Argentiinalaiskertoja haastaa realistit
Julio Cortázarin novelleissa arki nyrjähtää sijoiltaan
Argentiinalaisen, puolet elämästään Ranskassa viettäneen Julio Cortázarin (1914-1984) novellikokoelma Tuli on kaikki tulet ilmestyi jo 1966, mutta Anu Partasen suomennosta päästiin lukemaan 2015. Vuosikymmenten saatossa novellit ovat todennäköisesti "kesyyntyneet" eivätkä siis tunnu yhtä surrealistisilta kuin ilmestymisajankohtanaan, mutta mukavasti erilaisia, kokeilevia ja haastavia ne ovat edelleen.
Kääntäjän jälkisanat tarjoavat pienen tietopaketin kirjailijan elämästä, kirjallisista pyrkimyksistä ja itse kokoelmasta. Suosittelen kuitenkin lukemaan sinänsä aiheelliset jälkisanat vasta jälkikäteen ja ottamaan novelleista mittaa aluksi ihan omatoimisesti. Sillä tavoin toteutuu parhaiten kirjailijan toive saada leikkiä lukijansa kanssa, herätellä ja ravistella.
KOKOELMAN kahdeksasta kertomuksesta kukin lukija löytää omat lempparinsa. Suomentaja kertoo kirjailijan suosikiksi kokoelman päätösnovellin "Toinen taivas", ja elämäkertatietojen valossa asia käy hyvin ymmärrettäväksi. Minun mielikuvissani novellin 1800-luvun lopulle sijoittuvista Pariisi-osuuksista henki ilotyttöineen ja Viiltäjä-Jackeineen samanlaisia hämäriä ja hämäräperäisiä tunnelmia kuin vanhoista mustavalkofilmeistä.
Rakenteeltaan "Toinen taivas" muistuttaa kokoelman niminovellia "Tuli on kaikki tulet", jossa siinäkin kaksi eri tapahtumasarjaa kietoutuvat toisiinsa kuin liaanit. Rakenneratkaisu ei vaikuta enää erikoiselta, mutta Cortázarin punos pitää otteessaan. Vaikka novelli jättää paljon myös arvailun varaan, toisiinsa lomittuvien osuuksien yhteismitallisuuden ja -mitattomuuden tarkastelusta avautuu sopivasti ovia erilaisille tulkinnoille.
Eniten hämmennyksissä olin ulkoiselta juoneltaan selkeimmin etenevän novellin "Saari keskipäivän aikaan" luettuani. Siinä muuan stuertti innostuu Egeanmerellä sijatsevasta yksinäisestä kilpikonnanmuotoisesta saaresta niin, että haluaa välttämättä mennä tutustumaan siihen. Mutta kuinka sitten kävikään? Siinäpä pulma.
Monenlaisia psykologisia päätelmiä on mahdollista tehdä myös mainion "Ohjeita John Howellille" -novellin kulkua selvitellessään. Kun teatteriin katsojaksi saapunut päähenkilö temmataan vastoin tahtoaan näyttämölle, tilanne muuttuu yhtä hallitsemattomaksi kuin Kafkalla ja absurdiksi kuin Beckettillä.
SAMANLAISTA ABSURDIUTTA edustaa myös Kuuban vallankumouksesta aiheensa saanut "Kohtaaminen", salaperäisen Luisin (jonka nimi ei ollut Luis, mutta vannoimme, ettemme muistaisi todellisia nimiämme ennen kuin se päivä koittaisi) kohtaaminen on yhtä epävarmaa odottamista kuin Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee.
"Kohtaamisessa" vallankumouksellisten joukko on lyöty dramaattisesti ja henkiin jääneet joutuvat pakenemaan Sierra Maestran vuoristoon. Sota on jo itsessään kaoottinen ja kaukana normaalielämästä, ja kun novellin kertoja alkaa kartoittaa tapahtumia Mozartin Metsästys-nimisen jousikvarteton avulla, tilanne muuttuu entistä oudommaksi.
