uutta näkökulmaa. Niinpä myös Angladan romaanin ydintarinan tarjoama kuva keskitysleiristä on paljolti entisenlainen: komentoja, nöyryytystä, rangaistuksia, ryysyjä, nälkää ja sairauksia. Erilaisen tarinasta tekee sen pääjuoni: viulunrakentaminen.
Vankiorkestereita löytyi lähes kaikilta keskitysleireiltä. Angladan "musiikkiromaanissa" nuoren juutalaisen Danielin henki ei kuitenkaan riipu soittotaidosta vaan soittimen rakentamisesta. On sattuma, että puusepäksi itsensä ilmoittanut mestariluokan viulunrakentaja pääsee näyttämään oikeaa osaamistaan, mutta kun niin käy, elämä saa jatkoaikaa.
Hän uskalsi toivoa, että saisi elää soittimen valmistumiseen saakka; hän oli kuullut, että komendantti keräsi viuluja, joten tämä tuskin lähettäisi häntä louhokselle ennen turhamaisen, harvinaisen oikkunsa, leirissä käsin valmistetun viulun valmistumista.
DANIEL ON JOUTUNUT Auschwitzin leireistä numero III:een Dreiflüsselageriin, "kolmen joen leiriin". Hänen omaisensä ovat menehtyneet, mutta uusi pakkotyövanki, tuttu mekaanikko kotikadulta Krakovasta, tietää kertoa, että Danielin morsian Eva voi kohtuullisen hyvin ja kolmivuotias veljentytär, Danielille rakas pikku Regina, on saatu turvaan tuttuun perheeseen.
Juuri muita taustatietoja Danielista ei ole tarjolla. Anglada rakentaa ydintarinansa tiukasti viulunrakentamisen vaiheisiin.
Romaanissa esitellään tarkasti ja asiaan kuuluvalla hartaudella Danielin työkaluja ja tarvittavia materiaaleja ja käydään läpi eri työvaiheita. Romaani näyttää, kuinka ratkaisevasti oman osaamisensa hyödyntäminen ja näyttäminen, vaikuttaa muutoin ahtaalla olevan ja kärsivän ihmisen elämään ja jaksamiseen.
Onnistumisen ja epäonnistumisen tunnot vaihtelevat vuorokaudenaikojen mukaan. Verstaassa hän heräsi eloon, joten sieltä poistuminen tuntui aina kamalalta painajaiselta: se tuntui valvepainajaiselta, jossa hän sotkeutui hirviön limaisiin lonkeroihin. Painajainen ei vaivannut öisin vaan alkoi puoliltapäivin, jolloin rauha rikkoutui, rintaa puristi, ja "hänen" viulunsa vaikutti yhtä absurdilta kuin ruusutarha sikolätissä. - Iltapäiviksi Daniel joutuu muiden vankien mukana tehtaaseen.
Romaanissa nimeltä mainitut "hirviöt" komentaja Sauckel ja tohtori Rascher ovat todellisia, Auschwitzissa työskennelleitä henkilöitä, jotka molemmat sittemmin tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan. Kirjan tapahtumien todentuntua lisäävät myös lukujen alkuun sijoitetut natsihallinnon kolkot dokumentit ja laskelmat keskitysleirien toiminnasta.
Vankitovereista merkittävin, komendantin "yksityismuusikko" viulisti Bronislaw, on Danielin tavoin fiktiivinen hahmo, vaikka kirjailija myöhemmin löysikin hänelle vastineen sefardijuutalaisesta viulistista Jacques Stroumsasta. Juonen kannalta Bronislaw on tärkeä sivuhenkilö, mutta tilaa hänen henkilökuvansa saa vasta, kun romaanin lopussa siirrytään jälleen kehyskertomukseen.
Kehyskertomus tuo tarinaan toisen aikatason ja lisää jännitettä. Viulun ja sen rakentajan kohtalo vaativat päätöksen, traagisen tai huojentavan, ja siitä kirjailija huolehtii 1990-luvun alkuun sijoittuvilla alku- ja loppuluvuilla, joita tässä ei kuitenkaan ole syytä avata enempää.
