Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen

 

Alatason viihdettä! 

 

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset. Teos 2025. 262 s.

Ihmiset ovat olleet ihania, kriitikot eivät. Onneksi ihmisiä on ollut enemmän. Näin Juha Hurme kertoo kirjailija Anni Polvan (1915-2003) arvioineen uraansa vuonna 1986. Silloin uraa oli kestänyt jo reilut neljäkymmentä vuotta. Esikoisteos Rakasta minua hiukan ilmestyi 1945.

Juha Hurmeen (s. 1959) Anni Polva -teoksen otsikko on räväkkä Suomen nuijituin nainen mutta alaotsikko perinteinen Anni Polvan elämä ja teokset. Kuivakkuudesta Hurmetta ei ole kuitenkaan koskaan moitittu, enkä pitkästynyt tälläkään kertaa.

Meno "Nuijitussa" on siinä määrin notkeaa ja letkeää, että vaikka Anni Polva olisi tuttu vain nimenä, Suomen nuijituin nainen saattaa hyvinkin viihdyttää.

MUISTAN ITSE LUKENEENI joskus murrosiässä Polvan esikoisen lisäksi hänen seuraavana vuonna ilmestyneen hyvin samankaltaisen romaaninsa Anna suukko, kultaseni! Siihen Polva-harrastukseni kuitenkin jostain syystä tyrehtyi, kunnes kirjailija tuli uudestaan vastaan lasteni Tiina-kirjojen myötä.

En kuitenkaan ole ennen Hurmeen kirjaa tiennyt, kuinka hurjan tuottelias, suosittu ja haukuttu tämä sodanjälkeinen viihdekirjailijamme oikein oli.

Hurmeen teoksen lopussa oleva lähdeluettelo puhuu puolestaan: romaaneja neljäkymmentä ja nuortenkirjoja kaksitoista ynnä Tiina-sarjaa yhtä vaille kolmekymmentä. Niiden päälle Polva julkaisi vielä lähes kaksikymmentä satukirjaa, puolenkymmentä muistelmateosta ja yhden matkakirjan. Oli siinä Tampereen kauppaoppilaitoksen konekirjoitusopeille käyttöä, kun kirjailija vihdoin - muutaman käsin kirjoitetun romaanin jälkeen - sai hankituksi oikean vanhan mallin Remingtonin.

Polvan energisyys ja vauhti vaikuttavat entistä uskomattomammilta, kun saa tietää, miten monenlaisissa muissa töissä ja riennoissa hän ehti samalla olla mukana. Aina piti oppia jotain uutta. Ällistyttävimpiä ovat luettelot kaikista niistä eri kursseista, joilla Polva laajensi tietojaan ja taitojaan talonmiehen tehtävistä diplomaattiruokiin ja tallukanteosta mainostoimintaan.

Kun neiti Anni Heinosesta tuli vuonna 1938 rouva Anni Polviander, monitoiminaisen harteilla oli lisäksi kasvavan perheen kotityöt, ja niissähän sota ja sodan jälkeinen niukkuus vaativat tavallistakin enemmän venymistä ja kekseliäisyyttä.

Sota teki naisista Annin mukaan tuhattaitureita, kirjoittaa Hurme, ja kun hän kertoo, mitä erilaisia kikkoja ja poppakonsteja naiset kehittelivät perheenjäsentensä ruokkimiseksi ja vaatettamiseksi, ajattelin, että näitä sivuja pitäisi luettaa kaikille nykyajan uusavuttomille.

HÄTÄ EI LUE LAKIA, päätteli koko ikänsä tarinoita keksinyt Anni Polva, kun uskaltautui lisäansioiden toivossa kokeilemaan kirjoittamistaitojaan oikein toden teolla. Ellei onnestaisi, hän ryhtyisi ompelijaksi. Siinä hän oli saanut jo oppiakin ja harjaantunut lisää ommellessaan perheelleen kaiken mahdollisen. - ja sit mä lähetin [esikoisteoksen käsikirjoituksen] Söderströmille.

Söderströmiltä tuli pakit mutta samalla kehotus kääntyä jonkin pienemmän, ajanvietekirjoja julkaisevan kustantamon puoleen. Niinpä keväällä 1945 Karistolla syntyikin Anni Polva -niminen "sisällöntuottaja", ja tapahtuma oli onnenpotku kumpaisenkin taloudelle.

Jatkosodan aikana kirjakustantaminen suorastaan räjähti kasvuun, ja erityisesti viihteellä pyrki hyvin. Laajalevikkinen kepeä kirjallisuus, viihteelliset elokuvat, iloiset iskelmät ja radiohupailut menestyivät ja pohjustivat populaarikulttuuriksi kutsutun ilmiön syntymistä nykymaailman rikkaudeksi ja vitsaukseksi.