Cortázar siirtyy ihmeellisen vaivattomasti tunnelmasta toiseen, sekoittaa karmeaan huumoria ja laimentaa väkivaltaa lyyrisyydellä. Novellin loppuun hän kokoaa komean merkitystihentymän, joka sopii muutenkin näytteeksi Cortázarin tyylistä:
Ja samalla kun Luis selosti minulle kansainvälisiä uutisia ja kertoi mitä pääkaupungissa ja maakunnissa tapahtui, katsoin kuinka lehdet ja oksat taipuivat vähitellen mieleni mukaan, ne olivat minun melodiani ja Luisin melodia, kun hän jatkoi puhumista tietämättömänä kuvitteluistani, ja sitten näin tähden ilmestyvän keskelle piirroskuviotani, se oli pieni syvänsininen tähti vaikken tiedä astronomiasta mitään enkä pystyisi sanomaan, oliko se tähti vai planeetta, olin silti varma, ettei se ollut Mars tai Merkurius, se kimalsi liian keskellä adagiota, liian keskellä Luisin sanoja jotta kukaan olisi voinut sekoittaa sitä Marsiin tai Merkuriukseen.
KERTOMATAVALTAAN mielenkiintoisin on novelli "Cora-neiti". Se kertoo sairaalaan umpilisäkkeen leikkaukseen joutuvasta viisitoistavuotiaasta pojasta, joka joutuu asemansa ja nuoruutensa vuoksi itseään muutamaa vuotta vanhemman hoitajan Coran alistamaksi ja nöyryyttämäksi.
Ulkopuolista kertojaa novellissa ei ole lainkaan, mutta pojan ja hoitajan lisäksi kertojina käväisevät myös pojan äiti ja pari lääkäriä. Erikoista kertomatavassa on se, että Cortázar vaihtaa kertojanääntä jopa kesken virkkeen, ja ihmeellistä se, että lukija pysyy varsin vaivattomasti mukana siirtymissä.
Lukijan sympatiat yhä jännittävämmäksi käyvässä novellissa ovat keskenkasvuisen pojan puolella, mutta muutoin tämäkin novelli on kaikkea muuta kuin yksioikoinen. Jälleen lukija joutuu kohtaamaan arvaamattomia ja arvaamattomiksi jääviä asioita. Mitä oikein tapahtui? Mitä tapahtui todella?
Selkein ja samalla - kuolemantapauksistaan huolimatta - hauskin kokoelman novelleista on "Sairaiden hyvinvointi". Kirjailija näyttää miten saattaa käydä hyväntahtoisten valkoisten valheiden kanssa. Novellissa sellaisten ylläpidossa ja kehittelyssä mennään niin pitkälle, että todellisuudessa moista ei voisi tapahtua, mutta todellisuuttahan Cortázar haluaakin särkeä.
Kokoelman avausnovellissa "Etelän moottoritie" kirjailija venyttää ja vanuttaa todellisuutta erityisesti ajallisesti: Mitä tapahtuu, kun kaksitoistakaistainen moottoritie tukkeentuu selittämättömästä syystä useiksi päiviksi, viikoiksi, ehkä kuukausiksi? Ja mitä tapahtuu, kun tie jälleen alkaa vetää?
Moottoritieruuhkasta kasvaa hauska ja kiinnostava ihmisjoukon ja sen erilaisten jäsenten käyttäytymisen ja psyyken kuvaus. Piristävä idea on ruuhkaan juuttuneiden nimeäminen heidän ajoneuvojensa mukaan. Ideassa taitaa olla myös annos kulttuurikritiikkiä.
USEAT NOVELLEISTA ovat tavalla tai toisella väkivaltaisia. Viimeistään niiden loppuratkaisu panee aavistamaan pahaa. Silti novellit tuntuvat lumoavilta eivätkä kauhistuttavilta. Olo on kuin Liisalla ihmemaassa.
Julio Cortázar panee lukijansa kurkistamaan todellisuuden taakse, mutta tapahtumat eivät silti muutu tyystin unenomaiseksi. Novellien maailma on vääristynyt mutta tunnistettava. Se tarjoaa poikkeamia ja virheitä ja vetää juuri siksi puoleensa.
Kirjailijan pitkävirkkeinen tyyli ei ole työlästä lukea, vaikka vilkaisemalla saattaisi niin kuvitella. Syventymistä se kuitenkin edellyttää myös yllättävien yksityiskohtiensa ja viitteidensä takia.
 J |
| Julie Cortázar. Kuva: Sara Facio |
PS. Ennen Tuli on kaikki tulet -kokoelmaa Julio Cortázarilta on suomennettu teokset Salaiset aseet (1984), Bestiario (1999), Tarinoita kronoopeista ja faameista (2001) ja Ruutuhyppelyä (2005).
Kommentit
Lähetä kommentti