VIULUNRAKENTAMINEN on jo itsessään taidetta, käsityötaidetta, ja lisää taidetta romaaniin tulee musiikin myötä. Erityisasemaan Angladan romaanissa nousee Corellin La Follia (Folia), yksi vanhan suosikkisävelmän lukemattomista variaatioista. Nimi tarkoittaa sananmukaisesti "hulluutta", ja alkupuheessaan suomentaja Satu Ekman kertoo kirjailijan suunnitelleen sitä myös kirjansa nimeksi.
Vaikka romaanista tulikin lopulta Auschwitzin viulu, ihmisen loppumattomasta hulluudesta siinä kerrotaan. Esipuheesta selviää, että romaanin syntyyn vaikuttivat mm. uutiset Bosnian sodasta sekä kirjailijan traumaattiset lapsuusmuistot Espanjan sisällissodasta (1936-1939).
Katalonia ja katalaani joutuivat sodan jälkeen vainon kohteiksi, ja katalaanin kielen käyttö ja opettaminen olivat rangaistavia tekoja Francon kuolemaan saakka. Anglada tiesi kokemuksesta, miltä sorto ja terrori tuntuvat ja halusi nousta myös romaanissaan sortoa vastaan.
Suomentaja Satu Ekman ansaitsee lämpimät kiitokset arvokkaasta käännöstyöstään ja kirjailijan elämää valottavasta esipuheesta. Tämän koruttoman kauniin kirjan jälkeen haluaisi mieluusti tutustua Maria Àngels Angladan muuhunkin tuotantoon, mm. runoihin, ja saada luettavakseen muitakin katalonialaisia kirjailijoita.
Hulluuden keskellä soi La Follia
Katalonialaisen Maria Àngels Angladan pienoisromaani on tiivis ja tunteikas tarina taiteen ja käsityötaidon pelastavasta voimasta
Katalonia on viime aikoina ollut runsaasti esillä tiedotusvälineissä. Kiinnostuin oitis, kun sain tietää, että suomeksi on juuri ilmestynyt romaani katalaanikirjailijalta. Maria Àngels Angladan (1930-1999) pienoisromaani Auschwitzin viulu kertoo, kuten nimikin antaa ymmärtää, holokaustista, mutta romaanin teemat eivät jää keskitysleirin porttien sisälle.
Holokaustista on kirjoitettu niin paljon, että siihen on vaikea löytää uutta näkökulmaa. Niinpä myös Angladan romaanin ydintarinan tarjoama kuva keskitysleiristä on paljolti entisenlainen: komentoja, nöyryytystä, rangaistuksia, ryysyjä, nälkää ja sairauksia. Erilaisen tarinasta tekee sen pääjuoni: viulunrakentaminen.
Vankiorkestereita löytyi lähes kaikilta keskitysleireiltä. Angladan "musiikkiromaanissa" nuoren juutalaisen Danielin henki ei kuitenkaan riipu soittotaidosta vaan soittimen rakentamisesta. On sattuma, että puusepäksi itsensä ilmoittanut mestariluokan viulunrakentaja pääsee näyttämään oikeaa osaamistaan, mutta kun niin käy, elämä saa jatkoaikaa.
Hän uskalsi toivoa, että saisi elää soittimen valmistumiseen saakka; hän oli kuullut, että komendantti keräsi viuluja, joten tämä tuskin lähettäisi häntä louhokselle ennen turhamaisen, harvinaisen oikkunsa, leirissä käsin valmistetun viulun valmistumista.
DANIEL ON JOUTUNUT Auschwitzin leireistä numero III:een Dreiflüsselageriin, "kolmen joen leiriin". Hänen omaisensä ovat menehtyneet, mutta uusi pakkotyövanki, tuttu mekaanikko kotikadulta Krakovasta, tietää kertoa, että Danielin morsian Eva voi kohtuullisen hyvin ja kolmivuotias veljentytär, Danielille rakas pikku Regina, on saatu turvaan tuttuun perheeseen.
Juuri muita taustatietoja Danielista ei ole tarjolla. Anglada rakentaa ydintarinansa tiukasti viulunrakentamisen vaiheisiin.