Ilmiön syyt Hurme jättää lukijansa mietittäviksi, samoin kuin sen, miksi sotien jälkeinen kirjallisuuden kenttä viihteen kohdalla jakautui niin selkeästi kahtia: pienen yleisön korkeakirjalliseen ja suuren yleisön kevytkirjalliseen sorttiin. Polvalle se merkitsi kriitikoiden jatkuvaa ylenkatsetta.

Erityisen pahaksi vastustus äityi 1960-luvulla. Sen puolivälissä alettiin toteuttaa jopa Polvan rakkausviihteen kirjastokieltoa. Sivistyslaitoksena kirjaston tehtävä oli karsia hyllyistään ns. ala-arvoinen kirjallisuus ja ohjata lukijoita "oikean" kirjallisuuden pariin.

LUKIJOIDENSA ONNEKSI Polva ei ollut kritiikistä juuri moksiskaan. Ei kirjoissani ole mitään sanomaa. En ymmärrä miksi niitä luetaan, kertoo Hurme Polvan kommentoineen miljoonan painetun kirjansa aiheuttamaa juhlahumua.

Luen kommenttia letkautuksena sekä radikaali- että konservatiivipiireille, joista edellinen julisti Polvan romaanit taiteellisesti arvottomiksi ja jälkimmäinen moraalisesti epäilyttäviksi. Vaan miten luonnehtii Polvan tuotantoa Juha Hurme, joka sentään on lukenut sen läpikotaisin ja esitteleekin sitä teoksessaan varsin näppärästi ja kattavasti? 

Hurmeen mielestä Polvan romaanit ovat työtaakan kuormittaman naisen myyttisiä ja hauskoja vastatarinoita siitä, miten nainen voi mennä, tavoitella ja saada sen mitä haluaa. Ihan tuosta vaan. Eri asia on, mitä naiset Polvan romaaneissa tavoittelevat.

Hurmeen sisältöreferoinnit Polvan romaaneista osoittavat, että niiden naissankareiden oleellisin päämäärää oli päästä naimisiin komean ja hyvätuloisen miehen kanssa. Tosin ihan tuosta vaan tähän lopputulokseen ei päädytä, mutta lukija kyllä tietää koko ajan, mitä kohti ollaan tiukoista tilanteista huolimatta menossa.

Polva itse on muistelmissaan painottanut naistensa yltiöpäisten, uskomattomilta vaikuttavien seikkailujen perustuvan yleensä tositapahtumiin. Jos rupeaisin keksimään tarinoita, ei niitä kukaan uskoisi. Uskottavampia on tullut, kun olen lihottanut oman ja ystävieni elämän tositapahtumia. Saman tosipohjaisuuden Hurme osoittaa pätevän myös Polvan ympäristökuvauksiin.

POLVAN ROMAANIEN ARVOMAAILMA rakentui pitkälti vuosisadan alun keskiluokan arvopohjalle, vaikka kirjailija ei sitä näkyvästi painotakaan. Suuri merkitys ainakin nuorelle Anni Polvalle näyttää Hurmeen mukaan olleen saksalaisen filosofin ja pasifistin Friedrich Wilhelm Foesterin (1869-1966) opeilla.

Vaikka Foesterin maailma oli täysin sukupuolittunut, hänen ajattelunsa tähtäsi ihmisten väliseen tasa-arvoon ja itsekkyyden kitkemiseen. Anni Polvan nuortenkirjoissa tämä näkyy hyvin.

Tiina on ikuinen 10-12-vuotias rehellisyys-, tasa-arvo- ja ihmisoikeustaistelija, joka seikkailee - - pyrkien selviytymään lapsuudestaan hengissä ja raivaamaan ympärilleen reilumpaa maailmaa. Niinpä Tiinoja olikin ihan mahdoton panna lainauskieltoon.

Kun nykyperspektiivistä miettii Anni Polvan kirjojen boikottia, tulee pakosta kyselleeksi, kuinka paljon asiaan vaikutti sukupuoli. Oliko miesten sittemmin suoltama sotaviihde sen korkeatasoisempaa tai eettisempää? Vai olisiko Polvan aktiivisten, raisujen naisten ja poikatyttöjen pitänyt taas sodan jälkeen asettua entiseen passiiviseen, "naiselliseen" kuosiinsa?

Nykyviihteen määrään, laatuun ja sisältöön verrattuna Anni Polvan rakkausromaanit olivat vaaratonta, kilttiä ja lennokasta lemmenkomiikkaa, ja vaikkeivat ne tarjonneetkaan erityisen kohottavia elämyksiä, ne ainakin pitivät yllä lukemisen kulttuuria. 

Olikin hienoa, että kirjailija vihdoin vuonna 1999 eli 88-vuotiaana palkittiin Tiina-kirjoistaan nuorten lukuharrastuksen merkittävänä virittäjänä.

Juha Hurme. Kuva: Annina Mannila / Teos