Romaanissa esitellään tarkasti ja asiaan kuuluvalla hartaudella Danielin työkaluja ja tarvittavia materiaaleja ja käydään läpi eri työvaiheita. Romaani näyttää, kuinka ratkaisevasti oman osaamisensa hyödyntäminen ja näyttäminen, vaikuttaa muutoin ahtaalla olevan ja kärsivän ihmisen elämään ja jaksamiseen.
Onnistumisen ja epäonnistumisen tunnot vaihtelevat vuorokaudenaikojen mukaan. Verstaassa hän heräsi eloon, joten sieltä poistuminen tuntui aina kamalalta painajaiselta: se tuntui valvepainajaiselta, jossa hän sotkeutui hirviön limaisiin lonkeroihin. Painajainen ei vaivannut öisin vaan alkoi puoliltapäivin, jolloin rauha rikkoutui, rintaa puristi, ja "hänen" viulunsa vaikutti yhtä absurdilta kuin ruusutarha sikolätissä. - Iltapäiviksi Daniel joutuu muiden vankien mukana tehtaaseen.
Romaanissa nimeltä mainitut "hirviöt" komentaja Sauckel ja tohtori Rascher ovat todellisia, Auschwitzissa työskennelleitä henkilöitä, jotka molemmat sittemmin tuomittiin Nürnbergissä kuolemaan. Kirjan tapahtumien todentuntua lisäävät myös lukujen alkuun sijoitetut natsihallinnon kolkot dokumentit ja laskelmat keskitysleirien toiminnasta.
Vankitovereista merkittävin, komendantin "yksityismuusikko" viulisti Bronislaw, on Danielin tavoin fiktiivinen hahmo, vaikka kirjailija myöhemmin löysikin hänelle vastineen sefardijuutalaisesta viulistista Jacques Stroumsasta. Juonen kannalta Bronislaw on tärkeä sivuhenkilö, mutta tilaa hänen henkilökuvansa saa vasta, kun romaanin lopussa siirrytään jälleen kehyskertomukseen.
Kehyskertomus tuo tarinaan toisen aikatason ja lisää jännitettä. Viulun ja sen rakentajan kohtalo vaativat päätöksen, traagisen tai huojentavan, ja siitä kirjailija huolehtii 1990-luvun alkuun sijoittuvilla alku- ja loppuluvuilla, joita tässä ei kuitenkaan ole syytä avata enempää.
VIULUNRAKENTAMINEN on jo itsessään taidetta, käsityötaidetta, ja lisää taidetta romaaniin tulee musiikin myötä. Erityisasemaan Angladan romaanissa nousee Corellin La Follia (Folia), yksi vanhan suosikkisävelmän lukemattomista variaatioista. Nimi tarkoittaa sananmukaisesti "hulluutta", ja alkupuheessaan suomentaja Satu Ekman kertoo kirjailijan suunnitelleen sitä myös kirjansa nimeksi.
Vaikka romaanista tulikin lopulta Auschwitzin viulu, ihmisen loppumattomasta hulluudesta siinä kerrotaan. Esipuheesta selviää, että romaanin syntyyn vaikuttivat mm. uutiset Bosnian sodasta sekä kirjailijan traumaattiset lapsuusmuistot Espanjan sisällissodasta (1936-1939).
Katalonia ja katalaani joutuivat sodan jälkeen vainon kohteiksi, ja katalaanin kielen käyttö ja opettaminen olivat rangaistavia tekoja Francon kuolemaan saakka. Anglada tiesi kokemuksesta, miltä sorto ja terrori tuntuvat ja halusi nousta myös romaanissaan sortoa vastaan.
Suomentaja Satu Ekman ansaitsee lämpimät kiitokset arvokkaasta käännöstyöstään ja kirjailijan elämää valottavasta esipuheesta. Tämän koruttoman kauniin kirjan jälkeen haluaisi mieluusti tutustua Maria Àngels Angladan muuhunkin tuotantoon, mm. runoihin, ja saada luettavakseen muitakin katalonialaisia kirjailijoita.
 |
| Maria Àngels Anglada |
Kommentit
Lähetä kommentti